Kansakunnan pyhitetyt päämäärät : Diskurssianalyysi Suomen eduskunnassa keväällä 2016 käydyistä turvapaikkapoliittisista täysistuntokeskusteluista
Vanhatalo, Jaakko (2018-04-24)
Kansakunnan pyhitetyt päämäärät : Diskurssianalyysi Suomen eduskunnassa keväällä 2016 käydyistä turvapaikkapoliittisista täysistuntokeskusteluista
Vanhatalo, Jaakko
(24.04.2018)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Tiivistelmä
Tämä tutkimus tarkastelee kahdesta hallituksen keväällä 2016 antamasta lakiesityksestä käytyä turvapaikkapoliittista täysistuntokeskustelua. Hallituksen esitykset koskevat humanitaarisen suojelun poistoa kansainvälisen suojelun perusteena sekä perheenyhdistämisen edellytysten tiukentamista. Lakiesityksiä voidaan pitää hallituksen reaktiona vuonna 2015 saapuneisiin turvapaikanhakijamääriin. Lakiesitysten tavoitteena oli yhtenäistää Suomen lainsäädäntöä muiden Euroopan maiden kanssa, hallita maahanmuuttoa sekä varmistaa, ettei Suomi näyttäydy houkuttelevana turvapaikanhakumaana.
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää turvapaikkapoliittisissa täysistuntokeskusteluissa rakentuvia käsityksiä suomalaisesta kansallisesta identiteetistä sekä tarkastella, ilmeneekö kansallisuutta koskevissa käsityksissä piirteitä kansalaisuskonnosta. Kansalliset merkitykset nousevat esiin erityisesti kansallisina kriisiaikoina, jolloin niitä käytetään poliittisten päätösten oikeuttamiseen. Suomalaisessa politiikassa vuonna 2015 saapuneisiin turvapaikanhakijamääriin on suhtauduttu kansallisen kriisin tavoin.
Tutkimus on toteutettu diskurssianalyysina. Diskurssianalyysin keinoin täysistuntokeskusteluista on etsitty turvapaikkapoliittisia diskursseja, joissa suomalaista kansakuntaa merkityksellistetään eri tavoin. Tunnistettuja diskursseja on kuusi: yhtenäisyys-, vetovoima-, kotoutumis-, motiivi-, talous-, sekä paras maa -diskurssi. Diskursseissa kansakunnan merkitys korostuu sen edun tavoittelemisena. Suomi on merkittävä asia, jota on suojeltava joko turvapaikanhakijoilta tai sen arvojen vastaisilta poliittisilta päätöksiltä. Aineistossa turvapaikkapoliittinen keskustelu on merkittävissä määrin keskustelua Suomen hyvinvoinnista, ei niinkään turvapaikanhakijoista. Suomi kuvataan aktiivisena toimijana, joka määrittää turvapaikanhakijoiden avun tarpeen omien etujen mukaisesti.
Kansakuntaa koskevien käsitysten pohjalta on tunnistettu kolme erillistä kansallisen identiteetin muotoa: Suomi kansainvälisen yhteisön jäsenenä, Suomi kulttuurisesti yhtenäisenä yhteisönä sekä Suomi kulttuurisesti avoimena yhteisönä. Kansalaisuskonto on tunnistettavissa kulttuurisesti yhtenäistä Suomea korostavista näkemyksistä, jotka korostuvat lähinnä maahanmuuttokriittisissä puheenvuoroissa. Näkemysten mukaan Suomen on suojeltava itseään turvapaikanhakijoilta, jotka ulkopuolisina uhkaavat yhteisön rajoja ja samalla sen olemassaoloa. Kansalaisuskonto näyttäytyy aineistossa eräänlaisena valtion mytologiana, joka oikeuttaa sen sisäisen yhtenäisyyden sekä täysivaltaisuuden niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää turvapaikkapoliittisissa täysistuntokeskusteluissa rakentuvia käsityksiä suomalaisesta kansallisesta identiteetistä sekä tarkastella, ilmeneekö kansallisuutta koskevissa käsityksissä piirteitä kansalaisuskonnosta. Kansalliset merkitykset nousevat esiin erityisesti kansallisina kriisiaikoina, jolloin niitä käytetään poliittisten päätösten oikeuttamiseen. Suomalaisessa politiikassa vuonna 2015 saapuneisiin turvapaikanhakijamääriin on suhtauduttu kansallisen kriisin tavoin.
Tutkimus on toteutettu diskurssianalyysina. Diskurssianalyysin keinoin täysistuntokeskusteluista on etsitty turvapaikkapoliittisia diskursseja, joissa suomalaista kansakuntaa merkityksellistetään eri tavoin. Tunnistettuja diskursseja on kuusi: yhtenäisyys-, vetovoima-, kotoutumis-, motiivi-, talous-, sekä paras maa -diskurssi. Diskursseissa kansakunnan merkitys korostuu sen edun tavoittelemisena. Suomi on merkittävä asia, jota on suojeltava joko turvapaikanhakijoilta tai sen arvojen vastaisilta poliittisilta päätöksiltä. Aineistossa turvapaikkapoliittinen keskustelu on merkittävissä määrin keskustelua Suomen hyvinvoinnista, ei niinkään turvapaikanhakijoista. Suomi kuvataan aktiivisena toimijana, joka määrittää turvapaikanhakijoiden avun tarpeen omien etujen mukaisesti.
Kansakuntaa koskevien käsitysten pohjalta on tunnistettu kolme erillistä kansallisen identiteetin muotoa: Suomi kansainvälisen yhteisön jäsenenä, Suomi kulttuurisesti yhtenäisenä yhteisönä sekä Suomi kulttuurisesti avoimena yhteisönä. Kansalaisuskonto on tunnistettavissa kulttuurisesti yhtenäistä Suomea korostavista näkemyksistä, jotka korostuvat lähinnä maahanmuuttokriittisissä puheenvuoroissa. Näkemysten mukaan Suomen on suojeltava itseään turvapaikanhakijoilta, jotka ulkopuolisina uhkaavat yhteisön rajoja ja samalla sen olemassaoloa. Kansalaisuskonto näyttäytyy aineistossa eräänlaisena valtion mytologiana, joka oikeuttaa sen sisäisen yhtenäisyyden sekä täysivaltaisuuden niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.