Turun keskiaikaisten rakennusten kivimateriaalin alkuperän selvitys tarkastelukohteena Aboa Vetus -museon kivirakennusten rakennuskivet
Kinnunen, Jussi (2018-09-17)
Turun keskiaikaisten rakennusten kivimateriaalin alkuperän selvitys tarkastelukohteena Aboa Vetus -museon kivirakennusten rakennuskivet
(17.09.2018)
Turun yliopisto
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018091735928
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018091735928
Tiivistelmä
Tässä tutkimuksessa selvitettiin Turun keskiaikaista rakennuskivien hankintaa ja mahdollista alkuperää vertailemalla rakennuskiviä ja luonnon kalliopaljastumia keskenään. Kirjallisia lähteitä keskiaikaisesta kiviainesten otosta Turussa ei ole säilynyt. Keskiajan louhintatyötavoista ei myöskään ole jäänyt selviä jälkiä luontoon tai myöhempi toiminta on tuhonnut tai peittänyt jäljet. Vertailussa tärkeänä aputyökaluna käytettiin silmämääräisen tarkastelun tueksi kivien pXRF-alkuaineanalyysejä. Kannettavan XRF-laitteen käyttöä kivien analysoinnissa ja vertailussa testattiin hyvin tuloksin tapaustutkimuksella Kreivilän kivinavetan rakennuskivillä ja Liikkiövuoren louhoksen kivillä. Kivinavetan kivet olivat peräisin Liikkiövuoren louhoksesta.
Rakennuskiviaineisto (163 havaintoa ja pXRF-analyysiä) kerättiin Aboa Vetus & Ars Nova -museon hyvin säilyneiden keskiaikaisten kellareiden seinien alaosien suurista rakennuskivistä. Kalliopaljastumien tutkimus (89 havaintoa ja pXRF-analyysiä) suoritettiin Turun keskusta-alueen läheisyydessä sijaitsevilla kalliomäillä ja kalliopaljastumilla kesien 2015 ja 2016 aikana. Kaikista tutkituista kivistä tarkasteltiin geologisia silmin havaittavia yleispiirteitä ja ulkoasua, joiden perusteella museon kivet luokiteltiin typologisesti yhdeksään eri kivityyppiin. Kalliopaljastumahavainnoista museon rakennuskiville haettiin vastaavia kivityyppejä. Lopuksi tehtiin vielä geokemiallinen vertailu tarkastelemalla kivien analysoituja alkuainepitoisuuksia plotatuissa kaavioissa. Geokemiallisessa vertailussa kivien pääalkuaineita tärkeämmäksi nousivat hivenalkuaineiden määrät ja esiintyminen.
Suurimmalle osalle Aboa Vetus & Ars Nova -museon rakennuskivistä löytyi selvät vastineensa läheisten mäkien kallioilta. Kun kellareiden ajoitukset tiedettiin, voitiin laatia karkea yleiskuva kiviaineksen louhinnan kehittymisestä keskiajalla: 1. Punaisen graniitin alue, Urheilupuisto, Samppalinna, Vartiovuori ja Kerttulinmäki, lähin alue joiden kiviä käytettiin jo vanhimmissa kellareissa ja kivenotto jatkui läpi koko keskiajan ja porausjäljistä päätellen Vartiovuorella aina 1900-luvulle saakka, 2. Kakoliittialue, Martinmäki, Vähäheikkilä ja Vilkkilänmäki, joiden kvartsipitoista kakoliittigraniittia louhittiin myös varhain ja läpi koko keskiajan. On mahdollista että Kakolanmäellä ei ole ollut kivenottoa vielä keskiajalla tai sieltä saakka ei ole toimitettu rakennuskiveä kaupunkiin joen toiselle puolen, 3. Kintsigiittialue, Yliopistonmäki, TYKS ja Kuuvuori, graniitin, gneissin ja granaattipitoisen kintsigiitin päälähtöalue tuli käyttöön 1400-luvun alkupuolella, 4. Granodioriittialue alkaa noin puolen kilometrin päässä etelään Turun keskustasta ja on sijainnistaan huolimatta ollut käytössä ainakin jo 1390-luvulta lähtien ja 5. Kiillegneissialue, Puolalanmäen tummaa ja massamaista kiillegneissiä alettiin louhia nähtävästi 1400-luvun lopulla tai 1500-luvun alussa ensimmäisenä kivenä Aurajoen länsipuolelta.
Paikallista kiveä on louhittu ja käytetty rakentamiseen Turussa 1300-luvun loppupuolelta lähtien. Kaikissa Aboa Vetus & Ars Nova -museon keskiaikaiseksi ajoitetuissa kellareissa käytettiin useita kivityyppejä, mikä kertoo siitä että kivet on hankittu eri puolilta Turkua. Kivirakentamisen yleistyessä kivenlouhintaa varten otettiin käyttöön uusia alueita. Kellareista ei löytynyt merkkejä keskiaikaisesta kiven porauksesta, mikä puolestaan kertoisi kivien irrottamisesta tai lohkomisesta kiilaamalla. Rakennuskiviä on keskiajalla Turussa irrotettu kalliosta lekojen, kiilojen ja kankien avulla kiven luonnollisia murtumalinjoja pitkin. Ensimmäiset merkit rakennuskivien lohkomisesta kivikiiloilla ovat Turun tuomiokirkon julkisivun muutamat kivet 1400-luvun alkupuolelta. Kivien muotoilu edes karkeasti tasasivuisiksi rakennuskiviksi näyttäisi kuitenkin Suomessa alkavan varsinaisesti vasta 1500-luvulla.
Rakennuskiviaineisto (163 havaintoa ja pXRF-analyysiä) kerättiin Aboa Vetus & Ars Nova -museon hyvin säilyneiden keskiaikaisten kellareiden seinien alaosien suurista rakennuskivistä. Kalliopaljastumien tutkimus (89 havaintoa ja pXRF-analyysiä) suoritettiin Turun keskusta-alueen läheisyydessä sijaitsevilla kalliomäillä ja kalliopaljastumilla kesien 2015 ja 2016 aikana. Kaikista tutkituista kivistä tarkasteltiin geologisia silmin havaittavia yleispiirteitä ja ulkoasua, joiden perusteella museon kivet luokiteltiin typologisesti yhdeksään eri kivityyppiin. Kalliopaljastumahavainnoista museon rakennuskiville haettiin vastaavia kivityyppejä. Lopuksi tehtiin vielä geokemiallinen vertailu tarkastelemalla kivien analysoituja alkuainepitoisuuksia plotatuissa kaavioissa. Geokemiallisessa vertailussa kivien pääalkuaineita tärkeämmäksi nousivat hivenalkuaineiden määrät ja esiintyminen.
Suurimmalle osalle Aboa Vetus & Ars Nova -museon rakennuskivistä löytyi selvät vastineensa läheisten mäkien kallioilta. Kun kellareiden ajoitukset tiedettiin, voitiin laatia karkea yleiskuva kiviaineksen louhinnan kehittymisestä keskiajalla: 1. Punaisen graniitin alue, Urheilupuisto, Samppalinna, Vartiovuori ja Kerttulinmäki, lähin alue joiden kiviä käytettiin jo vanhimmissa kellareissa ja kivenotto jatkui läpi koko keskiajan ja porausjäljistä päätellen Vartiovuorella aina 1900-luvulle saakka, 2. Kakoliittialue, Martinmäki, Vähäheikkilä ja Vilkkilänmäki, joiden kvartsipitoista kakoliittigraniittia louhittiin myös varhain ja läpi koko keskiajan. On mahdollista että Kakolanmäellä ei ole ollut kivenottoa vielä keskiajalla tai sieltä saakka ei ole toimitettu rakennuskiveä kaupunkiin joen toiselle puolen, 3. Kintsigiittialue, Yliopistonmäki, TYKS ja Kuuvuori, graniitin, gneissin ja granaattipitoisen kintsigiitin päälähtöalue tuli käyttöön 1400-luvun alkupuolella, 4. Granodioriittialue alkaa noin puolen kilometrin päässä etelään Turun keskustasta ja on sijainnistaan huolimatta ollut käytössä ainakin jo 1390-luvulta lähtien ja 5. Kiillegneissialue, Puolalanmäen tummaa ja massamaista kiillegneissiä alettiin louhia nähtävästi 1400-luvun lopulla tai 1500-luvun alussa ensimmäisenä kivenä Aurajoen länsipuolelta.
Paikallista kiveä on louhittu ja käytetty rakentamiseen Turussa 1300-luvun loppupuolelta lähtien. Kaikissa Aboa Vetus & Ars Nova -museon keskiaikaiseksi ajoitetuissa kellareissa käytettiin useita kivityyppejä, mikä kertoo siitä että kivet on hankittu eri puolilta Turkua. Kivirakentamisen yleistyessä kivenlouhintaa varten otettiin käyttöön uusia alueita. Kellareista ei löytynyt merkkejä keskiaikaisesta kiven porauksesta, mikä puolestaan kertoisi kivien irrottamisesta tai lohkomisesta kiilaamalla. Rakennuskiviä on keskiajalla Turussa irrotettu kalliosta lekojen, kiilojen ja kankien avulla kiven luonnollisia murtumalinjoja pitkin. Ensimmäiset merkit rakennuskivien lohkomisesta kivikiiloilla ovat Turun tuomiokirkon julkisivun muutamat kivet 1400-luvun alkupuolelta. Kivien muotoilu edes karkeasti tasasivuisiksi rakennuskiviksi näyttäisi kuitenkin Suomessa alkavan varsinaisesti vasta 1500-luvulla.