The Immediate Object of Perception : A Sense-datum

Abstract

The question of what we immediately perceive from the first-person point of view has been an issue of philosophizing since the beginning of Western philosophy. However, many philosophers have not considered all theoretical and practical consequences concerning identity and causation in perceptual experience between a perceiver and the external world. Despite their meritorious studies, philosophers have failed to completely understand how the causal series of events affects what we immediately experience. Using facts relating to perceivers, logical reasoning, introspection, and philosophical theories, the aim of this research is to show that objects of sense have been contradictorily and confusedly associated with several objects in philosophy of perception. The research problem is that of whether the entity external to a perceiver is identical to the immediate object of perceptual experience. The research starts from the basic beliefs that things appear in experience and that there is causality in perceptual experience. After presenting philosophical theories of perception, the concept ‘sense-datum’, a characterization of ‘perception’, and basic arguments for perceiving the inner private sense-datum, the study examines Bertrand Russell’s and G. E Moore’s arguments for a claim that we always perceive mind-internal sense-data. This claim is problematic if ‘sense-datum’ is considered as being under the category of substance. Nonetheless, evidence for a claim in direct realism and eliminative materialism that the immediate object of perception is an external entity leads to circularity and identity problems. Finally, by means of a demonstration based on understanding and facts in perceivers and perceptual phenomena, the research concludes that the external entity is not identical to the immediate object of perceptual experience. Perceptual experience does not directly reach the external world, and the objects of sense are not independent of the perceiver.

Kysymys siitä, mitä oikeastaan havaitsemme välittömästi 1. persoonan näkökulmasta, on ollut filosofoinnin kohteena länsimaisen filosofian alkuajoista lähtien. Kuitenkaan kaikkia teoreettisia ja käytännöllisiä seurauksia, jotka liittyvät identtisyyteen ja kausaalisuuteen havaintokokemuksessa havaitsijan ja ulkomaailman välillä, ei ole oivallettu. Huolimatta filosofien ansiokkaista tutkimuksista he eivät ole täysin ymmärtäneet kausaalisen tapahtumasarjan vaikutusta siihen, mitä koemme välittömästi. Käyttäen havaitsijoita koskevia faktoja, loogista päättelyä, introspektiota omakohtaisessa havaintotilanteessa ja filosofista aineistoa tämän tutkimuksen tarkoitus on osoittaa, että aistien objektit on yhdistetty ristiriitaisesti ja sekavasti useisiin eri kohteisiin havainnon filosofiassa. Tutkimusongelmana on, onko havaitsijan ulkopuolella oleva entiteetti identtinen välittömän havaintokokemuksen kohteen kanssa. Tutkimus lähtee perususkomuksista, että asioita ilmenee kokemuksessa ja että kausaalisuus on havaintokokemuksessa. Sen jälkeen kun on esitelty havainnon filosofian teorioita, aistinsisällön eli sense-datumin käsite, havainnon luonnehdinta ja perusargumentteja sisäisen, yksityisen objektin havaitsemisen puolesta, tutkimus käy läpi Bertrand Russellin ja G. E. Mooren todistuksia väitteelle, että havaitsemme aina mielensisäisiä objekteja. Tämä väite osoittautuu ongelmalliseksi, jos ”sense-datum” käsitetään substanssin kategoriassa. Seuraavaksi tutkimus näyttää suoran realismin ja eliminatiivisen materialismin perusteiden johtavan kehämäisyyteen ja identtisyysongelmiin. Lopuksi ymmärrykseen sekä havaitsijoihin ja havainnon ilmiöihin liittyviin faktoihin perustuvien todisteiden avulla tutkimus päätyy johtopäätelmään, että ulkoinen entiteetti ei ole identtinen välittömän havaintokokemuksen kohteen kanssa. Havaintokokemus ei suoraan tavoita ulkomaailman entiteettejä eivätkä aistien objektit ole havaitsijasta riippumattomia.