Sosiaalinen ulottuvuus vanhusten kotihoidossa

Abstract

Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella sosiaalista ulottuvuutta vanhusten kotihoidossa seitsemän kunnan alueella Varsinais-Suomessa. Kuntayhtymä ja isäntäkuntana toimiminen vähensivät tarkasteltavia kokonaisuuksia neljään. Sosiaalipuolen työntekijöiden toimenkuvien tarkastelun lisäksi tavoitteena oli kartoittaa vanhussosiaalityön tilaa samojen kuntien vanhuspalveluissa. Vuonna 2013 voimaan tullut laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012) kirjaa, että kunnalla tulee olla käytettävissä gerontologisen sosiaalityön asiantuntemusta.

Tutkimusaineiston keräsin teemahaastattelemalla kahta työntekijää jokaisesta neljästä kokonaisuudesta. Koska kahdella alueella ei toiminut lainkaan vanhussosiaalityöntekijää kotihoidossa, haastattelut suoritettiin käytännön työtä tekeville sosiaalipuolen koulutuksen saaneille sekä esimiesasemassa toimiville henkilöille. Näin pyrin laajentamaan kokonaiskuvaa koko vanhustenhuollon kentälle. Tutkimus on laadullinen ja aineiston analysoin sisällönanalyysillä. Tutkimus nojautuu fenomenologis-hermeneuttiseen tutkimusperinteeseen.

Väestön ikääntyminen on luonut paineita uudistaa kuntien järjestämiä vanhuspalveluita. Uudistaminen on tarkoittanut säästöjä, tehostamista ja palveluihin pääsyn kriteerien kiristämistä. Vanhusten kotihoito on kokenut valtavan muutoksen vuosikymmenien aikana samoin kuin sen asiakasrakenne. Sosiaalityön ammatillisuuden kehittyminen on seurannut hyvinvointiyhteiskunnan laajenemista. Vanhussosiaalityö ei ole koskaan ollut sosiaalityön keskiössä mutta sen merkitys kasvoi 1990-luvun lamaan asti. Laman jälkeen sosiaalipalvelut ovat niukentuneet, vaikka esimerkiksi vanhusväestön kasvu on huomattava. Myöskään vanhussosiaalityön kehitys ei ole edennyt viime aikoina tarpeesta huolimatta.

Sosiaalinen ulottuvuus kuntien kotihoidossa on niukkaa. Moniammatillinen yhteistyö on itsestään selvyys mutta siinäkin korostuu terveydenhoidon keskeinen rooli. Sosiaalipuolen koulutuksen saaneiden työntekijöiden määrä on vähäinen ja heidän tehtävänkuvansa eivät vastaa sitä monipuolista kenttää, johon he saavat koulutuksen. Mitä suurempi on toimintayksikkö, sitä rajatumpi työnkuva on. Huoli kotihoidon asiakkaiden psykososiaalisesta hyvinvoinnista on suurta mutta huoli ei konkretisoidu työntekijöillä eikä esimiestehtävissä toimivilla asianajotehtävän korostumiseen. Sosiaalityöntekijöiden palkkaamiselle ei nähdä erityisiä perusteita, vaan koetaan, että sosionomit ja geronomit vastaavat esiin nousseisiin tarpeisiin yhtä hyvin. Vanhussosiaalityö ei ole pystynyt perustelemaan osaamistaan kuntaorganisaatiolle.