Runous, tieto ja kansa : Elias Lönnrotin ajattelu ja toiminta aikalaisfilosofian kontekstissa

Abstract

Tässä kulttuurihistorian alaan kuuluvassa artikkeliväitöskirjassa tarkastellaan Elias Lönnrotin (1802–1884) ajattelua ja työskentelyä. Lönnrot tunnetaan erityisesti kansanrunouteen perustuvasta Kalevalasta, jonka toisesta laitoksesta on muodostunut Suomen kansalliseepos. Tässä tutkimuksessa Lönnrotin ajattelu- ja työskentelytapojen merkityksiä tulkitaan suhteessa aikakauden ylirajaiseen aatteelliseen, tieteelliseen ja filosofiseen keskusteluun. Tutkimuksen keskeinen teema on kysymys siitä, miten runouden, tiedon ja kansan käsitteet kietoutuivat toisiinsa, niin että ne määrittivät toinen toisiaan. Ongelmaa tarkastellaan osana kulttuurista muutosta, jossa suullisen runonlaulukulttuurin aineksista muokattiin kirjallista, modernia ja kansallista kulttuuria.

Keskeisen tutkimusaineiston muodostavat Lönnrotin tuottamat kirjoitukset. Ne edustavat useita eri tekstilajeja, mukana on kirjeitä, matkakuvauksia, kansanrunojulkaisuja, tieteellisiä tutkimuksia, opinnäytteitä, päiväkirjoja, lehtiartikkeleita sekä puheita. Tärkeimmät lähteet ovat Lönnrotin väitöstutkimus Om finnarnes magiska medicin (1832/1842) ja Kantelettaren esipuhe (1840). Lönnrotin eri teoksia luetaan suhteessa toisiinsa aikakauden muuhun kirjallisuuteen. Näin muodostetussa kontekstissa painottuvat filosofeilta, kulttuurintutkijoilta, filologeilta ja muilta oppineilta peräisin olevat tekstit erityisesti Suomesta ja Saksasta. Keskeinen painopiste on F. W. J. Schellingin (1775–1854) luonnonfilosofiassa.

Tutkimuksen rakentamassa kontekstissa Lönnrotin ajattelu ja toiminta näyttäytyvät osana ylirajaista keskustelua. Hänen käsityksenä tulevat ymmärrettäviksi suhteessa aikakauden muihin oppineisiin. Näin tutkimus tuottaa tietoa Lönnrotista itsenäisenä ajattelijana, joka tulkitsi ja sovelsi aikakauden teoreettisia ideoita. Hän ymmärsi kansanrunouden luonnon dynaamisten, sisäisten ja luovien voimien inhimillisenä jatkeena. Siten Lönnrotin toiminta suullisen kansanrunouden muokkaamiseksi kirjalliseen asuun tulkitaan filosofisesti, esteettisesti ja tieteellisesti perustelluksi projektiksi, jossa pyrittiin pitämään yllä kielen ja runouden sisäistä ja luonnollista kehitystä. Keskeisenä tavoitteena oli omaperäisen ja modernin suomenkielisen kulttuurin luominen. Sitä luonnehtisi erityisesti kyky yleiseen kirjakieleen, joka mahdollistaisi tieteen, kirjallisuuden ja lehdistön kaltaiset kulttuuriinstituutiot.

Poetry, knowledge and nation. Elias Lönnrot’s thought and activity in the context of contemporary philosophy

This article-based doctoral dissertation, belonging to the field of cultural history, examines the thinking and practical action of Elias Lönnrot (1802–1884). Lönnrot is known above all for the epic poem Kalevala, which he based on oral folk poetry. Today the Kalevala is known as Finland’s national epic. In the dissertation, the meanings, practices and modes of Lönnrot’s thought and activity are interpreted in relation to the transnational debate of his time over ideas, scholarship and philosophy. The principal research topic relates to the question of how the concepts of poetry, knowledge and nationality were intertwined and how they defined each other. The issue is approached through an examination of cultural transformation, whereby a culture of traditional oral poetic singing provided material for the formation and development of a literary, modern and national culture.

The main research material consists of Lönnrot’s own writings. The corpus includes various kinds of texts: letters, travel accounts, folklore publications, academic studies, diaries, articles and orations. The most important sources are Lönnrot’s doctoral dissertation Om finnarnes magiska medicin (On the magical remedies of the Finns, 1832/1842) and his introduction to the folk poetry anthology Kanteletar (1840). His varied literary works are read in relation to each other and to contemporary literature. This context gives prominence to writings by philosophers, ethnologists, philologists and other scholars especially from Finland and Germany, with a central focus on the philosophy of nature formulated by F. W. J. Schelling (1775–1854).

In the context thus constructed, both Lönnrot’s thinking and his practical activities appear as part of a transnational dialogue. His ideas take on meaning in relation to other contemporary scholars. The dissertation thus yields knowledge of Lönnrot as an independent thinker, who interpreted and adapted the intellectual ideas of his time. He understood folk poetry as a human extension of the dynamic, inner and creative forces of nature. His actions in transforming oral folk poetry into literary form are thereby interpreted as a philosophical, aesthetic and scholarly project, designed to sustain the inner and natural development of the Finnish language and its poetry. Lönnrot’s essential objective was the creation of an original and modern culture in the Finnish language: more particularly, one with the capacity of a standard literary language, enabling such cultural institutions as science and scholarship, literature, and journalism.