Kulutusjuhlapuheesta lamapuheeseen. Suomalaisen kulutuspuheen muutos Helsingin Sanomissa vuosina 1989–1992
Salvi, Tuomas (2017-08-07)
Kulutusjuhlapuheesta lamapuheeseen. Suomalaisen kulutuspuheen muutos Helsingin Sanomissa vuosina 1989–1992
Salvi, Tuomas
(07.08.2017)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Kuvaus
Siirretty Doriasta
Tiivistelmä
Tutkimuksessani erittelen Helsingin Sanomissa 1990-luvun alun talouslaman vuosina käydystä keskustelusta kulutuspuhetta ja sen erilaisia ilmenemismuotoja talouslamaa edeltäneestä ajasta lamavuosiin, vuodesta 1989 vuoteen 1992. Tutkimukseni auttaa ymmärtämään reaalitalouden ja puhunnan välisiä yhteyksiä ja erityisesti sitä, miten ne suhteutuivat toisiinsa temporaalisesti. Tutkimukseni auttaa ymmärtämään sitä, mikä oli lehdistön rooli lamatodellisuuden välittäjänä ja muokkaajana.
Lehdistöllä oli laman alkuvuosina tapana myötäillä nykyajasta poikkeavalla tavalla päättäjien päätöksiä laman alkuvaiheessa, mitä ajan kulttuurikriitikot kritisoivat. Muutos myötäilystä ja uskosta käytettyjen toimien oikeellisuuteen muuttuikin nopealla tahdilla täydelliseen epätoivoon.
Olen hahmottanut laman kulutuspuheesta kolme erilaista vaihetta: vuonna 1989 oli vallalla niin sanottu kulutusjuhla ja Yhdysvaltain ihannointi, vuosina 1990–1991 oli puolestaan vallalla taantumapuhe, jolle oli tyypillistä optimismi ja usko nopeaan nousuun hälyttävistä merkeistä huolimatta. Kehitys huipentui vuosina 1991–1992 ilmestyneeseen hysteeriseen pessimismiin, jossa epätoivo ja tulevaisuudenkuvien negatiivisuus saivat jopa epärealistiset mittasuhteet. Tutkimuksessani uutta on eritellä taantumapuheen aika omaksi puhunnan periodikseen aikaisemmasta tutkimuksesta poikkeavalla tavalla.
Olen määrittänyt periodisointini erityisesti sen perusteella, miten yksilöihin ja henkilökohtaisiin kokemuksiin suhtauduttiin kulutuspuheessa eri talouslaman vaiheissa. Olen tullut tulokseen, että kulutusjuhlapuheen aikana nostettiin esille erilaisia menestyjiä, jotka olivat päässeet talousmaailman huipulle omalla työllään. Taantumapuheen aikana oli tapana paitsi kertoa tapahtumista neutraaliin faktasävyyn, myös etäännyttää itsensä laman tapahtumista, joiden koettiin olleen jossain muualla. Sen sijaan lamapuheen aikana alettiin kertoa tarinoita ihmisistä, joiden elämän lama oli tuhonnut, ja näitä kohtaan haluttiin osoittaa solidaarisuutta. Lama tuli lähelle ihmisten jokapäiväistä elämää myös erilaisten säästämis- ja kierrätystrendien myötä.
Tutkimustulokseni osoittavat, että tavat puhua eivät aina korreloineet reaalitalouden ilmiöiden kanssa. Tämän vuoksi ne ovat merkittäviä myös 2010-luvun taloustilanteen näkökulmasta.
Lehdistöllä oli laman alkuvuosina tapana myötäillä nykyajasta poikkeavalla tavalla päättäjien päätöksiä laman alkuvaiheessa, mitä ajan kulttuurikriitikot kritisoivat. Muutos myötäilystä ja uskosta käytettyjen toimien oikeellisuuteen muuttuikin nopealla tahdilla täydelliseen epätoivoon.
Olen hahmottanut laman kulutuspuheesta kolme erilaista vaihetta: vuonna 1989 oli vallalla niin sanottu kulutusjuhla ja Yhdysvaltain ihannointi, vuosina 1990–1991 oli puolestaan vallalla taantumapuhe, jolle oli tyypillistä optimismi ja usko nopeaan nousuun hälyttävistä merkeistä huolimatta. Kehitys huipentui vuosina 1991–1992 ilmestyneeseen hysteeriseen pessimismiin, jossa epätoivo ja tulevaisuudenkuvien negatiivisuus saivat jopa epärealistiset mittasuhteet. Tutkimuksessani uutta on eritellä taantumapuheen aika omaksi puhunnan periodikseen aikaisemmasta tutkimuksesta poikkeavalla tavalla.
Olen määrittänyt periodisointini erityisesti sen perusteella, miten yksilöihin ja henkilökohtaisiin kokemuksiin suhtauduttiin kulutuspuheessa eri talouslaman vaiheissa. Olen tullut tulokseen, että kulutusjuhlapuheen aikana nostettiin esille erilaisia menestyjiä, jotka olivat päässeet talousmaailman huipulle omalla työllään. Taantumapuheen aikana oli tapana paitsi kertoa tapahtumista neutraaliin faktasävyyn, myös etäännyttää itsensä laman tapahtumista, joiden koettiin olleen jossain muualla. Sen sijaan lamapuheen aikana alettiin kertoa tarinoita ihmisistä, joiden elämän lama oli tuhonnut, ja näitä kohtaan haluttiin osoittaa solidaarisuutta. Lama tuli lähelle ihmisten jokapäiväistä elämää myös erilaisten säästämis- ja kierrätystrendien myötä.
Tutkimustulokseni osoittavat, että tavat puhua eivät aina korreloineet reaalitalouden ilmiöiden kanssa. Tämän vuoksi ne ovat merkittäviä myös 2010-luvun taloustilanteen näkökulmasta.