Augustinuksen jakautuneet maailmat : Muuttuvat käsitykset kahdesta yhteisöstä, historiasta ja Rooman valtakunnasta teoksessa De civitate Dei
Lappalainen, Marko (2018-10-18)
Augustinuksen jakautuneet maailmat : Muuttuvat käsitykset kahdesta yhteisöstä, historiasta ja Rooman valtakunnasta teoksessa De civitate Dei
Lappalainen, Marko
(18.10.2018)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018103147002
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018103147002
Tiivistelmä
Tutkimus käsittelee Augustinuksen kahteen kosmiseen yhteisöön eli civitas Deihin ja
civitas terranaan jakautunutta maailmanselitystä teoksessa De civitate Dei.
Tutkimuksessa pohditaan Augustinuksen henkilökuvan kautta hänen kielelle antamiaan
merkityksiä, syitä kahtiajakoon, Rooman valtakunnan ongelmallista ja muuttuvaa
asemaa yhteisöjen teologiassa, sekä Augustinuksen historiakäsitystä. Yhteisöistä civitas
Dei oli Jumalan yhteisö ja civitas terrana maallinen yhteisö. Molemmat yhteisöt olivat
olleet olemassa maailman perustamisesta lähtien, ja ne oli määrä erotella toisistaan
maailman lopussa. Yhteisöt kamppailivat jäsenistä tässä elämässä läpeensä
sekoittuneina kosmisina entiteetteinä. Oli mahdoton tietää, kumpaan yhteisöön yksilö
kuului, sillä ihmisten todellinen luonto ei ollut kiinni ulkoisista seikoista, vaan sisäinen
motivaatio ratkaisi, kumman yhteisön jäsen yksittäinen ihminen oli. Augustinuksen
sekoittuneiden yhteisöjen teologian taustalla vaikutti erityisesti myöhäisantiikin
uskonnollisesti moninainen ilmapiiri, joka näyttäytyi Augustinukselle konkreettisimmin
hänen seurakuntansa jäsenistön monimuotoisuutena. Augustinuksen teologiaan vaikutti
vahvasti myös pyhä lukemistapa ja mystiikkaan perustuva Jumalan kokeminen, joita
hän harjoitti luostariyhteisössään. Pyhä lukemistapa tarjosi Augustinukselle
mahdollisuuden meditatiiviseen ajatteluun, jossa antiikin perinteet ja Raamatun ilmoitus
sekoittuivat luovalla tavalla. Mystiikkaan perustuva Jumalan kokeminen tarjosi
Augustinukselle rohkeutta muodostaa valtavirrasta poikkeavia teologisia näkemyksiä.
Augustinukselle historia määrittyi kristillisteologisesta viitekehyksestä käsin, jossa
Raamattu näytteli ylintä auktoriteettia. Augustinus esitti historian kaksiosaisena, sillä
hän jakoi sen pelastushistoriaan ja maalliseen historiaan. Historian kaksijako on
edellytys Rooman valtakunnan aseman ymmärtämiseksi. Teoksen ensimmäisessä osassa
Augustinus tuomitsi Rooman valtakunnan vahvoin sanankääntein, mutta antoi sille
kuitenkin sijan pelastushistoriassa. Teoksen toisessa osassa Augustinus erotti
valtakunnan pelastushistoriasta ja asetti sen tavalliseksi maalliseksi valtakunnaksi.
Rooman valtakunnan asemaa Augustinuksen ajattelussa voidaan kuvata Eusebioksen
tradition (valtakunnalla messiaaninen asema) ja Hippolytoksen tradition (valtakunnalla
apokalyptinen asema) välisenä kamppailuna. Teoksen ensimmäisessä osassa
valtakunnalla oli vielä yhteys molempiin traditioihin, mutta lopulta Augustinus erotti
valtakunnan molemmista. Augustinuksen lopullisessa näkemyksessä Rooman
valtakunnasta tuli maallinen valtakunta muiden maallisten valtakuntien rinnalle. Vaikka
maallisilla valtakunnilla ei ollut Augustinukselle pelastushistoriallista merkitystä, ne
olivat kuitenkin toisiinsa nähden hierarkkisia, sillä jotkut valtakunnat kykenivät
luomaan oikeudenmukaisemman yhteiskunnan kuin toiset.
civitas terranaan jakautunutta maailmanselitystä teoksessa De civitate Dei.
Tutkimuksessa pohditaan Augustinuksen henkilökuvan kautta hänen kielelle antamiaan
merkityksiä, syitä kahtiajakoon, Rooman valtakunnan ongelmallista ja muuttuvaa
asemaa yhteisöjen teologiassa, sekä Augustinuksen historiakäsitystä. Yhteisöistä civitas
Dei oli Jumalan yhteisö ja civitas terrana maallinen yhteisö. Molemmat yhteisöt olivat
olleet olemassa maailman perustamisesta lähtien, ja ne oli määrä erotella toisistaan
maailman lopussa. Yhteisöt kamppailivat jäsenistä tässä elämässä läpeensä
sekoittuneina kosmisina entiteetteinä. Oli mahdoton tietää, kumpaan yhteisöön yksilö
kuului, sillä ihmisten todellinen luonto ei ollut kiinni ulkoisista seikoista, vaan sisäinen
motivaatio ratkaisi, kumman yhteisön jäsen yksittäinen ihminen oli. Augustinuksen
sekoittuneiden yhteisöjen teologian taustalla vaikutti erityisesti myöhäisantiikin
uskonnollisesti moninainen ilmapiiri, joka näyttäytyi Augustinukselle konkreettisimmin
hänen seurakuntansa jäsenistön monimuotoisuutena. Augustinuksen teologiaan vaikutti
vahvasti myös pyhä lukemistapa ja mystiikkaan perustuva Jumalan kokeminen, joita
hän harjoitti luostariyhteisössään. Pyhä lukemistapa tarjosi Augustinukselle
mahdollisuuden meditatiiviseen ajatteluun, jossa antiikin perinteet ja Raamatun ilmoitus
sekoittuivat luovalla tavalla. Mystiikkaan perustuva Jumalan kokeminen tarjosi
Augustinukselle rohkeutta muodostaa valtavirrasta poikkeavia teologisia näkemyksiä.
Augustinukselle historia määrittyi kristillisteologisesta viitekehyksestä käsin, jossa
Raamattu näytteli ylintä auktoriteettia. Augustinus esitti historian kaksiosaisena, sillä
hän jakoi sen pelastushistoriaan ja maalliseen historiaan. Historian kaksijako on
edellytys Rooman valtakunnan aseman ymmärtämiseksi. Teoksen ensimmäisessä osassa
Augustinus tuomitsi Rooman valtakunnan vahvoin sanankääntein, mutta antoi sille
kuitenkin sijan pelastushistoriassa. Teoksen toisessa osassa Augustinus erotti
valtakunnan pelastushistoriasta ja asetti sen tavalliseksi maalliseksi valtakunnaksi.
Rooman valtakunnan asemaa Augustinuksen ajattelussa voidaan kuvata Eusebioksen
tradition (valtakunnalla messiaaninen asema) ja Hippolytoksen tradition (valtakunnalla
apokalyptinen asema) välisenä kamppailuna. Teoksen ensimmäisessä osassa
valtakunnalla oli vielä yhteys molempiin traditioihin, mutta lopulta Augustinus erotti
valtakunnan molemmista. Augustinuksen lopullisessa näkemyksessä Rooman
valtakunnasta tuli maallinen valtakunta muiden maallisten valtakuntien rinnalle. Vaikka
maallisilla valtakunnilla ei ollut Augustinukselle pelastushistoriallista merkitystä, ne
olivat kuitenkin toisiinsa nähden hierarkkisia, sillä jotkut valtakunnat kykenivät
luomaan oikeudenmukaisemman yhteiskunnan kuin toiset.