Suojelevat sanat. Puu-Käpylän kaavoituskiista esimerkkinä vaikuttavasta kulttuuriympäristön asiantuntijaviestinnästä

Abstract

Tutkimus käsittelee median tapaa puhua kulttuuriympäristön arvoista ja kehittämisestä. Kriittisen kulttuuriperinnön tutkimuksen (Critical Heritage Studies) traditioon kuuluva tutkimus lähestyy aihetta kulttuuriperinnön diskursiivisen luonteen ja valta-asetelmien valossa. Tutkimus osoittaa, miten kulttuuriympäristön asiantuntijoiden kannattaa kehittää viestintäänsä vahvistaakseen suuren yleisön kulttuuriympäristötietoisuutta. Se on myös substanssiasiantuntijuuden merkityksen tunnustava avaus kriittisen kulttuuriperinnön tutkimuksen kentälle.

Tapausesimerkkinä toimii modernistisen kaupunkisuunnittelun ihanteita heijastanut Helsingin Puu-Käpylästä vuosina 1960–1971 käyty kaavoituskiista. Puutarhakaupunki kaavoitettiin uudisrakentamiselle, mutta vuonna 1960 julkisuuteen tuotu asemakaavaehdotus käynnisti julkisen keskustelun, johon osallistui muun muassa asukkaita, poliitikkoja ja kulttuuriympäristön asiantuntijoita. Kyseessä oli maan ensimmäinen rakennussuojelukiista, jonka seurauksena jo laadittu uusi asemakaava jäi toteuttamatta ja kokonainen asuinalue suojeltiin.

Tutkimusaineistona on 154 lehtileikettä Helsingin Sanomista, Hufvudstadsbladetista, Kansan Uutisista, Käpylä-lehdestä ja Uudesta Suomesta sekä kaksi Puu-Käpylästä 1960-luvulla tehtyä dokumenttielokuvaa. Viranomaistahojen argumentoinnin verrokkiaineistona toimivat hallinnollisesta rakennussuojelusta tehdyt tutkimukset, voimassa oleva ja vanha rakennussuojelulainsäädäntö, rakennusperinnön arvottamisessa käytetyt mallit ja kolme asiantuntijahaastattelua. Metodina on kriittinen diskurssianalyysi.

Kulttuuriympäristön asiantuntijoita tarvitaan kaupunkisuunnittelun poliittisella kentällä, mutta asiantuntijoiden viestintätaidoissa on parantamisen varaa. Yleistajuinen ja avoimeen asiantuntijuuteen keskittyvä kulttuuriympäristön ammattilainen voi saada asialleen enemmän vaikuttavuutta kuin ulosannissaan omaan ammatillisuuteensa ja käsitteiden perusteluun keskittyvä kollegansa. Siksi asiantuntijoiden tulisi kyetä puhumaan kolmella erilaisella kielellä aina kohdeyleisön mukaan: oman käsitteisiin pohjaavan asiantuntijakielen lisäksi suuren yleisön tavoittavalla yleistajuisella viestinnällä sekä tiiviillä ja ratkaisukeskeisellä päättäjien kielellä.

Protective words. The Wooden Käpylä Planning Dispute as an Example of Influential Expert Communications Concerning Cultural Environment

The study examines the way in which the media discusses values related to cultural environment and to its development. The study, which fits within the tradition of Critical Heritage Studies, approaches the subject in light of the discursive nature of cultural heritage and of power relations. The purpose of the study is to show how cultural environment experts should develop their communications in order to strengthen the cultural environmental awareness of the general public. The study is also a move towards recognising the significance of substantive cultural heritage expertise in the research field of critical heritage studies.

The case study used is the urban planning dispute of Wooden Käpylä that took place in Helsinki in 1960-1971. The dispute reflected the ideals of modernist urban planning. The garden city was planned for redevelopment, but the proposal for a town plan that was made public in 1960 set off a public debate involving, amongst others, residents, politicians, and cultural environment experts. This was Finland’s first dispute over urban planning, outcome of which was that the town plan proposal was left unimplemented, and the entire residential district became a protected area.

The research material consists of 154 newspaper articles from Helsingin Sanomat, Hufvudstadsbladet, Kansan Uutiset, Käpylä-lehti, and Uusi Suomi, and two documentary films that were made in the 1960s about the Wooden Käpylä. As the comparison material, the study uses previous research on administrative building protection, regulations on the building protection, models that have been used to make value judgements about built heritage, and three expert interviews. The method used is critical discourse analysis.

Cultural environment experts are needed in the political field of urban planning, but there is room for improvement in the communication skills of these experts. A cultural environment professional who presents his or her expertise openly and in a way that is intelligible to all can have more influence concerning the matters at hand than a colleague whose delivery is based on his or her own professionalism and conceptual reasoning. It is for this reason that experts should be able to speak in three different “languages”: the language of the person’s own expertise; the popular language needed for communications with the general public; and the condensed and solution-centred language of decision-makers.