Vangin oikeus itseään koskevaan tietoon vankilan ylläpitämästä turvallisuustietorekisteristä

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan vangin oikeutta itseään koskevaan tietoon, jonka vankilaviranomainen on kerännyt turvallisuustietorekisteriin. Työssä tutkitaan sitä, mitä tietoja vanki voi rekisteristä saada ja millaisilla perusteilla oikeutta voidaan rajoittaa. Tiedonsaantioikeutta ja sen rajoituksia tutkitaan yksilön näkökulmasta. Työn näkökulma on oikeuden sisäinen, sillä vankien tiedonsaantioikeuden toteutumista tarkastellaan hallinnollisten oikeusperiaatteiden mittapuulla. Tiedonsaantioikeuden erityiskysymyksistä on kirjoitettu Suomessakin jonkin verran, mutta vankien tiedonsaantioikeuksista ei juurikaan.

Lähteinä työssä on käytetty oikeuskirjallisuuden ja lainsäädännön lisäksi oikeuskäytäntöä. Aiheen käsittelyn kannalta keskeisiä ratkaisuja on hyödynnetty pääasiallisesti korkeimmasta hallinto-oikeudesta ja eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisukäytännöstä. Tutkielman metodi on oikeusdogmaattinen, sillä aihetta lähdetään tarkastelemaan sen lainsäädännölliseltä ja oikeuskirjallisuuden tarjoamalta teoreettiselta pohjalta. Työssä on myös oikeuspraktinen ulottuvuus, sillä teoreettisen pohjan heijastumista oikeuskäytäntöön tarkastellaan myös.

Vangin pyytäessä itseään koskevia tietoja vankilan rekisteristä joudutaan punnitsemaan tarkasti vangin perusoikeuksien ja salassapitoperusteilla suojaamaan pyrittävien etujen tasapainoa. Turvallisuustietorekisteriin kerätään tietoa, jolla on tarkoitus selvittää ja estää vankeusaikaista ja vankeuden jälkeiseen aikaan suunniteltua rikollisuutta. Jos tietojen saantia rekisteristä ei rajoitettaisi, se menettäisi merkityksensä. Vangit saisivat välillisesti tietoa niistä keinoista, joilla vankilaviranomaiset tietoa keräävät. Kuitenkin kaikkia perusoikeuksia rajoittaessa tulee yleisten perusoikeuksien rajoitusedellytysten täyttyä ja koska hallinnolliset oikeusperiaatteet ohjaavat viranomaisten toimintaa, tulee tarkasti harkita voidaanko joitain tietoja antaa ja jos voidaan, mitä tietoja annetaan. Tulen työssäni siihen lopputulokseen, että vaikka nämä rajoitukset ovat välttämättömiä, tulee niistä päättäminen toteuttaa huolellisesti. Tietopyynnöt tulee harkita tapauskohtaisesti eikä niistä tule kieltäytyä kategorisesti. Erityistä huomiota tulee kiinnittää siihen, ettei tietopyynnöistä kieltäytymisessä käytetä vanhaa laitosvaltaoppia piilotettuna perusteena kieltäytymiselle. Vankien perusoikeuksien mahdollisimman tehokkaan toteutumisen vuoksi myös mahdollisuutta antaa osa tiedoista tulee käyttää, silloin kun siihen on mahdollisuus.