Kuulluksi tulemisesta vallan ja vastuun jakamiseen. Kuudesluokkalaisten koettu osallisuus luokassa oppilaiden ja opettajien silmin
Dahlström, Irene; Heinonen, Milja (2017-07-21)
Kuulluksi tulemisesta vallan ja vastuun jakamiseen. Kuudesluokkalaisten koettu osallisuus luokassa oppilaiden ja opettajien silmin
Dahlström, Irene
Heinonen, Milja
(21.07.2017)
Turun yliopisto
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201707217747

Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Lasten osallisuus heitä koskevassa päätöksenteossa on muodostunut yhä laajemmin tunnustetuksi periaatteeksi 2000-luvulla. Oppilaiden osallisuus on ollut vahvasti mukana valtakunnallisessa koulu- ja kasvatuskeskustelussa. Vuonna 2014 voimaan astuneen opetussuunnitelman hengessä oppilaiden osallisuudelle on annettu yhä enemmän painoarvoa. Aiemmissa tutkimuksissa lasten osallisuutta on tarkasteltu lähinnä sosiologisesta näkökulmasta, eikä kasvatustieteellistä tutkimusta aiheesta ole Suomessa juuri tehty. Oppilaiden osallisuus koulukontekstissa on jäänyt toistaiseksi vähälle huomiolle, vaikka lasten osallisuutta muissa ympäristöissä on tutkittu paljon.
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan eräiden Turun alakoulujen kuudensien luokkien oppilaiden ja heidän opettajiensa kokemuksia oppilaiden osallisuudesta luokan päätöksenteossa. Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena on kehittää oppilaiden osallisuuden tarkasteluun soveltuvaa mittaria. Teoreettiseksi viitekehykseksi on valittu Shierin (2001) osallisuuden tasomalli, joka tarkastelee lasten osallisuutta hierarkkisesti rakentuvana kokonaisuutena.
Tutkimus toteutettiin kyselynä, johon vastasi 8,3 % (n = 104) Turun alakoulujen suomenkielisistä 6. luokkien oppilaista ja kyseisten luokkien opettajat (n = 6). Tutkimus oli monimenetelmällinen (mixed methods) ja siinä yhdistyivät sekä määrällinen että laadullinen lähestymistapa. Määrällisen aineiston analyysissa käytettiin pääosin epäparametrisia testejä ja laadullista aineistoa käsiteltiin teemoittelun ja diskurssianalyysin avulla.
Oppilaiden koettu osallisuus näyttäytyi yleisesti ottaen varsin korkeana ja laski osallisuuden tason noustessa. Vallan ja vastuun jakaminen päätöksenteossa koettiin eri tavalla kuin alemmat osallisuuden tasot. Opettajien vastauksissa painottuivat alimmat osallisuuden tasot. Opettajat kokivat keskeisimmiksi osallisuuteen vaikuttaviksi tekijöiksi oppilaiden arvioidut valmiudet, opettajan toiminnan sekä osallisuutta tukevan ja haastavan koulukulttuurin. Tutkimuksessa saatiin viitteitä siitä, että Shierin malli soveltuu oppilaiden kokeman osallisuuden mittaamiseen, ja kehitetyllä mittarilla on potentiaalia toimivaksi työkaluksi osallisuuden arvioinnissa.
Tulosten valossa on todennäköistä, että koulussa oppilaita kuunnellaan ja heitä rohkaistaan kertomaan mielipiteitään. Vallan ja vastuun jakaminen ei kuitenkaan näyttäydy arkipäiväisenä osana koulun toimintakulttuuria. Oppilaiden ja opettajien tasavertaisen toimijuuden saavuttamiseksi oppilaiden osallisuuden tulisi olla koko koulun toimintakulttuuria läpäisevä periaate.