Eläinluokittelujen, lajisuojelun ja sidosryhmien historia määrää haitallisten eläinten nykyistä ja tulevaa kannanhoitoa ja suojelua

Abstract

Luonnonvaraisten eläinlajien luokittelu hyödyllisiin ja haitallisiin on vanhaa perua. Ihmisen tiedetään luokitelleen lajeja lainsäädännössä näin jo keskiajalla, mutta merkkejä vastaavista luokitteluista löytyy kauempaakin historiasta. Kyseinen luokittelu pohjaa asenteisiin, jotka taas muotoutuvat eläimiin liittyvän tiedon ja tunteiden pohjalta. Luokittelun muutokset kertovat näin taustalla olevien asenteiden muuttumisesta. Näistä muutoksista voi löytää merkkejä juuri luonnonvaraisia eläimiä koskevan lainsäädännön kehittymistä tutkimalla, sillä muutosten yhtenä ilmentymänä on ollut lajisuojelun synty ja kehitys. Yhtä lailla muutoksen merkkejä voi nähdä myös julkisessa puheessa, ja tulevat säädösmuutokset eläinten asemaa koskien ovatkin monesti ennustettavissa julkisesti esitetyistä kannanotoista. Eläinasenteiden ja -luokittelun muutosten vastakohta ovat puolestaan ne lajit, joiden kohdalla onkin tapahtunut silmiinpistävän vähän. Ne ovat niitä hyödyllisinä tai haitallisina pidettyjä lajeja, joihin suhtautuminen pysyy likimain yhtä myönteisenä tai kielteisenä aikakaudesta toiseen.

Tähän liittyen on tapahtunut vastaavasti myös eläinkantojen hallintaan ja käyttöön liittyvien sidosryhmien muuttumista – syntymisiä, erkaantumisia ja roolien muotoutumista. Teoriataustaan tukeutuen voidaan osoittaa sidosryhmien painoarvon vaihtelevan; toisilla sidosryhmillä on enemmän valtaa, kiireellisempi tarve ja hyväksytympi oikeutus vaikuttaa kantojen hallinnan ja käytön toteutumiseen kuin toisilla. Tilanteista ja eläinlajista riippuen nuo tekijät voivat ilmetä myös jopa laittomana toimintana.

Väitöskirja koostuu edellä kuvattuun liittyen neljästä itsenäisestä tutkimuksesta, sekä niiden tulokset yhteen vetävästä pohdintaosiosta. Ensimmäisessä tutkimuksessa selvitetään Suomessa voimassa olleessa lainsäädännössä keskiajalta 1920-luvulle tapahtuneita eläinluokittelujen muutoksia. Toisessa tutkimuksessa tarkastellaan eläinsuojelijoiden, eläintieteilijöiden sekä metsästäjien julkaisemissa aikakauslehdissä niiden ilmestymisen alusta 1920-luvun loppuun esiintyviä julkisia kannanottoja luonnonvaraisten eläinlajien suojelun kehittymistä koskien. Kolmas tutkimus kuuluu ekologian alaan, ja kuvaa maasuurpetojemme kannankehitystä 1860-luvulta 1910-luvulle. Tätä tietoa ei ole ollut ennen tarjolla, ja tutkimus toimiikin ennen kaikkea taustatiedon lähteenä neljännelle tutkimukselle karhun ja suden kannankehityksen eroista ja niiden syistä 1800–1900 -lukujen vaihteessa sekä nykyisin.

Tulosten valossa voi todeta, että ihmiselle koituviin välittömiin hyötynäkökohtiin perustuvaa lajisuojelua on ollut meillä lainsäädännössä aina. Ekologisiin vuorovaikutuksiin perustuvaan välilliseen hyötyyn sekä eläinlajien aineettomiin arvoihin nojaava suojelu alkoi puolestaan 1800-luvun puolivälin jälkeen. Tämän suojelun ennusmerkit ovat nähtävissä eri sidosryhmien julkisessa puheessa vuosisadan puolivälistä lähtien. Myös petoeläimiä koskevaa suojelukeskustelua on käyty jo kohta kaksi vuosisataa. Sidosryhmät erkaantuivat toisistaan vähittäin eikä niiden asema ollut niin vakiintunut kuin nykyisin. Samoihin aikoihin 1800- luvun jälkipuoliskolla tapahtuneeksi katsottu suurpetokantojen hupeneminen petovainon myötä on monisyisempi ja useamman taustatekijän tulosta, kuin monesti ajatellaan; on selvää, että susi on tuolloin määrätietoisesti vainottu liki kadoksiin, mutta karhun häviämistä ei tavoiteltu, vaan pikemminkin sen metsästysverotus vain oli liiallista. Ilveksen muutenkin helpohko pyynti vaikuttaa saaneen pontta suden häviämisen myötä, mutta kannustimena on karjavahinkojen estämisen ohella ollut myös lajin arvoturkis. Ahmakannan hupeneminen on ollut edellisiin verraten vähemmän suoraviivaista, vaikka kanta 1910-luvun puitteissa olikin jo liki loppuun pyydetty.

Edellisten lisäksi pohdintaosiossa esitetään eläinlajien hyöty-/haittaluokittelun olevan varsin vanhaa perua ja jopa tarkasteltavissa evolutiivisessa aikamittakaavassa. Pohdinnan loppuosa keskittyy otsikon viittaaman mukaan kuvaamaan historiallisen kehityksen määräävää asemaa ihmiselle haitallisten lajien nykyisessä ja tulevassa kannanhoidossa. Erityisesti pohditaan vakiintuneen aseman saavuttaneen kokemusperäisen lajitiedon syrjäyttämisen vaikeutta, sekä paikallisten sidosryhmien ohittamatonta merkitystä haitallisten eläinlajien kannanhoidossa.

Histories of animal classifications, species conservation, and stakeholders: three factors determining the conservation and management of harmful wildlife today and in the future

The division of wildlife species into useful and harmful goes back to ancient times. Such classifications were applied legislatively already during the Medieval Ages, but there are signs of similar classifications already well before that. The division of wildlife into useful and harmful is based on attitudes toward animals, which in turn develop out of both information about and emotions towards animals. Category shifts of species within this dichotomy thus imply changes in attitudes, and hence in information and emotions. An examination of the historical development of wildlife-related legislation can reveal such category shifts. One of the most typical manifestations of such shifts is the emergence and development of species conservation. Even before any legislative reform, signs of upcoming shifts in the useful/harmful classification of wildlife can be identified in the public debate. On the other hand, in contrast to such significant shifts in animal categorizations and wildlife attitudes, the categorization of some species has remained remarkably inert through time.

In the course of this development, wildlife-related stakeholder groups have likewise changed; some of them have split up, new ones have emerged, and stakeholder roles may have changed. A theory-based examination shows that some stakeholders tend to have greater power, urgency and legitimacy than others to influence wildlife population management and use. Depending on both the species and the circumstances, such attributes can be actualized in either legal or illegal actions.

The thesis consists of four papers and a summarizing discussion section, all related to the ideas outlined above. The first paper examines shifts in legislative animal classifications in Finland from medieval times to the 1920s. The second paper describes the emergence and development of species conservation between the late 1880s and the late 1920s, through an analysis of the public debate carried on in periodicals published by three stakeholder groups: hunters, professional zoologists, and animal welfare groups. The third is an ecological study of the population development of the four large Finnish carnivores from the 1860s to the 1910s. The results of this third paper are utilized in the fourth, dealing with the divergence in bear and wolf population trends since the late 19th century.

The results of the four papers and the summary show that wildlife directly useful to humans has been protected by law in Finland for as long as Finnish legislation has existed. Species conservation promoting the indirect benefits and immaterial values of wildlife began soon after the mid-nineteenth century, when the precursors of the emergence and development of species conservation could be clearly heard in the public debate by various stakeholders. Even though carnivores were generally considered harmful, their conservation has also been a topic of debate for almost two hundred years. During the late 19th century, stakeholder groups gradually evolved, transformed and divided. The populations of large carnivores dwindled at the same time, between the late 19th and early 20th century. Their decline was more complex than has often been considered. The wolf was determinedly extirpated, while the bear was overharvested more or less inadvertently. The lynx was viewed above all as a valuable fur-bearing species, and its harvesting seems to have intensified only after the wolf was gone. The decline of the wolverine was less conspicuous, but in the 1910s it too eventually dwindled.

In the Discussion section, it is suggested that the useful/harmful dichotomy is significantly older than is usually thought, and that it should perhaps actually be approached over an evolutionary time-scale. The latter part of the Discussion focuses on the topic of the thesis title, describing the determinative role of history in the current and future conservation and management of harmful wildlife. The focus is in particular on the inertia of established knowledge concerning harmful and conflict-prone wildlife, and on the central role played by local stakeholders in the conservation and management of those species considered harmful