Surgery for Stress Urinary Incontinence and Pelvic Organ Prolapse in Finnish Women
Kurkijärvi, Kaisa (2017-11-03)
Surgery for Stress Urinary Incontinence and Pelvic Organ Prolapse in Finnish Women
Kurkijärvi, Kaisa
(03.11.2017)
Turun yliopisto
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-6958-6
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-6958-6
Tiivistelmä
Ponnistusvirtsankarkailu- ja lantionpohjan laskeumaleikkaukset suomalaisilla naisilla
Lantionpohjan toimintahäiriöt ovat yleisiä aikuisilla naisilla. Kirurginen hoito on tavallista ja arvioidaan, että noin 20 % naisista joutuu elämänsä aikana leikkaukseen ponnistusvirtsankarkailun tai synnytinelinlaskeuman vuoksi. Tämän väitöstutkimuksen tavoitteena oli selvittää virtsankarkailun ja laskeuman leikkaustapojen ja leikkauksien ilmaantuvuuden muutosta Suomessa sekä määrittää suomalaisen naisen elinikäinen riski joutua virtsankarkailu- tai laskeumaleikkaukseen. Lisäksi selvitettiin uusintaleikkauksen riskiä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylläpitämästä hoitoilmoitusrekisteristä (HILMO) etsittiin kaikki ne hoitojaksot vuosilta 1987-2009, joihin liittyi leikkaus virtsankarkailun tai laskeuman takia. Tällä aikavälillä 38 500 naista leikattiin virtsankarkailun ja 77 906 laskeuman takia. Virtsankarkailuleikkauksen ilmaantuvuus nousi merkittävästi vuoden 1997 jälkeen, jolloin keskiuretran nauhaleikkaukset otettiin käyttöön. Myöhemmin ilmaantuvuus jälleen laski. Laskeumaleikkausten ilmaantuvuus pysyi varsin tasaisena tutkimusjakson ajan. Elinikäinen riski joutua virtsankarkailuleikkaukseen oli 6 % ja laskeumaleikkaukseen 13 %.
Tutkimusjakson alussa avoin ja myöhemmin tähystämällä tehtävä kolposuspensio oli yleisimmin käytetty leikkausmenetelmä virtsankarkailun hoitoon. Nauhaleikkauksen käyttöönoton jälkeen sitä ei juurikaan enää tehdä. Laskeuman hoidossa yleisimpiä ovat omin kudoksin tehtävät emättimen etu- ja takaseinän kiristykset. Uusintaleikkaus virtsankarkailuleikkauksen jälkeen on harvinaista, 7,8 leikkausta tuhatta naisvuotta kohden; viiden vuoden seurannassa kolposuspension jälkeen uusintaleikkauksia oli eniten, häpyluun takaa asetettavan nauhan jälkeen uusintaleikkauksia oli vähiten; tilastollista eroa obturatoraukon kautta laitettavaan nauhaan ei kuitenkaan ollut. Kymmenen vuoden aikana riski uusintaleikkaukselle laskeumaleikkauksen jälkeen oli 10,8 %.
Lantionpohjan toimintahäiriöt ovat yleisiä aikuisilla naisilla. Kirurginen hoito on tavallista ja arvioidaan, että noin 20 % naisista joutuu elämänsä aikana leikkaukseen ponnistusvirtsankarkailun tai synnytinelinlaskeuman vuoksi. Tämän väitöstutkimuksen tavoitteena oli selvittää virtsankarkailun ja laskeuman leikkaustapojen ja leikkauksien ilmaantuvuuden muutosta Suomessa sekä määrittää suomalaisen naisen elinikäinen riski joutua virtsankarkailu- tai laskeumaleikkaukseen. Lisäksi selvitettiin uusintaleikkauksen riskiä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylläpitämästä hoitoilmoitusrekisteristä (HILMO) etsittiin kaikki ne hoitojaksot vuosilta 1987-2009, joihin liittyi leikkaus virtsankarkailun tai laskeuman takia. Tällä aikavälillä 38 500 naista leikattiin virtsankarkailun ja 77 906 laskeuman takia. Virtsankarkailuleikkauksen ilmaantuvuus nousi merkittävästi vuoden 1997 jälkeen, jolloin keskiuretran nauhaleikkaukset otettiin käyttöön. Myöhemmin ilmaantuvuus jälleen laski. Laskeumaleikkausten ilmaantuvuus pysyi varsin tasaisena tutkimusjakson ajan. Elinikäinen riski joutua virtsankarkailuleikkaukseen oli 6 % ja laskeumaleikkaukseen 13 %.
Tutkimusjakson alussa avoin ja myöhemmin tähystämällä tehtävä kolposuspensio oli yleisimmin käytetty leikkausmenetelmä virtsankarkailun hoitoon. Nauhaleikkauksen käyttöönoton jälkeen sitä ei juurikaan enää tehdä. Laskeuman hoidossa yleisimpiä ovat omin kudoksin tehtävät emättimen etu- ja takaseinän kiristykset. Uusintaleikkaus virtsankarkailuleikkauksen jälkeen on harvinaista, 7,8 leikkausta tuhatta naisvuotta kohden; viiden vuoden seurannassa kolposuspension jälkeen uusintaleikkauksia oli eniten, häpyluun takaa asetettavan nauhan jälkeen uusintaleikkauksia oli vähiten; tilastollista eroa obturatoraukon kautta laitettavaan nauhaan ei kuitenkaan ollut. Kymmenen vuoden aikana riski uusintaleikkaukselle laskeumaleikkauksen jälkeen oli 10,8 %.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [2903]