MITÄ ASIOITA TULISI OTTAA HUOMIOON VÄHITTÄISMYYDYN ALKOHOLIN VEROTUKSESSA
Salonen, Janne (2016-04-14)
MITÄ ASIOITA TULISI OTTAA HUOMIOON VÄHITTÄISMYYDYN ALKOHOLIN VEROTUKSESSA
Salonen, Janne
(14.04.2016)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto. Turun kauppakorkeakoulu
Kuvaus
siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Alkoholin verotuksesta on Suomessa puhuttu viime vuosikymmeninä huomattavasti enemmän kuin muiden haitakkeiden verotuksesta. Keskustelu on painottunut voimakkaasti alkoholin kokonaiskulutuksen alentamiseen ja sen aiheuttamien sosiaalisten ja terveydellisten haittojen vähentämiseen. Tutkimukset Suomesta ja maailmalta osoittavat, että verotus on tehokas keino kulutuksen ohjaamiseen. Alkoholin verotuksella on myös toinen tärkeä tehtävä, eli verotulojen kerääminen valtiolle. Alkoholin kulutus on Suomessa yleistä ja siitä aiheutuu satojen miljoonien eurojen kustannukset vuosittain. Tästäkin syystä kyseessä on merkittävä yhteiskunnallinen asia ja mielenkiintoinen kohde tutkimukselle.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, että mitä asioita tulisi ottaa huomioon vähittäismyydyn alkoholin verotuksessa. Pro gradu-tutkielma on toteutettu kirjallisuuskatsauksena käyttäen lähteitä sekä Suomesta että ulkomailta. Tutkimuksessa käsitellään omissa luvuissaan alkoholin erityispiirteitä, alkoholiverotusta teoreettiselta pohjalta sekä alkoholiverotusta käytännössä Suomessa.
Alkoholin verotuksessa on oleellista huomioida sen kysynnän hintajousto. Tämä vaihtelee paitsi alkoholilajeittain niin myös kuluttajatyyppien mukaan. Alkoholin aiheuttamat ulkoisvaikutukset ovat merkittävä kuluerä suomalaisessa yhteiskunnassa - vuosittain noin miljardi euroa. Ongelmakäyttäjiä on Suomessa merkittävä määrä, mutta suurin osa kustannuksista syntyy tavallisten kuluttajien aiheuttamana. Alkoholista aiheutuu myös kuluttajalle itselleen kustannuksia, niin sanottuja internaalisia kustannuksia, jotka tulisi huomioida verotuksessa. Myös alkoholin addiktiiviset ominaisuudet tulee ottaa huomioon.