Kansanedustajien historian käyttö eduskunnan EMU-tiedonantokeskustelussa 1998
Haarala, Ville (2018-07-09)
Kansanedustajien historian käyttö eduskunnan EMU-tiedonantokeskustelussa 1998
Haarala, Ville
(09.07.2018)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Tiivistelmä
Suomen liittymisestä Euroopan talous- ja rahaliitto EMUun äänestettiin eduskunnassa kolme päivää kestäneen tiedonantokeskustelun päätteeksi. EMUa lähestyttiin useissa tiedonantokeskustelun puheenvuoroissa historian kautta. Tutkimuksen tarkoitus oli tarkastella eduskunnassa huhtikuussa 1998 käydyssä EMU-tiedonantokeskustelussa esitettyjä historia-argumentteja EMUn puolesta ja sitä vastaan. Tarkastelun kohteena olivat kaikki hallituksen ja opposition eduskuntakeskustelussa esittämät puheenvuorot.
Ensisijainen tutkimuskysymykseni oli, miten kansanedustajat käyttivät historiaa argumenttiensa tukena. Koska historia on vallankäytön väline, tutkimuksessa selvitettiin erityisesti, miten hallitus käytti historiaa perustelemaan ja oikeuttamaan EMU-päätöstä. Tarkastelin tutkimuksessa myös sitä, miten historia-argumentteja käytettiin Suomen kansallisen identiteetin määrittelemiseksi ja millaisen kuvan nämä argumentit antoivat Suomen paikasta Euroopassa. Käytin edustajien historia-argumenttien analysoinnin apuna Karl-Georg Faberin artikkelissaan The Use of History in Political Debate hahmottelemaa mallia, jonka hän on kehittänyt poliittisissa debateissa käytettyjen historia-argumenttien luokittelemiseen.
Historian käyttötapoja kansanedustajien historia-argumenteissa vertailtaessa havaittiin, että hallitus tukeutui vahvasti narratiivien käyttöön, kun taas oppositio käytti erityisesti moraalisia ja symbolisia argumentteja. Hallitus pyrki vetoamalla lähimenneisyyden poliittisiin ratkaisuihin oikeuttamaan EMU-päätöksen ja tiedonantomenettelyn käytön. Oppositiossa pyrittiin kyseenalaistamaan EMU-päätöksen legitiimiys historiaan ja moraalisiin seikkoihin vetoamalla. Hallitus rakensi historia-argumenttien pohjalta tulevaisuuteen suuntautuvaa narratiivia, kun taas opposition argumentit ilmaisivat pelkoja EMU-jäsenyyttä kohtaan.
Hallitus korosti tiedonantokeskustelussa EMUn positiivisia taloudellisia vaikutuksia. Perinteisen rahapolitiikan toimimattomuutta perusteltiin Suomen historiassa toistuneella inflaatio-devalvaatiokierteellä ja talouden korostettiin olevan liian altis valuuttakurssien heilahteluille laman kokemuksiin viitaten. Hallitus argumentoi historiaan vedoten, että pohjoismaisen tiennäyttäjän rooli olisi tavoiteltava ja EMU-jäsenyyden myötä YYA-ajan leima poistuisi ja Suomen länsieurooppalainen identiteetti vahvistuisi. Hallitus loi kuvan, että lähimenneisyyden poliittiset ratkaisut velvoittivat Suomen jatkamaan valitulla linjalla ja liittymään EMUun. Opposition argumentointi oli huomattavan hajanaista, mutta historia-argumentteja yhdistivät itsenäisen rahapolitiikan välineiden puolustus, Suomen erilaisella talouden suhdannekierrolla argumentointi ja lähihistoriaan pohjautuvat väitteet siitä, että Suomea oli EU-kansanäänestyksestä lähtien ajettu moraalittomasti EMU-jäseneksi.
Ensisijainen tutkimuskysymykseni oli, miten kansanedustajat käyttivät historiaa argumenttiensa tukena. Koska historia on vallankäytön väline, tutkimuksessa selvitettiin erityisesti, miten hallitus käytti historiaa perustelemaan ja oikeuttamaan EMU-päätöstä. Tarkastelin tutkimuksessa myös sitä, miten historia-argumentteja käytettiin Suomen kansallisen identiteetin määrittelemiseksi ja millaisen kuvan nämä argumentit antoivat Suomen paikasta Euroopassa. Käytin edustajien historia-argumenttien analysoinnin apuna Karl-Georg Faberin artikkelissaan The Use of History in Political Debate hahmottelemaa mallia, jonka hän on kehittänyt poliittisissa debateissa käytettyjen historia-argumenttien luokittelemiseen.
Historian käyttötapoja kansanedustajien historia-argumenteissa vertailtaessa havaittiin, että hallitus tukeutui vahvasti narratiivien käyttöön, kun taas oppositio käytti erityisesti moraalisia ja symbolisia argumentteja. Hallitus pyrki vetoamalla lähimenneisyyden poliittisiin ratkaisuihin oikeuttamaan EMU-päätöksen ja tiedonantomenettelyn käytön. Oppositiossa pyrittiin kyseenalaistamaan EMU-päätöksen legitiimiys historiaan ja moraalisiin seikkoihin vetoamalla. Hallitus rakensi historia-argumenttien pohjalta tulevaisuuteen suuntautuvaa narratiivia, kun taas opposition argumentit ilmaisivat pelkoja EMU-jäsenyyttä kohtaan.
Hallitus korosti tiedonantokeskustelussa EMUn positiivisia taloudellisia vaikutuksia. Perinteisen rahapolitiikan toimimattomuutta perusteltiin Suomen historiassa toistuneella inflaatio-devalvaatiokierteellä ja talouden korostettiin olevan liian altis valuuttakurssien heilahteluille laman kokemuksiin viitaten. Hallitus argumentoi historiaan vedoten, että pohjoismaisen tiennäyttäjän rooli olisi tavoiteltava ja EMU-jäsenyyden myötä YYA-ajan leima poistuisi ja Suomen länsieurooppalainen identiteetti vahvistuisi. Hallitus loi kuvan, että lähimenneisyyden poliittiset ratkaisut velvoittivat Suomen jatkamaan valitulla linjalla ja liittymään EMUun. Opposition argumentointi oli huomattavan hajanaista, mutta historia-argumentteja yhdistivät itsenäisen rahapolitiikan välineiden puolustus, Suomen erilaisella talouden suhdannekierrolla argumentointi ja lähihistoriaan pohjautuvat väitteet siitä, että Suomea oli EU-kansanäänestyksestä lähtien ajettu moraalittomasti EMU-jäseneksi.