Konstit on monet hylkyjä suojeltaessa : Historiallisten hylkyjen kulttuuriperintöstatus ja suojelun kehittäminen hyötykäytön avulla

Abstract

Tutkielmassani pohdin voiko hyötykäytön avulla kehittää historiallisten hylkyjen suojelua, ja jos voi niin kuinka sekä miksi. Lähestyn aihettani pääasiallisesti vuosien 1914–1918 ja 1939–1945 välillä uponneiden metallirunkoisten hylkyjen kautta. Rauta otettiin pysyvästi käyttöön laivanrakennuksessa 1850-luvulta alkaen. Metallirunkoisia laivoja on ollut olemassa vain noin 200 vuoden ajan. Maailmansotien aikana uponneet hylyt sisältävät tietoa metallirungon varhaisista kehitysvaiheista. Vuosien 1914–1917 välillä uponneet hylyt ovat muinaisjäännöksiä Suomen muinaismuistolain mukaan, mutta vuoden 1917 jälkeen uponneet hylyt eivät tutkielman kirjoittamisajankohtana vielä ole. Merkityksellisimpiä lähdeteoksiani ovat: International Handbook of Underwater Archaeology (2002), International Handbooks of Museum Studies: Museum Theory (2015) ja Museum Practice (2015) sekä Archaeology and the Social History of Ships (2000). Tutkielmani lähdeteokset ovat pääasiallisesti englanniksi, koska ajantasaista tieteellistä kirjallisuutta popularisoinnista ei ole suomeksi saatavilla.

Havaitsin tehdessäni tutkielmaani, että kulttuuriperintöstatus suojaa historiallista hylkyä parhaiten. Havaintoni perustuu lähteistäni esiin nousseeseen kulttuuriperinnönmääritelmään. Historiallinen hylky on kulttuuriperintöä, jos sen yksilöllinen historia tunnetaan, hylyllä vieraillaan aktiivisesti ja hylyllä on tunnettuja sidosryhmiä, jotka haluavat hylyn säilyvän. Näin ollen hylyn ei tarvitse olla muinaisjäännös, jotta se voi olla kulttuuriperintöä. Toisin sanoen yksittäistä hylkyä ei voida automaattisesti pitää kulttuuriperintönä, vaikka se olisi muinaisjäännös. Historiallinen hylky voi muuttua kulttuuriperinnöksi, mikäli hylkyä tutkitaan, sitä popularisoidaan ja hylyn tunnettu historia saadaan liitettyä osaksi suurempaa historiallista kontekstia. Tämä johtaa siihen, että historialliselle hylylle löytyy sidosryhmiä, joille hylyn säilymisellä on merkitystä. Näitä sidosryhmiä ovat muun muassa hylyllä käyvät sukellusharrastajat.

Tutkimukseni perusteella historiallisten hylkyjen suojelua voidaan parantaa niiden hyötykäytöllä eli vierailemalla hylyillä sekä tutkimalla ja popularisoimalla hylkyjä, koska tämä toiminta luo kulttuuriperintöä. Nykyinen hylkypuistotoiminta ja yleisökaivaukset ovat sukeltajakeskeisiä. Nämä popularisointi- ja osallistamistoiminnat luovat hylyistä kulttuuriperintöä vain sukeltajien keskuudessa. Suojelun kehittämisen kannalta toimintaa tarvitsee laajentaa heihin, jotka eivät harrasta sukeltamista. Silloin sukeltamattomillekin tulee mahdolliseksi luoda suhde hylkyyn. Todennäköisyys että hylyistä muodostuu kulttuuriperintöä sukeltamattomille kasvaa, mikäli mahdollisuudet tutustua hylkyihin monipuolistuvat ja tulevat saavutettavammiksi, esimerkiksi internetpohjaisten verkkonäyttelyiden kautta.