Omistusasumisen muutos Suomessa : ikä-, periodi- ja kohorttianalyysi vuosilta 1966-2012
Jousilahti, Jukka-Pekka (2018-08-08)
Omistusasumisen muutos Suomessa : ikä-, periodi- ja kohorttianalyysi vuosilta 1966-2012
Jousilahti, Jukka-Pekka
(08.08.2018)
Tätä artikkelia/julkaisua ei ole tallennettu UTUPubiin. Julkaisun tiedoissa voi kuitenkin olla linkki toisaalle tallennettuun artikkeliin / julkaisuun.
Turun yliopisto
Tiivistelmä
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan omistusasumista ja siinä tapahtuneita muutoksia suomalaisessa yhteiskunnassa. Näkökulmana on ajankohdan lisäksi tarkastella kahta muuta aikamuuttujaa, ikää ja syntymäkohorttia. Tarkoituksena on ensisijaisesti tutkia sitä, mikä näistä kolmesta aikatekijästä selittää eniten vaihtelua suomalaisessa omistusasumisessa. Toisekseen, tarkoituksena on tarkastella erilaisten kolmansien tekijöiden yhteyttä näiden aikatekijöiden ja omistusasumisen väliseen yhteyteen.
Omistusasumiseen liittyy monia teorioita ja ideologioita, jotka vaikuttavat niin yksilön asumisen valintoihin kuin myös asuntopolitiikkaan. Omistusasunto luo yksilöille turvallisuuden tunteen, se on tärkeä identiteetin luoja ja se on merkittävä varallisuuden muoto. Suomessa onkin kannustettu omistusasumiseen. Ennen toista maailmansotaa valtio vaikutti suomalaisten asumiseen lähinnä kriisitilanteissa, kun taas sotien jälkeen maassa aloitettiin luomaan kokonaisvaltaista asuntopolitiikkaa, joka kannusti omistusasumiseen. Kehitystä tukivat myös otolliset kansantaloustekijät. Omistusasumisen korkein huippu saavutettiin 1980-luvun lopussa, jonka jälkeen 1990-luvun lama vähensi omistusasumista ja tämän jälkeen omistusaste on kasvanut tasaisesti 2010-luvulle tultaessa.
Tutkimuksen empiirisenä aineistona toimii Tilastokeskuksen Kulutustutkimuksen aikasarja -aineistot ajanjaksolta 1966-2012. Ne ovat otantatutkimuksia, jotka mittaavat suomalaisten kotitalouksien kulutusmenoja. Tutkimuksessa sovelletaan APC “Detrended” (APCD), sekä APC ”Trended” (APCT) -analyysimenetelmiä, regressioanalyysiä sekä kuvailevia menetelmiä. Muuttujista luotiin erilaisia malleja, joista yhdessä perusmallissa oli vain aikatekijät, kun taas kontrollimallissa oli kolmansia tekijöitä. Tuloksista saatiin selville, että iän kasvaessa omistusasumisaste kasvaa aina noin 40-ikävuoteen asti, jonka jälkeen omistusasteen nousu taittuu ja lopulta laskee. Eri ikäisten vaihteluvälit olivat suuret, jolloin ikä nousi tutkimuksen tärkeimmäksi selittäväksi tekijäksi omistusasumisessa. Eri kohorttien ja eri ajanjaksojen välillä oli vähän eroja. Kolmannet tekijät selittivät paljon iän omistuskehitystä, kun taas kohortissa ja periodissa ne selittivät heikosti. Kolmannet tekijät vaikuttivat heikentävästi aikatekijöiden ja omistusasumisen väliseen yhteyteen. Vahvimmiksi kolmanneksi tekijöiksi nousivat kotitalouden taloudelliset ja asuntorakenteelliset tekijät.
Omistusasumiseen liittyy monia teorioita ja ideologioita, jotka vaikuttavat niin yksilön asumisen valintoihin kuin myös asuntopolitiikkaan. Omistusasunto luo yksilöille turvallisuuden tunteen, se on tärkeä identiteetin luoja ja se on merkittävä varallisuuden muoto. Suomessa onkin kannustettu omistusasumiseen. Ennen toista maailmansotaa valtio vaikutti suomalaisten asumiseen lähinnä kriisitilanteissa, kun taas sotien jälkeen maassa aloitettiin luomaan kokonaisvaltaista asuntopolitiikkaa, joka kannusti omistusasumiseen. Kehitystä tukivat myös otolliset kansantaloustekijät. Omistusasumisen korkein huippu saavutettiin 1980-luvun lopussa, jonka jälkeen 1990-luvun lama vähensi omistusasumista ja tämän jälkeen omistusaste on kasvanut tasaisesti 2010-luvulle tultaessa.
Tutkimuksen empiirisenä aineistona toimii Tilastokeskuksen Kulutustutkimuksen aikasarja -aineistot ajanjaksolta 1966-2012. Ne ovat otantatutkimuksia, jotka mittaavat suomalaisten kotitalouksien kulutusmenoja. Tutkimuksessa sovelletaan APC “Detrended” (APCD), sekä APC ”Trended” (APCT) -analyysimenetelmiä, regressioanalyysiä sekä kuvailevia menetelmiä. Muuttujista luotiin erilaisia malleja, joista yhdessä perusmallissa oli vain aikatekijät, kun taas kontrollimallissa oli kolmansia tekijöitä. Tuloksista saatiin selville, että iän kasvaessa omistusasumisaste kasvaa aina noin 40-ikävuoteen asti, jonka jälkeen omistusasteen nousu taittuu ja lopulta laskee. Eri ikäisten vaihteluvälit olivat suuret, jolloin ikä nousi tutkimuksen tärkeimmäksi selittäväksi tekijäksi omistusasumisessa. Eri kohorttien ja eri ajanjaksojen välillä oli vähän eroja. Kolmannet tekijät selittivät paljon iän omistuskehitystä, kun taas kohortissa ja periodissa ne selittivät heikosti. Kolmannet tekijät vaikuttivat heikentävästi aikatekijöiden ja omistusasumisen väliseen yhteyteen. Vahvimmiksi kolmanneksi tekijöiksi nousivat kotitalouden taloudelliset ja asuntorakenteelliset tekijät.