Rahanpesurikos : tarkastelussa esirikoksen konkretisointi, tahallisuus ja itsepesu

Abstract

Rahanpesulla tarkoitetaan yleensä rikollisesta toiminnasta lähtöisin olevan varallisuuden muuntamista tai siirtämistä lailliseen tai näennäisesti lailliseen liiketoimintaan niin, että rahojen todellinen alkuperä peitetään. Rahanpesun kriminalisointi perustuu Suomea velvoittaviin kansainvälisiin sopimuksiin. Rahanpesu on alun perin vuonna 1994 kriminalisoitu kätkemisrikoksena. Omaksi rikosnimikkeeksi se siirrettiin vuonna 2003. Rahanpesurikoksen kohteena on Suomen rikoslain mukaan rikoksella hankittu omaisuus tai rikoksen tuottama hyöty. Rahanpesusta rankaisemisen edellytyksenä on selvitys siitä, että esirikos on tapahtunut ja että siitä on saatu taloudellista hyötyä. Kansainväliset rahanpesua koskevat sopimukset edellyttävät että myös ne jotka ovat osallistuneet siihen rikokseen, jolla rahanpesun kohteena oleva omaisuus on saatu, voidaan tuomita rahanpesusta. Suomessa pääsääntö on kuitenkin, että rahanpesu on esirikoksen tekijän rankaisematon jälkiteko. Poikkeuksen tähän tekee vuodesta 2012 voimassa ollut poikkeussääntö, jonka edellytysten täyttyessä itsepesusta tuomitseminen on mahdollista. Rahanpesu on rikosoikeudellisesti ajankohtainen sillä nykytilaan saattaa pian tulla muutos, kun EU:n komissio on joulukuussa 2016 antanut direktiiviehdotuksen jolla on tarkoitus yhdenmukaistaa rahanpesun kriminalisointi myös itsepesun osalta. Lisäksi lievennetään vaatimuksia, jotka koskevat rahanpesurikoksen taustalla olevan esirikoksen todistamista. Tutkielma käsittelee esirikoksen toteennäyttämiselle asetettuja edellytyksiä, sekä kansainvälisissä sopimuksissa että kansallisessa oikeuskäytännössä. Esirikosta ei ole meillä rajoitettu, eikä sen samanaikaista syyksilukemista vaadita. Kuitenkin esirikoksesta tulee olla riittävä näyttö, jonka tarkempaa sisältöä tarkastelen.

Tämän lisäksi tutkielma käsittelee rahanpesuun liittyvää tahallisuutta, lähinnä tarkoitustahallisuutta sekä olosuhteisiin, eli varojen rikollista alkuperää koskevaa tahallisuutta. Kansainväliset sopimukset vaikuttavat myös rahanpesun tunnusmerkistön mukaiseen tahallisuusarviointiin.

Lopuksi tarkastelen itsepesua, sen taustaa, nykytilaa ja mitä mahdollinen direktiiviehdotuksen mukainen muutos tarkoittaisi käytännössä. Esirikoksen osallista koskevan rajoitussäännöksen poistaminen toisi mukanaan uusia haasteita lainkäyttäjälle, muttei ole kuitenkaan mahdoton sovittaa myös Suomen rikoslainsäädäntöön ilman mittavaa kokonaisuudistusta. Muutokset saattavat käytännössä jäädä maltillisemmiksi kuin ensivaikutelma voi antaa olettaa.