Asuminen suojelukohteessa : Kokemuksia asumisesta Unescon maailmanperintökohteessa Vanhassa Raumassa
Taipale, Hannele (2018-10-22)
Asuminen suojelukohteessa : Kokemuksia asumisesta Unescon maailmanperintökohteessa Vanhassa Raumassa
Taipale, Hannele
(22.10.2018)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018110747512
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018110747512
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa pyrin selvittämään, miten suojeltujen talojen asukkaat kokevat
asumisen Rauman kaupungin historiallisessa keskustassa, Vanhassa Raumassa,
joka on turisteja puoleensa vetävä Unescon maailmanperintökohde. Rauma on yksi
maamme keskiaikaisista kaupungeista ja sen vanhan keskustan suojeltu rakennuskanta
on pääosin peräisin 1800-luvulta. Vanha-Rauma sai suojelukaavan vuonna 1981 ja alueen
asukkailla on siitä lähtien ollut vastuullinen rooli talojen kunnossapitäjinä ja säilyttäjinä.
Hyvin säilyneenä kokonaisuutena se on edustanut myös yhteistä pohjoismaista
puukaupunkiperinnettä Unescon maailmanperintölistalla vuodesta 1991 alkaen.
Tutkielman pääaineistolähteenä käytän asukkaiden kotona Vanhassa Raumassa vuonna
2006 tehtyjä kvalitatiivisia teemahaastatteluita. Tutkimusotanta käsittää kuuden eri talon
asukkaiden haastattelut. Asukkaita näissä taloissa oli yhteensä 10. Haastatelluista asukkaista
puolet oli alun perin raumalaisia ja puolet ulkopaikkakunnilta Raumalle muuttaneita.
Haastateltujen joukossa oli kaksi henkilöä, jotka asuivat Vanhassa Raumassa
omissa lapsuudenkodeissaan. Heistä toinen oli syntynyt vuonna 1922 ja toinen vuonna
1942. Myöhemmin Vanhaan Raumaan muuttaneet voidaan jakaa 1970-, 1980- ja 1990-
luvulla tulleisiin uusiin asukkaisiin. Vertailen eri aikoina Vanhaan Raumaan asumaan
asettuneiden henkilöiden kokemuksia rakennussuojelusta ja asumisesta maailmanperintökohteessa.
Tarkastelen suojeltua taloa sen asukkaan antamien merkitysten kautta. Lähestymistapa
on täten ilmiökeskeinen.
Asukkaiden henkilökohtaisiin kokemuksiin rakennussuojelusta vaikuttaa se, miten tietoisia
he ovat suojelumääräysten tarkoituksesta. Pääasiassa kokemukset ovat olleet
myönteisiä. Ne, jotka ovat muuttaneet alueelle suojelukaavan voimaantulon jälkeen,
ovat itse valinneet asumisen suojelukohteessa. Ennen suojelua alueella asuneet ovat tottuneet
vapaammin toteuttamaan omia rakennusprojektejaan. Oma vapauden kaipuu taloa
koskevassa päätöksenteossa korostuu etenkin silloin, jos se on ollut jo useiden sukupolvien
ajan saman suvun hallussa. Asuminen suojelukohteessa on yhteisesti jaettu elämäntapa,
josta syntyy yhteisöllisyyden kokemus. Vanhassa Raumassa suurin osa haastatelluista
asukkaista määrittelee talon julkivisun edustavan yhteisesti jaettua rakennuskulttuuriperintöä,
johon liittyy myös omistajuuden mukanaan tuoma huoli. Asenteet turismiin
ovat myönteisiä. Tarvittaessa yksityisyys Unescon maailmanperintökohteessa
varmistetaan omalla portilla, joka sulkee suojiinsa sisäpihan puutarhan ja talon sisätilat.
asumisen Rauman kaupungin historiallisessa keskustassa, Vanhassa Raumassa,
joka on turisteja puoleensa vetävä Unescon maailmanperintökohde. Rauma on yksi
maamme keskiaikaisista kaupungeista ja sen vanhan keskustan suojeltu rakennuskanta
on pääosin peräisin 1800-luvulta. Vanha-Rauma sai suojelukaavan vuonna 1981 ja alueen
asukkailla on siitä lähtien ollut vastuullinen rooli talojen kunnossapitäjinä ja säilyttäjinä.
Hyvin säilyneenä kokonaisuutena se on edustanut myös yhteistä pohjoismaista
puukaupunkiperinnettä Unescon maailmanperintölistalla vuodesta 1991 alkaen.
Tutkielman pääaineistolähteenä käytän asukkaiden kotona Vanhassa Raumassa vuonna
2006 tehtyjä kvalitatiivisia teemahaastatteluita. Tutkimusotanta käsittää kuuden eri talon
asukkaiden haastattelut. Asukkaita näissä taloissa oli yhteensä 10. Haastatelluista asukkaista
puolet oli alun perin raumalaisia ja puolet ulkopaikkakunnilta Raumalle muuttaneita.
Haastateltujen joukossa oli kaksi henkilöä, jotka asuivat Vanhassa Raumassa
omissa lapsuudenkodeissaan. Heistä toinen oli syntynyt vuonna 1922 ja toinen vuonna
1942. Myöhemmin Vanhaan Raumaan muuttaneet voidaan jakaa 1970-, 1980- ja 1990-
luvulla tulleisiin uusiin asukkaisiin. Vertailen eri aikoina Vanhaan Raumaan asumaan
asettuneiden henkilöiden kokemuksia rakennussuojelusta ja asumisesta maailmanperintökohteessa.
Tarkastelen suojeltua taloa sen asukkaan antamien merkitysten kautta. Lähestymistapa
on täten ilmiökeskeinen.
Asukkaiden henkilökohtaisiin kokemuksiin rakennussuojelusta vaikuttaa se, miten tietoisia
he ovat suojelumääräysten tarkoituksesta. Pääasiassa kokemukset ovat olleet
myönteisiä. Ne, jotka ovat muuttaneet alueelle suojelukaavan voimaantulon jälkeen,
ovat itse valinneet asumisen suojelukohteessa. Ennen suojelua alueella asuneet ovat tottuneet
vapaammin toteuttamaan omia rakennusprojektejaan. Oma vapauden kaipuu taloa
koskevassa päätöksenteossa korostuu etenkin silloin, jos se on ollut jo useiden sukupolvien
ajan saman suvun hallussa. Asuminen suojelukohteessa on yhteisesti jaettu elämäntapa,
josta syntyy yhteisöllisyyden kokemus. Vanhassa Raumassa suurin osa haastatelluista
asukkaista määrittelee talon julkivisun edustavan yhteisesti jaettua rakennuskulttuuriperintöä,
johon liittyy myös omistajuuden mukanaan tuoma huoli. Asenteet turismiin
ovat myönteisiä. Tarvittaessa yksityisyys Unescon maailmanperintökohteessa
varmistetaan omalla portilla, joka sulkee suojiinsa sisäpihan puutarhan ja talon sisätilat.