Ukrainan kriisi multilateralismin näkökulmasta
Oravuo, Eija (2018-04-16)
Ukrainan kriisi multilateralismin näkökulmasta
Oravuo, Eija
(16.04.2018)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Tiivistelmä
Ukrainan kriisi, joka alkoi vuonna 2013 ja jatkuu edelleen, ravistelee kansainvälisiä yhteistyöinstituutioita ja turvallisuusjärjestystä. Liittämällä Krimin alueeseensa ja osallistumalla Itä-Ukrainan taisteluihin Venäjä on loukannut kansainvälisiä normeja, sopimuksia ja Ukrainan suvereniteettia. Tutkielman tavoitteena on ymmärtää, miten konflikti tuli mahdolliseksi, mistä siinä on kyse ja mitä se merkitsee monenkeskiselle yhteistyölle. Vastauksia haetaan tarkastelemalla J. G. Ruggien muotoileman multilateralismin avulla Euroopan unionin, Naton ja lyhyemmin Etyjin yhteistyösuhteita Venäjän kanssa kylmän sodan päättymisestä kriisin aikaan asti.
Metodina käytetään diskursiivista eli konstruktivistista institutionalismia. Sen ja ideatutkimuksen tärkeimpiä lähteitä ovat V. A. Schmidtin neljä artikkelia ja Bélandin ja Coxin 2010 toimittama Ideas and Politics in Social Science Research. Konstruktivismin, tarkastelun metateorian, lähteinä ovat erityisesti N. G. Onufin Making Sense, Making Worlds (2013) ja S. Guzzinin Power, Realism and Constructivism (2013). Analyysin aineiston muodostavat EU:n, Naton ja Venäjän johtajien puheet ja haastattelut medioissa sekä sopimustekstit.
Ukrainan kriisissä kulminoituvat eurooppalaisen yhteistyön ongelmat: multilateralismi on jäänyt keskeneräiseksi, eikä kattavia instituutioita Etyjiä lukuun ottamatta ole rakennettu. EU ja Nato suosivat multilateralismia, kun taas Venäjä käyttää yhteistyössä mieluummin bilateralismia. Konfliktin syntyyn vaikutti erityisesti EU:n ja Naton laajeneminen itään ja sen näkeminen Venäjällä kansalliseksi uhaksi. Venäjä ja länsi ovat ryhtyneet rakentamaan kilpailevia multilateraaleja instituutioita, mikä muuttaa yhteistyötä alueella ja asettaa yhteisen naapuruston maat vaikeisiin valintatilanteisiin. Ukrainan konflikti lisää vastakkainasettelua ja epäluottamusta ja kyseenalaistaa modernin maailmanjärjestyksen.
Jotta Itä-Ukrainaan saadaan rauha, tulee kriisin osapuolten toteuttaa Minsk II sopimuksen ehdot. Vaikeuksista huolimatta Venäjän ja lännen on syytä tehdä edes rajoitettua, spesifiin vuorovaikutukseen perustuvaa yhteistyötä. Dialogin jatkuminen on edellytys luottamuksen rakentamiselle.
Metodina käytetään diskursiivista eli konstruktivistista institutionalismia. Sen ja ideatutkimuksen tärkeimpiä lähteitä ovat V. A. Schmidtin neljä artikkelia ja Bélandin ja Coxin 2010 toimittama Ideas and Politics in Social Science Research. Konstruktivismin, tarkastelun metateorian, lähteinä ovat erityisesti N. G. Onufin Making Sense, Making Worlds (2013) ja S. Guzzinin Power, Realism and Constructivism (2013). Analyysin aineiston muodostavat EU:n, Naton ja Venäjän johtajien puheet ja haastattelut medioissa sekä sopimustekstit.
Ukrainan kriisissä kulminoituvat eurooppalaisen yhteistyön ongelmat: multilateralismi on jäänyt keskeneräiseksi, eikä kattavia instituutioita Etyjiä lukuun ottamatta ole rakennettu. EU ja Nato suosivat multilateralismia, kun taas Venäjä käyttää yhteistyössä mieluummin bilateralismia. Konfliktin syntyyn vaikutti erityisesti EU:n ja Naton laajeneminen itään ja sen näkeminen Venäjällä kansalliseksi uhaksi. Venäjä ja länsi ovat ryhtyneet rakentamaan kilpailevia multilateraaleja instituutioita, mikä muuttaa yhteistyötä alueella ja asettaa yhteisen naapuruston maat vaikeisiin valintatilanteisiin. Ukrainan konflikti lisää vastakkainasettelua ja epäluottamusta ja kyseenalaistaa modernin maailmanjärjestyksen.
Jotta Itä-Ukrainaan saadaan rauha, tulee kriisin osapuolten toteuttaa Minsk II sopimuksen ehdot. Vaikeuksista huolimatta Venäjän ja lännen on syytä tehdä edes rajoitettua, spesifiin vuorovaikutukseen perustuvaa yhteistyötä. Dialogin jatkuminen on edellytys luottamuksen rakentamiselle.