In Gameplay : the invariant structures and varieties of the video game gameplay experience

Abstract

This dissertation is a multidisciplinary study on video game gameplay as an autonomous form of vernacular experience. Plays and games are traditional research subjects in folkloristics, but commercial video games have not been studied yet. For this reason, methods and concepts of the folkloristic research tradition have remained unknown in contemporary games studies. This thesis combines folkloristics, game studies and phenomenological enactive cognitive science in its investigations into player–game interaction and the video game gameplay experience at large.

In this dissertation, three representative survey samples (N=2,594, N=845, N=1,053) on “Rewarding gameplay experience” are analyzed using statistical analysis methods. The samples were collected in 2014–2017 from Finnish and Danish adult populations. This dissertation also analyzes data from 32 interviews, through which the survey respondents’ gameplay preferences, gaming memories, and motivations to play were further investigated. By combining statistical and qualitative data analyses, this work puts forward a mixed-methods research strategy and discusses how the findings relate to prior game research from several disciplines and schools of thought.

Based on theoretical discussions, this dissertation argues that the video game gameplay experience as a cultural phenomenon consists of eight invariants in relation to which each individual gameplay experience can be interpreted: The player must demonstrate a lusory attitude (i), and a motivation to play (ii). The gameplay experience consists of explorative and coordinative practices (iii), which engender a change in the player’s self-experience (iv). This change renders the gameplay experience inherently emotional (v) and performative (vi) in relation to the gameworld (vii). The gameplay experience has the dramatic structure of a prototypical narrative (viii) although a game as an object cannot be regarded a narrative in itself.

As a key result of factor analytical studies and qualitative interview analyses, a novel approach to understanding player–game interaction is put forward. An original gameplay preference research tool and a player typology are introduced. This work argues, that, although video games as commercial products would not be intuitive research subjects for folkloristics, video game gameplay, player–game interaction, and the traditions in experiencing and narrating gameplay do not differ drastically from those of traditional social games. In contrast to this, all forms of gameplay are argued to be manifestations of the same vernacular phenomenon. Indeed, folkloristic research could pay more attention to how culture is experienced, modified, varied and expressed, regardless of whether the research subject is a commercial product or not.

Käsillä oleva väitöskirja on monitieteellinen tutkimus videopelien pelaamisesta itsenäisenä kansanomaisen kokemuksen muotona. Pelien ja leikkien tutkimus on perinteikäs tutkimusaihe folkloristiikassa, mutta kaupallisten videopelien tutkimusta ei ole juuri tehty. Tästä syystä folkloristiikan tutkimusmenetelmät ja -käsitteet ovat jääneet tuntemattomaksi nykyaikaisessa pelitutkimuksessa. Tutkimus yhdistää folkloristiikan ja pelitutkimuksen näkökulmien lisäksi enaktiivisen kognition fenomenologista teoriaa pelaaja–peli-vuorovaikutuksen tutkimukseen sekä pelikokemuksen analyysiin.

Tutkimuksessa analysoidaan tilastotieteellisin menetelmin kolmea aikuisväestöä edustavaa ”Palkitseva pelikokemus” -kyselytutkimusaineistoa (N=2,594, N=845, N=1,053), jotka kerättiin Suomesta ja Tanskasta vuosina 2014–2017. Kyselytutkimusaineiston rinnalla analysoidaan 32 teemahaastattelun aineistoa. Haastatteluilla tuotettiin syvempää ymmärrystä kyselyyn vastanneiden henkilöiden pelimieltymyksistä, pelimuistoista ja pelimotivaatioista. Tilastoaineiston ja haastatteluaineiston analyysi tuodaan yhteen monimenetelmällisellä ja dialogisella tutkimusotteella, joka yhdistää havainnot usealla eri tutkimusalalla tehtyyn pelitutkimukseen.

Teoreettisen analyysin tuloksena argumentoidaan, että videopelien pelikokemusta ilmiönä määrittää kahdeksan muuttumatonta ominaisuutta, joiden suhteen kunkin yksittäisen pelikokemuksen ainutlaatuisuutta voidaan tarkastella: Pelaajalla tulee olla leikkisä asenne (i) ja motivaatio pelaamiseen (ii). Pelaamisen kokemus rakentuu tutkivista ja suorittavista käyntänteistä (iii), jotka tuovat väliaikaisen muutoksen pelaavan henkilön minäkokemukseen (iv). Tämän muutoksen myötä pelaajuudesta muodostuu emotionaalinen (v) ja performatiivinen (vi) positio suhteessa pelimaailmaan (vii). Näin syntyvän omakohtaisen pelikokemuksen rakenne vastaa kertomuksen dramaattista perusrakennetta (viii), vaikka peliä itsessään ei voida pitää kertomuksena.

Tutkimuksen empiirisenä tuloksena esitellään faktorianalyyttisiin tapaustutkimuksiin ja laadullisten aineistojen analyysiin perustuva uudenlainen näkökulma ja menetelmä pelaaja–peli-vuorovaikutuksen ja pelimieltymyksen tutkimukseen, sekä edelliseen perustuva pelaajatyyppiluokittelu. Samalla väitetään, että vaikka videopelit kaupallisina esineinä eivät olisi folkloristiikan tutkimuskohteita, videopelien pelaaminen, pelaaja–peli-vuorovaikutus ja pelien kokemisen tavat eivät eroa ratkaisevasti pihaleikeistä vaan ovat saman kansanomaisen ilmiön esiintymiä. Folkloristisen tutkimuksen soisikin kiinnittävän nykyistä painokkaampaa huomiota kulttuurin kokemisen, muokkaamisen ja ilmaisun tapoihin riippumatta siitä, onko tarkastelun kohteena kaupallinen tuote vai ei.