Polkuja maisemaan – maiseman polkuja : maisemanhoitoalueet kulttuurimaiseman suojelun välineenä
Riihimäki, Matti (2020-01-14)
Polkuja maisemaan – maiseman polkuja : maisemanhoitoalueet kulttuurimaiseman suojelun välineenä
(14.01.2020)
Turun yliopisto
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7835-9
https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-7835-9
Tiivistelmä
Tutkimuksen kohteena on luonnonsuojelulain mukainen valtakunnallinen maisemaalue, jonka tapauksia edustavat Suomen kolme ensimmäistä, eli Skärlandetin (2007), Hyypänjokilaakson (2009) sekä Kairalan ja Luiron kylien (2010) maisemanhoitoalueet. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa maisemanhoitoalueiden lähtökohdista, perustamisprojekteista ja niiden toimivuudesta kulttuurimaisemien suojelun menetelmänä. Polkuriippuvuusmallin viitekehyksessä maisemanhoitoalueiden ominaispiirteitä tarkastellaan esivaiheiden, maisemahankkeiden eli polkujen rakentamisvaiheiden ja näitä seuraavien polkuriippuvuusvaiheiden näkökulmista. Tuloksia voidaan hyödyntää nykyisten alueiden kehittämisessä sekä uusien hoitoalueiden perustamisissa.
Maisemanhoitoalueiden esivaiheiden ominaispiirteet määrittyivät suhteessa maiseman ja alueen kehityssuuntiin, maiseman jaettuihin merkityksiin sekä maankäytön suunnitelmiin ja institutionaalisen suojelun aikaisempiin toimenpiteisiin. Aluekohtaisia lähtökohtia kuvasivat elinkeino- ja väestörakenteen, väestömäärän, infra- ja uudisrakentamisen, käyttötarkoitusten ja maiseman muutokset tai muuttumattomuus sekä niihin liitetyt uhka- ja tulevaisuuskuvat. Esivaiheet määrittelivät samalla sitä, minkälaisia vaihtoehtoja – nykytilan säilyttäminen, muutoksen ohjaus tai valittujen ominaispiirteiden palauttaminen – pidettiin tavoiteltavina.
Maisemahankkeissa korostuivat toteutusperiaatteet, paikkakäsitys, yhteisesti jaetut tavoitteet sekä alueellinen yhteistyökyky ja muutoskyvykkyys. Hyypänjokilaaksossa merkityksellistä oli myös maisema-arvojen ja hoitotoimenpiteiden jatkuvuutta tukevan institutionalisoinnin organisointi.
Maisemahankkeilla, maisemanhoitoalueiden perustamisilla ja niitä seuranneilla toimenpiteillä on ollut alueellista elinvoimaisuutta vahvistavia tai ylläpitäviä vaikutuksia. Tapauskohtaisesti ne ovat lisänneet asuinympäristön ja maiseman arvostusta ja hoitotoimenpiteitä, niihin liittyviä taloudellisia tukia, yhteistyötä, yhteisöllisyyttä sekä laajentaneet verkostoja ja vahvistaneet alueiden sosiaalista pääomaa. Alueiden valitut ominaispiirteet ovat säilyneet ja Hyypänjokilaaksossa sekä Kairalan ja Luiron kylissä maiseman avoimuus on myös kasvanut. Eri tekijöiden yhteisvaikutuksena ne ovat vaikuttaneet myönteisesti asukkaiden tulevaisuuskuviin.
Alueiden esivaiheet, maisemahankkeet, maisemanhoitoalueiden perustamiset ja tavoitteet sekä niitä seuranneet toimenpiteet kuvaavat institutionaalisen luonnon- ja maisemansuojelun evolutiivista, epälineaarista, jatkumoja ja murroksia sisältävää kehitystä. Maisemanhoitoalueet asemoituvat sekä yleisellä konseptitasolla että osana paikallisia toimenpiteitä osaksi 1980-luvulla alkanutta, ympäristöministeriön toteuttamaa maaseudun kulttuurimaiseman suojelun jatkumoa. Polkuriippuvuusmallin mukaisesti aikaisemmilla toimenpiteillä – suojelualueiden perustamisilla, inventoinneilla ja arvokohteiden nimeämisillä, kuten valtakunnallisesti arvokkailla maisema-alueilla – oli tärkeä merkitys maisemanhoitoalueiden valikoitumisissa, rajauksissa, arvojen määrittelyissä ja todentamisissa.
Evolutiiviselle, polkuriippuvalle kehitykselle luonteenomaisesti, ymmärrys eri tekijöiden merkityksistä alueiden erityispiirteiden säilymisille sekä aikaisempien tavoitteiden ja toimenpiteiden vaikutusten huomioiminen näyttäytyy aineistossa oppimisprosessina, eli uutena konseptina ja käytäntöjen muutoksina. Tutkimusaineistossa näitä käänteitä tai murroksia edustavat luonnonsuojelulain laajentaminen maisemanhoitoaluekonseptilla, siirtyminen käsitteellisesti alueiden suojelusta niiden hoitoon, heikot oikeusvaikutukset sekä maisemahankkeiden toteutusmallien muutokset. Maisemahankkeiden toteutusperiaatteisiin sisältyi asukkaiden eriasteinen osallistaminen tai vuorovaikutteinen yhteistyö, vapaaehtoisuus, asukkaiden hyväksyntä alueen perustamiselle, hoito- ja käyttösuunnitelman laatiminen ennen perustamispäätöstä sekä maiseman jaettuja merkityksiä ja asukkaiden hoitovastuuperiaatteita korostavat merkityksenantoprosessit.
Maisemanhoitoalueiden esivaiheiden ominaispiirteet määrittyivät suhteessa maiseman ja alueen kehityssuuntiin, maiseman jaettuihin merkityksiin sekä maankäytön suunnitelmiin ja institutionaalisen suojelun aikaisempiin toimenpiteisiin. Aluekohtaisia lähtökohtia kuvasivat elinkeino- ja väestörakenteen, väestömäärän, infra- ja uudisrakentamisen, käyttötarkoitusten ja maiseman muutokset tai muuttumattomuus sekä niihin liitetyt uhka- ja tulevaisuuskuvat. Esivaiheet määrittelivät samalla sitä, minkälaisia vaihtoehtoja – nykytilan säilyttäminen, muutoksen ohjaus tai valittujen ominaispiirteiden palauttaminen – pidettiin tavoiteltavina.
Maisemahankkeissa korostuivat toteutusperiaatteet, paikkakäsitys, yhteisesti jaetut tavoitteet sekä alueellinen yhteistyökyky ja muutoskyvykkyys. Hyypänjokilaaksossa merkityksellistä oli myös maisema-arvojen ja hoitotoimenpiteiden jatkuvuutta tukevan institutionalisoinnin organisointi.
Maisemahankkeilla, maisemanhoitoalueiden perustamisilla ja niitä seuranneilla toimenpiteillä on ollut alueellista elinvoimaisuutta vahvistavia tai ylläpitäviä vaikutuksia. Tapauskohtaisesti ne ovat lisänneet asuinympäristön ja maiseman arvostusta ja hoitotoimenpiteitä, niihin liittyviä taloudellisia tukia, yhteistyötä, yhteisöllisyyttä sekä laajentaneet verkostoja ja vahvistaneet alueiden sosiaalista pääomaa. Alueiden valitut ominaispiirteet ovat säilyneet ja Hyypänjokilaaksossa sekä Kairalan ja Luiron kylissä maiseman avoimuus on myös kasvanut. Eri tekijöiden yhteisvaikutuksena ne ovat vaikuttaneet myönteisesti asukkaiden tulevaisuuskuviin.
Alueiden esivaiheet, maisemahankkeet, maisemanhoitoalueiden perustamiset ja tavoitteet sekä niitä seuranneet toimenpiteet kuvaavat institutionaalisen luonnon- ja maisemansuojelun evolutiivista, epälineaarista, jatkumoja ja murroksia sisältävää kehitystä. Maisemanhoitoalueet asemoituvat sekä yleisellä konseptitasolla että osana paikallisia toimenpiteitä osaksi 1980-luvulla alkanutta, ympäristöministeriön toteuttamaa maaseudun kulttuurimaiseman suojelun jatkumoa. Polkuriippuvuusmallin mukaisesti aikaisemmilla toimenpiteillä – suojelualueiden perustamisilla, inventoinneilla ja arvokohteiden nimeämisillä, kuten valtakunnallisesti arvokkailla maisema-alueilla – oli tärkeä merkitys maisemanhoitoalueiden valikoitumisissa, rajauksissa, arvojen määrittelyissä ja todentamisissa.
Evolutiiviselle, polkuriippuvalle kehitykselle luonteenomaisesti, ymmärrys eri tekijöiden merkityksistä alueiden erityispiirteiden säilymisille sekä aikaisempien tavoitteiden ja toimenpiteiden vaikutusten huomioiminen näyttäytyy aineistossa oppimisprosessina, eli uutena konseptina ja käytäntöjen muutoksina. Tutkimusaineistossa näitä käänteitä tai murroksia edustavat luonnonsuojelulain laajentaminen maisemanhoitoaluekonseptilla, siirtyminen käsitteellisesti alueiden suojelusta niiden hoitoon, heikot oikeusvaikutukset sekä maisemahankkeiden toteutusmallien muutokset. Maisemahankkeiden toteutusperiaatteisiin sisältyi asukkaiden eriasteinen osallistaminen tai vuorovaikutteinen yhteistyö, vapaaehtoisuus, asukkaiden hyväksyntä alueen perustamiselle, hoito- ja käyttösuunnitelman laatiminen ennen perustamispäätöstä sekä maiseman jaettuja merkityksiä ja asukkaiden hoitovastuuperiaatteita korostavat merkityksenantoprosessit.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [2858]