Tarinoivat laulujoutsenet : Ei-inhimilliset toimijat taiteentekemisen prosesseissa Yrjö Kokon teoksissa Laulujoutsen ja Ne tulevat takaisin

Abstract

Pro gradu -tutkielmassani käsittelen ei-inhimillisten toimijoiden osallisuutta taiteentekemisen prosesseissa. Aineistooni kuuluvat Yrjö Kokon teokset Laulujoutsen (1950) ja Ne tulevat takaisin (1954). Teoksissa ihmishenkilöiden rinnalle nousevat merkittäviksi toimijoiksi laulujoutsenet, jotka teosten julkaisuajankohtana olivat häviämässä Suomesta kokonaan. Kokon joutsenkirjojen ansiosta suomalaisten asenteet laulujoutsenia kohtaan muuttuivat ja joutsenten elinolosuhteet alkoivat parantua. Tutkielmassani pohdin, miten laulujoutsenet osallistuivat niiden pelastamiseen tähtäävien kirjojen syntyprosesseihin.

Tutkielmani pohjaa posthumanistiseen ja uusmaterialistiseen ajatteluun, joiden pyrkimyksenä on kyseenalaistaa ihmisen paikkaa ja nostaa ei-inhimillisiä olioita toimijoiksi ihmisen rinnalle. Keskeisinä teorioina hyödynnän Karen Baradin toimijuusrealismia sekä Serenella Iovinon ja Serpil Oppermannin materiaalista ekokritiikkiä. Näiden teorioiden luoman maailmankuvan avulla tarkastelen aineistoani intra-aktioina. Intra-aktio on peräisin Baradin toimijuusrealismista ja tarkoittaa yhteismuotoutumista. Tutkielmassani tämä tarkoittaa esimerkiksi sen tarkastelua, miten valokuva ja teksti merkityksellistyvät kietoutuneina materiaalis-diskursiivisesti toisiinsa. Pohdin valokuvien materiaalisuuden vaikutuksia siihen, miten tekstiä on mahdollista hahmottaa materiaalisena. Näin tarkastelen ei-inhimillisten olioiden toimijuutta teoksissa.

Pidän toimijuutta kattokäsitteenä, jonka alla olen kiinnostunut erityisesti taiteilijuudesta ja tekijyydestä. Näitä käsitteitä lähestyn taiteilijamyytin sekä Kaisa Kurikan kehittelemän tekijänimiteorian avulla. Tarkastelen sitä, miten aineistossani sekä ihmishenkilöiden nimet että toislajisille eläimille annetut nimet asemoivat kantajiaan tekijöiksi kirjallisuusinstituution sisällä. Tutkielmassani tarkastelen kriittisesti myös antropomorfismin ja zoomorfismin käsitteitä, joita jäsennän Giorgio Agambenin antropologisen koneen ja Karen Baradin apparaatin käsitteiden avulla. Baradilta on peräisin myös ajatus diffraktiivisesta metodista, jonka avulla kehittelen tutkielmassani antropomorfismista ja zoomorfismista irrottautuvaa lukemisen tapaa. Osoitan, että diffraktiivisella luennalla on mahdollista ottaa huomioon se ei-inhimillinen toiminta, joka osaltaan on mukana synnyttämässä kirjallisuuden eläinhahmoja.