Ienepiteelisolujen kiinnittyminen ja sytokiiniaktiivisuuden mittaaminen titaani- ja hydroksiapatiittipinnoilla ja sen muokkaaminen runsasverihiutaleisella fibriinillä
Jaatinen, Olli (2018-07-02)
Ienepiteelisolujen kiinnittyminen ja sytokiiniaktiivisuuden mittaaminen titaani- ja hydroksiapatiittipinnoilla ja sen muokkaaminen runsasverihiutaleisella fibriinillä
Jaatinen, Olli
(02.07.2018)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Tiivistelmä
Kliinisesti on havaittu, että hammasimplanttien ja niitä ympäröivän epiteelin välille muodostuvan sidoksen puute altistaa usein peri-implantiitille ja sen johdosta myös implantin menetykselle. Implantin titaanipinnan karhennus joko mekaanisesti tai kemiallisesti saattaa edistää epiteelin kiinnittymistä implantin pinnalle, mutta käytännön sovelluksia on olemassa niukasti. Runsaasti verihiutaleita sisältävän fibriinin (engl. platelet-rich fibrin, PRF) on havaittu lisäävän epiteelisolujen proliferaatiota, mikä näin ollen myös edistää niiden kiinnittymistä. Tutkimuksemme tarkoituksena oli vertailla in vitro -olosuhteissa PRF:n vaikutusta epiteelisolujen kiinnittymiseen ja adheesioon hammasta simuloivan hydroksiapatiitin ja hammasimplanteissa käytettyjen titaanimateriaalien pinnoille.
Epiteelisolut kasvatettiin hydroksiapatiitti- ja titaanikiekkojen (luokan 4 titaani, Ti4 ja luokan 5 titaani, Ti5) päällä 6 tunnin ja 24 tunnin ajan kolmessa erilaisessa elatusaineessa. Elatusaineina käytettiin: titaaniputkessa valmistettua runsasverihiutaleista fibriiniä (T-PRF), runsas leukosyyttistä ja verihiutaleista fibriiniä (L-PRF) sekä kaupallista elatusainetta ilman seerumia (SFM-X). Näytteiden solumäärät laskettiin kaupallisella laskimella. Eri sytokiinien eli interleukiini (IL)-1β, IL-1Ra, IL-8, monosyytti kemoattraktantti proteiinin (MCP)-1 sekä vaskulaarisen endoteelikasvutekijän (VEGF) tasot määritettiin käyttämällä Luminex xMAP™-tekniikkaa. Solujen kiinnittyminen ja adheesio kiekkojen pinnoille kuvattiin pyyhkäisyelektronimikroskoopin avulla.
Eri titaanilaatujen välillä havaittiin selviä eroja, kun arvioitiin visuaalisesti solujen kiinnittymistä ja leviämistä. Tutkimuksessa käytetyistä erilaisista elatusaineista T-PRF sai aikaan suurimman sytokiiniaktiivisuuden näytteissä. Kokonaisuudessaan voidaan todeta, että muokkaamalla implanttien titaanin koostumusta, voidaan mahdollisesti saada ienepiteelisoluille paremmat edellytykset kiinnittymiseen implanttihoidossa. Myös samanaikaisesti voidaan todeta, että PRF aktivoi voimakkaasti sytokiinien aktiivisuutta epiteelisoluissa.
Epiteelisolut kasvatettiin hydroksiapatiitti- ja titaanikiekkojen (luokan 4 titaani, Ti4 ja luokan 5 titaani, Ti5) päällä 6 tunnin ja 24 tunnin ajan kolmessa erilaisessa elatusaineessa. Elatusaineina käytettiin: titaaniputkessa valmistettua runsasverihiutaleista fibriiniä (T-PRF), runsas leukosyyttistä ja verihiutaleista fibriiniä (L-PRF) sekä kaupallista elatusainetta ilman seerumia (SFM-X). Näytteiden solumäärät laskettiin kaupallisella laskimella. Eri sytokiinien eli interleukiini (IL)-1β, IL-1Ra, IL-8, monosyytti kemoattraktantti proteiinin (MCP)-1 sekä vaskulaarisen endoteelikasvutekijän (VEGF) tasot määritettiin käyttämällä Luminex xMAP™-tekniikkaa. Solujen kiinnittyminen ja adheesio kiekkojen pinnoille kuvattiin pyyhkäisyelektronimikroskoopin avulla.
Eri titaanilaatujen välillä havaittiin selviä eroja, kun arvioitiin visuaalisesti solujen kiinnittymistä ja leviämistä. Tutkimuksessa käytetyistä erilaisista elatusaineista T-PRF sai aikaan suurimman sytokiiniaktiivisuuden näytteissä. Kokonaisuudessaan voidaan todeta, että muokkaamalla implanttien titaanin koostumusta, voidaan mahdollisesti saada ienepiteelisoluille paremmat edellytykset kiinnittymiseen implanttihoidossa. Myös samanaikaisesti voidaan todeta, että PRF aktivoi voimakkaasti sytokiinien aktiivisuutta epiteelisoluissa.