Peruskoulua vastaan – yksityisoppikoulut ja yhteiskuntajärjestys 1966–1975

Abstract

Tutkimus tarkastelee peruskoulu-uudistuksen poliittista vastustusta vuosina 1966–1975 ja sen kiinnittymistä muuhun oikeistolaiseen, sivistys- ja kulttuurilaitosten vasemmistolaistumista torjuneeseen aktivismiin. Poliittisen oikeiston ja yksityisoppikouluväen näkökulmasta peruskoulu eli kunnallinen yhtenäiskoulu toi mukanaan yhteiskuntajärjestystä koskevia uhkia.

Tähänastinen tutkimus ei ole kiinnittänyt huomiota peruskoulun vastustusta leimanneisiin mielikuviin koulu-uudistuksen yhteiskunnallisista, oikeistopiireissä enemmän tai vähemmän vaarallisiksi ymmärretyistä tavoitteista. Tässä tutkimuksessa vastataan historiantutkimuksen menetelmin kysymykseen, mitä peruskoulun poliittinen vastustus oli, kuinka se kehittyi ja mihin se perustui. Lähdeaineistona käytetään Kansallisarkiston yksityisarkistoja, valtiopäiväasiakirjoja, eduskunnan arkistoa, puoluearkistoja sekä sanoma- ja aikakauslehtiä. 1960-luvun lopun poliittiset ristiriidat kärjistyivät, kun Kokoomus ajautui oppositioon, vasemmistoyhteistyö tiivistyi ja sisällissodan seurauksena lukkiutunut oikeistohegemonia niin kutsutuissa vakiintuneissa instituutioissa purkautui. Lisäksi sävynsä poliittiseen konfrontaatioon antoi vasemmiston käynnistämä valtiosääntöuudistus, jossa eräänä keskeisenä kysymyksenä oli peruskoulu-uudistuksessakin esille noussut ja oikeiston hyödyntämä omaisuudensuoja. Peruskoulun torjumisessa keskeiseen rooliin asettui oikeistopoliittinen aikalaistulkinta vasemmistovaarasta sekä sosiaali- ja verovaltion epäilyttävyydestä. Nämä tilannekuvat keskittyivät ”suomalaiselle elämänmuodolle” vieraaseen yleisvasemmistolaisuuteen, ruotsalaisen sosialismin leviämiseen ja valtion virkakoneiston vasemmistovetoiseen solutukseen.

Perinteinen oikeisto vieroksui sosiaali ja verovaltion politiikkaa, johon kunnallinen yhtenäiskoulu liitettiin. Koulutuspolitiikassa oikeisto, yksityisoppikouluväki ja myöhemmin elinkeinoelämäkin yrittivät rakentaa ei-sosialistista rintamaa vasemmiston torjumiseksi. Yksityisoppikouluväki riitautti vuonna 1968 päätetyn koulujärjestelmälain toimeenpanon korostamalla yksityisoppikoulujen ”lakimääräistä valintaoikeutta”. Kun tämä strategia yksityisoppikoulujen puolustamiseksi epäonnistui, kouluoikeisto tulkitsi ei-sosialistisen puoluerintaman kärsivän hajaannuksesta. Tältä pohjalta katsottiin, että Suomi voisi siirtyä lainsäädäntötein hitaasti ja Ruotsin esimerkkien tavoin kohti sosialismia.

Vasemmistovetoiset lainsäädäntöhankkeet yhdessä kulttuurielämän ja kansallisten historiakuvien murroksen kanssa syvensivät oikeistopiirien kokemusta sosialismin salakavalasta leviämisestä ja niin kutsuttujen perinteisten arvojen hämärtymisestä. Tältä pohjalta syntyi myös erilaista elinkeinoelämän tukemaa oikeistolaista aktivismia, muun muassa Vapaan koulutuksen tukisäätiön aktivoituminen vuosina 1973–1974. Oppikoululaitoksen omistuskysymys mahdollisti valtiosääntöpolitiikan ja omaisuudensuojan hyödyntämisen kunnallisen yhtenäiskoulun torjumisessa, mikä toi oikeuskansleri-instituution, tuomioistuimet ja perustuslait osaksi koulukeskustelua.

Yksityisoppikouluväki ja perinteinen oikeisto liittivät yksityisoppikoulujen puolustamisen ja valtiopäiväjärjestyksen päätöksentekosäännöt vasemmiston patoamiseen. Oikeiston argumentaatio yksityisoppikoulujen valintaoikeudesta ja omaisuudensuojasta oli äärimmäisen kiistanalainen vuoden 1968 koulujärjestelmälaissa. Kunnallisen yhtenäiskoulun vastustajat vetosivat kansainvälisiin sopimuksiin ja Suomen perustuslakeihin, joiden varassa reformi kuvattiin ihmisoikeussopimusten ja Suomen oikeusjärjestyksen vastaisena. Oikeusjärjestyksen ajateltiin mutkattomasti suojaavan yksityisoppikoulujen säilymistä ja vanhempien valinnanvapautta. Lisäksi juridisesta argumentaatiosta etsittiin perusteita yksityisoppikoulujen puolustamisen ja peruskoulun torjumisen ”epäpoliittisuudelle”.

Opposing the Comprehensive School – Private Schools and Social Order, 1966–1975

This study examines political opposition to the comprehensive school reform in 1966-1975, and especially its attachment to wider right-wing activism against the left in cultural institutions. The political right and private school supporters perceived the comprehensive school reform, which introduced a municipalized school system, as threatening the bourgeois social order and the “nonpolitical” education system in a number of ways.

Previous research has not paid attention to the way in which the traditional right comprehended the school reform as socialist, undemocratic and at odds with the prevailing judicial order. This dissertation asks, why the comprehensive school reform encountered resistance in public political life and behind-the-scenes, how this resistance developed during the study period and what kind of contents it had. The analysis is primarily based on source materials found on private collections archived in the National Archives of Finland, parliament records, party archives and newspapers.

This study indicates that in the 1960s, political conflicts escalated as the right lost ground in many established institutions while cooperation on the left strengthened. A sudden and fundamental change occurred in the power ratios of high profile political life, executive power, law drafting and significant appointments to office. Right-wing activists were alarmed about leftist influence on education, the social order and constitutional matters. The issue of private school ownership made it possible to appeal to constitutional property rights.

Right-wing activism used interpretations and expert opinions on the Constitution, especially property rights, as an instrument to fight the comprehensive school reform. Their political outcry against a ”leftwing danger”, possible revocation of the traditional social order and the marginalization of the “Finnish way of life” rested on anxiety concerning “socialist” social reforms, the possibility of a left-wing majority in parliament and the potential spread of Swedish socialism.

According to this study, the traditional right and business circles came to oppose the comprehensive school reform because of its socialist premise. The so called social and tax state was seen as an antithesis to the bourgeois social order, which included private schools, parental choice and “traditional values”. In traditional right groups, comprehensive schooling was closely attached to socialist influence on the municipal and national levels. During the study period, left-wing parties succeeded at cooperation in educational politics. This alliance, together with the “socialization” of private schools, gave the traditional right a signal that non-socialist parties were disorganized and ineffectual. The traditional right, private school advocates and business interest groups considered Sweden as a dangerous role model and an intermediate point on the way to socialism.

The study argues that left-leaning legislative projects, together with weakening right-wing hegemony in culture and education institutions, induced a Finnish “Red Scare”. Images of the insidious spread of socialism and the blurring of so-called traditional values were particularly pronounced in education policy confrontations. This encouraged right-wing politicians, education officers, businessmen and principals to participate in antisocialist political activities.

The traditional right defended private schools and the existing societal order but was defeated. Its argumentation based on property rights was extremely controversial from the outset. Rightwing activists tried to convince other non-socialist forces to withdraw from cooperation with the left. The legal order was understood as a protection against “undemocratic” left-wing initiatives. Ultimately, legal arguments were utilized to justify the defense of private schools and the traditional social order as “nonpolitical”.