Venäjän kansalliset intressit arktisella alueella : turvallisuuspoliittisen argumentaation muutos 2008–2016
Sulin, Jouni (2018-03-21)
Venäjän kansalliset intressit arktisella alueella : turvallisuuspoliittisen argumentaation muutos 2008–2016
Sulin, Jouni
(21.03.2018)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Tiivistelmä
Tutkielmassa käsitellään Venäjän keskeisiä arktiseen politiikkaan liittyviä kansallisia intressejä sekä arktista aluetta koskevaa turvallisuuspoliittista argumentaatiota vuosina 2008–2016, leikkauspisteenä Krimin haltuunotto alkuvuonna 2014. Aineistoa tarkastellaan ennen kaikkea sen kysymyksen valossa, ”näkeekö” Venäjä turvallisuustilanteessa arktisella alueella muutoksen Krimin haltuunoton jälkeen. Tämän yhteydessä katsotaan argumentaation ja retoriikan ilmaisutapoja, eli sitä, nouseeko esimerkiksi mahdollinen vastakkainasettelu lännen kanssa esille aineistosta korostetummin kuin ennen vuotta 2014; millaisia uhkakuvia Venäjä näkee alueella, ja mihin keskeisiin seikkoihin vedotaan oman aseman legitimoinnissa arktisen turvallisuustilanteen kuvaamisen yhteydessä.
Tutkielman pääasiallista kysymystä turvallisuuteen liittyvän argumentaation mahdollisesta muutoksesta vuoden 2014 alun jälkeen tarkastellaan Venäjän eri virallisten kannanottojen avulla. Keskeisimpänä alkuperäisaineistona käytetään presidenttien sekä puolustus- ja ulkoministeriöiden linjauksia vuosilta 2008–2016. Lisäksi tutkielmassa käsitellään Venäjän keskeisiä virallisia strategioita, ohjausasiakirjoja, jotka myös osaltaan valottavat Venäjän näkemyksiä arktisen alueen turvallisuustilanteesta.
Aihetta lähestytään uuden retoriikan teoriaan merkittävällä tavalla vaikuttaneen Chaïm Perelmanin argumentaatioteoriaa hyödyntäen. Keskeisin tulokulma Perelmanin teoriassa on yleisön huomioon ottamisen suhde argumentaation verbaalisessa rakenteessa. Tutkimusaineistoon sovelletaan valittua tutkimusmenetelmää, sillä lähtökohtaisena oletuksena on Venäjän argumentaation taustalla vaikuttanut ymmärrys linjausten ja kannanottojen ulkopoliittisesta ja kansainvälisestä tulkinnasta, johon Venäjä omien turvallisuuteen liittyvien intressiensä perusteella pyrkii vaikuttamaan eri argumentaation keinoin.
Keskeisimpänä tutkimustuloksena nousee esille Venäjän tapa käyttää useita eri argumentaation keinoja pyrkimyksessä vahvistaa kansallista turvallisuuttaan sekä legitimiteettiään arktisella alueella. Näihin kuuluvat muun muassa eri arktisten toimijoiden välisen yhteistyön korostaminen, vetoaminen kansainväliseen lakiin sekä reaktiivinen toiminta vastauksena koettuun NATOn läsnäolon voimistumiseen. Huomionarvoinen johtopäätös on myös, että Venäjän sisäinen keskustelu arktisen turvallisuustilanteesta on sisällöltään uhkakuvasävytteisempää kuin suoraan kansainvälisille yhteistyöfoorumeille sekä arktisille toimijoille osoitettu viesti.
Tutkielman pääasiallista kysymystä turvallisuuteen liittyvän argumentaation mahdollisesta muutoksesta vuoden 2014 alun jälkeen tarkastellaan Venäjän eri virallisten kannanottojen avulla. Keskeisimpänä alkuperäisaineistona käytetään presidenttien sekä puolustus- ja ulkoministeriöiden linjauksia vuosilta 2008–2016. Lisäksi tutkielmassa käsitellään Venäjän keskeisiä virallisia strategioita, ohjausasiakirjoja, jotka myös osaltaan valottavat Venäjän näkemyksiä arktisen alueen turvallisuustilanteesta.
Aihetta lähestytään uuden retoriikan teoriaan merkittävällä tavalla vaikuttaneen Chaïm Perelmanin argumentaatioteoriaa hyödyntäen. Keskeisin tulokulma Perelmanin teoriassa on yleisön huomioon ottamisen suhde argumentaation verbaalisessa rakenteessa. Tutkimusaineistoon sovelletaan valittua tutkimusmenetelmää, sillä lähtökohtaisena oletuksena on Venäjän argumentaation taustalla vaikuttanut ymmärrys linjausten ja kannanottojen ulkopoliittisesta ja kansainvälisestä tulkinnasta, johon Venäjä omien turvallisuuteen liittyvien intressiensä perusteella pyrkii vaikuttamaan eri argumentaation keinoin.
Keskeisimpänä tutkimustuloksena nousee esille Venäjän tapa käyttää useita eri argumentaation keinoja pyrkimyksessä vahvistaa kansallista turvallisuuttaan sekä legitimiteettiään arktisella alueella. Näihin kuuluvat muun muassa eri arktisten toimijoiden välisen yhteistyön korostaminen, vetoaminen kansainväliseen lakiin sekä reaktiivinen toiminta vastauksena koettuun NATOn läsnäolon voimistumiseen. Huomionarvoinen johtopäätös on myös, että Venäjän sisäinen keskustelu arktisen turvallisuustilanteesta on sisällöltään uhkakuvasävytteisempää kuin suoraan kansainvälisille yhteistyöfoorumeille sekä arktisille toimijoille osoitettu viesti.