Inkerinsuomalaisten paluumuutto kerrottuna paluumuuttona ja kulttuuriperintöprosessina

Abstract

Tutkimus tarkastelee inkerinsuomalaisten paluumuuttoa Suomeen kerrottuna paluumuuttona sekä kulttuuriperintöprosessina. Tutkimus perustuu kahteen erilaiseen aineistoon: valtiopäiväasiakirjoihin ja haastatteluaineistoon. Yhteistä aineistojen tulkinnalle on niiden tarkasteleminen kerrontana ja muistitietona, ns. kerrottuna paluumuuttona, sekä paluumuuton hahmottaminen kulttuuriperintöprosessina. Kulttuuriperinnön tutkimuksen ohella tutkimuksen metodologinen pohja löytyy kerronnantutkimuksesta, muistitutkimuksesta sekä muistitietotutkimuksesta.

Inkerinsuomalaiset ja muut entisen Neuvostoliiton alueen etniseltä taustaltaan suomalaiset saivat paluumuutto-oikeuden Suomeen vuonna 1990. Noin 30 000 henkilöä, pääosin Venäjältä ja Virosta käytti paluumuuttomahdollisuuden ennen kuin vuonna 2011 vahvistettu ulkomaalaislain muutos päätti entisenkaltaisen paluumuuton siirtymäajan päätyttyä heinäkuussa 2016. Aluksi paluumuuttoa säädeltiin viranomaissäädöksin, kunnes vuonna 1996 ulkomaalaislakiin liitettiin paluumuuttoa säätelevä pykälä, jota sittemmin muutettiin vuosina 2003, 2004 ja 2011.

Valtiopäiväasiakirjojen, eritoten eduskunnassa paluumuuttoa koskevien keskustelujen sekä lakiehdotusten, kautta tarkastelun kohteena on paluumuuttoa koskevan lainsäädännön, ja niin ollen myös koko Suomen maahanmuuttolainsäädännön, muotoutuminen jälkien tunnistamisena ja sitä seuranneena kulttuuriperintöprosessina. Paluumuuton kehityksen tarkasteleminen kulttuuriperintöprosessin näkökulmasta hahmottaa niitä moniulotteisia ja ajallisia merkityksiä, jotka vaikuttavat tapaamme määrittää asioita ja jopa säätää lakeja. Inkerinsuomalaisten paluumuuton vaikutuksesta, osana tuota kulttuuriperintöprosessia, on syntynyt suomalaisen maahanmuuttolainsäädännön pohja.

Kolmen eri sukupolveen kuuluvan paluumuuttajanaisen haastattelukerronnan kautta tarkastelu kohdistuu paluumuuton henkilökohtaisen kertomuksen rakentumiseen tuottaen näin paluumuuttajalähtökohtaista tietoa paluumuuttoprosessista.

The Remigration of Ingrian Finns as Narrated Remigration and Cultural Heritage Process

This is a study about the remigration of the Ingrian Finns to Finland as a narrated remigration and cultural heritage process. The study is based on two different sources: parliamentary documents and interviews. The common interpretation of the sources is to study them as narratives and oral history, as so called narrated remigration, and as a cultural heritage process. Among the cultural heritage studies, the methodological basis of the study is in narrative studies, memory studies and oral history.

The Ingrian Finns and other ethnic Finns of the former Soviet Union get the right of return to Finland in 1990. Totally about 30,000 people, mainly from Russia and Estonia, used the right of return. The amendment to the Aliens Act, which was adopted in 2011, meant the end of the remigration after the transition period in July 2016. In the beginning, the remigration was ruled by the regulations of the authorities, until in the year 1996 a section regulating the remigration was annexed the Aliens Act Later there have been changes in legislation in 2003, 2004 and 2011.

Through the parliamentary documents, especially the discussions of the Finnish parliament and the draft laws, study opens how, not only the legislation on the remigration but also the whole Aliens Act of Finland, is developed with the identification of the impressions of the past, and the cultural heritage process the identification has created. To study the progress of the remigration as a cultural heritage process is a way to perceive those multidimensional and temporal meanings which have an impact on how we define things and even the way how we prescribe the laws. The basis of the Finnish Aliens Act is a result of the cultural heritage processes of the remigration.

The interviews with three returnees belonging to three different generations are the way to focus on individual narratives of the remigration. It makes possible to reach the knowledge of the returnees on remigration.