Tarjouksen täsmentäminen julkisissa hankinnoissa
Laine, Katariina (2018-06-12)
Tarjouksen täsmentäminen julkisissa hankinnoissa
Laine, Katariina
(12.06.2018)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Tiivistelmä
Tutkielmassa käsitellään tarjouksen täsmentämistä julkisissa hankinnoissa ja tarkastellaan kyseisen menettelyn sallittavuutta tarjouksen lopullisuuden ja yleisten julkisissa hankinnoissa noudatettavien oikeusperiaatteiden näkökulmasta. Tarjouksen lopullisuudella tarkoitetaan hankintalain 74 §:n 2 momentin mukaista sääntöä siitä, että hankintayksikön on suljettava tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset tarjouskilpailusta. Vastaavasti yleisillä oikeusperiaatteilla tarkoitetaan hankintalain 3 §:n mukaisia oikeusperiaatteita. Tutkielman tavoitteina on vastata erityisesti seuraaviin kysymyksiin: Milloin hankintayksikkö voi antaa tarjoajalle mahdollisuuden täsmentää tarjoustaan vaarantamatta hankinnoissa noudatettavien yleisten oikeusperiaatteiden toteutumista?
Tarjouksen täsmentämiselle asetetaan reunaehdot hankintalain 74 §:n 2 momentissa. Näitä reunaehtoja on pyritty täsmentämään hankintalain esitöissä. Tosiasiassa hankintayksiköt ovat kuitenkin epävarmoja soveltaessaan säännöstä käytännössä. Tämä korostuu erityisesti silloin, kun tarjouksen täsmennys koskee tarjousten vertailuun tai tarjoajien soveltuvuuteen vaikuttavia tietoja. Hankintalain säännöksen tarkempi sisältö on toistaiseksi jäänyt oikeuskäytännössä jossain määrin tarkentamatta ja säännöksen soveltamiseen liittyy monia erityiskysymyksiä, joita on tässä tutkielmassa tarkemmin käsitelty.
Tutkielmassa on hyödynnetty useampia eri tutkimusotteita, mutta sen voidaan sanoa pääosin olevan oikeusdogmaattinen tutkimus eritoten siltä osin, kuin tutkielmassa on pyritty selvittämään hankintayksikön edellytyksiä täsmentämispyynnön esittämiseen voimassa olevan hankintalain mukaisesti. Tutkielmassa on käytetty merkittävissä määrin myös empiiristä tutkimusotetta, sillä tutkielman tueksi on toteutettu kyselytutkimus, jonka avulla on pyritty selvittämään hankintalain käytännön soveltamistilanteita ja -ongelmia.
Tutkielman johtopäätöksenä on esitetty, että rajanveto sallitun tarjouksen täsmentämisen ja tarjouksen hylkäämisen välillä perustuu lähtökohtaisesti tapauskohtaiseen harkintaan, eikä mitään täsmällisiä oikeusohjeita ole esitettävissä. Oikeanlainen arviointi edellyttää oikeuskäytännön laajaa tuntemista sekä täsmentämissäännöksen taustalla vaikuttavien säännösten ja periaatteiden hallitsemista. Rajanvedon täsmentyminen riippuu pitkältä etenkin kansallisten tuomioistuinten tulevasta oikeuskäytännöstä. Oikeuskäytännönkin vaikutus on tosin varsin rajallinen sen kohdistuessa lähtökohtaisesti vain vastaavanlaiset tosiseikastot omaaviin tapauksiin.
Tarjouksen täsmentämiselle asetetaan reunaehdot hankintalain 74 §:n 2 momentissa. Näitä reunaehtoja on pyritty täsmentämään hankintalain esitöissä. Tosiasiassa hankintayksiköt ovat kuitenkin epävarmoja soveltaessaan säännöstä käytännössä. Tämä korostuu erityisesti silloin, kun tarjouksen täsmennys koskee tarjousten vertailuun tai tarjoajien soveltuvuuteen vaikuttavia tietoja. Hankintalain säännöksen tarkempi sisältö on toistaiseksi jäänyt oikeuskäytännössä jossain määrin tarkentamatta ja säännöksen soveltamiseen liittyy monia erityiskysymyksiä, joita on tässä tutkielmassa tarkemmin käsitelty.
Tutkielmassa on hyödynnetty useampia eri tutkimusotteita, mutta sen voidaan sanoa pääosin olevan oikeusdogmaattinen tutkimus eritoten siltä osin, kuin tutkielmassa on pyritty selvittämään hankintayksikön edellytyksiä täsmentämispyynnön esittämiseen voimassa olevan hankintalain mukaisesti. Tutkielmassa on käytetty merkittävissä määrin myös empiiristä tutkimusotetta, sillä tutkielman tueksi on toteutettu kyselytutkimus, jonka avulla on pyritty selvittämään hankintalain käytännön soveltamistilanteita ja -ongelmia.
Tutkielman johtopäätöksenä on esitetty, että rajanveto sallitun tarjouksen täsmentämisen ja tarjouksen hylkäämisen välillä perustuu lähtökohtaisesti tapauskohtaiseen harkintaan, eikä mitään täsmällisiä oikeusohjeita ole esitettävissä. Oikeanlainen arviointi edellyttää oikeuskäytännön laajaa tuntemista sekä täsmentämissäännöksen taustalla vaikuttavien säännösten ja periaatteiden hallitsemista. Rajanvedon täsmentyminen riippuu pitkältä etenkin kansallisten tuomioistuinten tulevasta oikeuskäytännöstä. Oikeuskäytännönkin vaikutus on tosin varsin rajallinen sen kohdistuessa lähtökohtaisesti vain vastaavanlaiset tosiseikastot omaaviin tapauksiin.