Suomen ulkopolitiikka ja Namibian itsenäistymisprosessi 1988-1990
Hämäläinen, Elina (2018-05-02)
Suomen ulkopolitiikka ja Namibian itsenäistymisprosessi 1988-1990
Hämäläinen, Elina
(02.05.2018)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Tiivistelmä
Tutkielmassa käsitellään Suomen ja Namibian suhteita vuosien 1988-1990 välillä, eli Namibian itsenäistymistä edeltävinä vuosina. Tarkastelujakson alussa vuonna 1988 käynnistyivät kolmikantaneuvottelut, joissa saavutettu sopimus vihdoin loi edellytykset Namibian itsenäisyyssuunnitelman toteutumiselle. Saavutettu sopimus lopetti vuodesta 1966 käynnissä olleen itsenäistymiskamppailun ja käynnisti Namibian itsenäistymisen viimeisen vaiheen, joka päättyi 21.3.1990 Namibian itsenäistymiseen. Suomen kannalta kyseinen ajanjakso oli myös mielenkiintoinen, sillä Suomi toimi vuosien 1989-1990 aikana turvallisuusneuvoston vaihtuvana jäsenenä, jossa Namibian kysymys oli useasti esillä. Lisäksi YK-johtoisen itsenäisyyssuunnitelman päällikkönä toimi Suomen Martti Ahtisaari.
Työn primääriaineistona on käytetty ulkoministeriön arkiston asiakirjoja. Lisäksi työtä varten on haastateltu Etelä-Afrikan edustuston asianhoitaja Hannu Mäntyvaaraa. Primääriaineiston havaintoja on täydennetty myös muistelma- ja tutkimuskirjallisuuden avulla. Aineiston pohjalta selvitän, millä tavalla Suomi osallistui Namibian itsenäistymisprosessiin, miten Suomen Namibian politiikkaa luotiin turvallisuusneuvostossa ja kahdenvälisesti sekä miten Suomen ja itsenäisyyskamppailua johtaneen SWAPO:n suhde muovautui itsenäistymistä edeltävien vuosien aikana.
Työssä käydään läpi Namibian itsenäisyyttä edeltävän ajanjakson merkittävimpiä käänteitä, esitellään Suomen toimintaa näiden tapahtumien aikana sekä tarkastellaan suhdetta Namibian itsenäisyysliike SWAPO:on. Lisäksi tutkielmassa verrataan Namibia-päätöksiä Suomen ulkopoliittiseen linjaan yleensä sekä avataan sitä toimintaympäristöä, joka vaikutti Suomen ulkoasiainhallinnon tekemiin ratkaisuihin. Työssä paneudutaan Suomen toteuttamaan Namibia-politiikkaan niin YK:n turvallisuusneuvostossa kuin muillakin ulkopolitiikan areenoilla. Työn painopiste on ulkoministeriön poliittisen osaston, Suomen YK-edustuston, Etelä-Afrikan edustuston ja loppuvaiheessa Windhoekin toimipisteen tuottamien asiakirjojen analysoimisessa.
Työssä selviää, että itsenäisyysprosessin alkaminen aiheutti muutoksen Suomen ja SWAPO:n välillä, joka juontui Suomen omaksumasta puolueettomuudesta suhteessa SWAPO:on itsenäisyyssuunnitelman alkaessa. Käytännössä tämä tarkoitti Suomen antaman suoran rahallisen tuen lopettamista SWAPO:lle. Päätös perustui Suomen pyrkimykseen osallistua itsenäisyyttä luotsaavan YK-operaation rauhanturvajoukkoihin. YK:n johtaman itsenäisyyssuunnitelman alkaessa Suomi ryhtyi tukemaan sen työtä ja aloitteita, mutta ei itse toiminut aloitteellisena itsenäisyysprosessin edetessä. Turvallisuusneuvostossa Suomi jatkoi Namibian kysymyksen osalta samaa YK-politiikka kuin aiemmin, mutta sai uudenlaista kokemusta etelä-pohjois-akselin välisten kiistojen sovittelijana.
Työn primääriaineistona on käytetty ulkoministeriön arkiston asiakirjoja. Lisäksi työtä varten on haastateltu Etelä-Afrikan edustuston asianhoitaja Hannu Mäntyvaaraa. Primääriaineiston havaintoja on täydennetty myös muistelma- ja tutkimuskirjallisuuden avulla. Aineiston pohjalta selvitän, millä tavalla Suomi osallistui Namibian itsenäistymisprosessiin, miten Suomen Namibian politiikkaa luotiin turvallisuusneuvostossa ja kahdenvälisesti sekä miten Suomen ja itsenäisyyskamppailua johtaneen SWAPO:n suhde muovautui itsenäistymistä edeltävien vuosien aikana.
Työssä käydään läpi Namibian itsenäisyyttä edeltävän ajanjakson merkittävimpiä käänteitä, esitellään Suomen toimintaa näiden tapahtumien aikana sekä tarkastellaan suhdetta Namibian itsenäisyysliike SWAPO:on. Lisäksi tutkielmassa verrataan Namibia-päätöksiä Suomen ulkopoliittiseen linjaan yleensä sekä avataan sitä toimintaympäristöä, joka vaikutti Suomen ulkoasiainhallinnon tekemiin ratkaisuihin. Työssä paneudutaan Suomen toteuttamaan Namibia-politiikkaan niin YK:n turvallisuusneuvostossa kuin muillakin ulkopolitiikan areenoilla. Työn painopiste on ulkoministeriön poliittisen osaston, Suomen YK-edustuston, Etelä-Afrikan edustuston ja loppuvaiheessa Windhoekin toimipisteen tuottamien asiakirjojen analysoimisessa.
Työssä selviää, että itsenäisyysprosessin alkaminen aiheutti muutoksen Suomen ja SWAPO:n välillä, joka juontui Suomen omaksumasta puolueettomuudesta suhteessa SWAPO:on itsenäisyyssuunnitelman alkaessa. Käytännössä tämä tarkoitti Suomen antaman suoran rahallisen tuen lopettamista SWAPO:lle. Päätös perustui Suomen pyrkimykseen osallistua itsenäisyyttä luotsaavan YK-operaation rauhanturvajoukkoihin. YK:n johtaman itsenäisyyssuunnitelman alkaessa Suomi ryhtyi tukemaan sen työtä ja aloitteita, mutta ei itse toiminut aloitteellisena itsenäisyysprosessin edetessä. Turvallisuusneuvostossa Suomi jatkoi Namibian kysymyksen osalta samaa YK-politiikka kuin aiemmin, mutta sai uudenlaista kokemusta etelä-pohjois-akselin välisten kiistojen sovittelijana.