Naisiin kohdistuva väkivalta ja väkivallan sukupuolistuneisuus rikoslain sisältämissä väkivaltakäsityksissä 2000-luvulla
Turunen, Noora (2019-11-01)
Naisiin kohdistuva väkivalta ja väkivallan sukupuolistuneisuus rikoslain sisältämissä väkivaltakäsityksissä 2000-luvulla
(01.11.2019)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019111943074
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019111943074
Tiivistelmä
Tämä tutkimus kartoittaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevia väkivaltakäsityksiä ja niiden kehitystä 2000-luvun lainsäädännössä. Väkivaltakäsityksiä havainnoidaan eräiden rikoslain muutosten valmisteluaineistoa tarkastelemalla.
Tutkimuksen taustoittava osuus kuvaa väkivaltakäsitysten aiempaa kehitystä ja oikeudellisissa teksteissä havaittuja väkivaltadiskursseja. Empiirinen osuus kohdistuu neljään väkivaltarikoksia ja syyteoikeutta koskevaan hallituksen esitykseen aikavälillä 2003-2013. Analysoitavat lakimuutokset sisältävät pahoinpitelyn ja lievän pahoinpitelyn syyteoikeutta koskevat muutokset sekä perheen sisäisen lähestymiskiellon, raiskausta ja seksuaalirikosten syyteoikeutta koskevat muutokset sekä seksuaalisen ahdistelun ja vainoamisen uusina kriminalisointeina.
Analyysi toteutetaan aineistolähtöisen sisällönanalyysin ja diskurssianalyysin menetelmin. Sisällönanalyysin avulla hallituksen esityksistä tehdään havaintoja, jota vertaillaan ja käydään läpi aiemmassa tutkimuksessa havaittujen diskurssien ja etenkin väkivallan sukupuolistuneisuuden käsitteen kautta. Tutkimuksen tarkoitus on myös paikantaa mahdolliset muutokset näissä käsityksissä ja diskursseissa tarkasteltavana ajanjaksona.
Rikosoikeusjärjestelmää on kritisoitu siitä, ettei se kykene tunnistamaan naisiin kohdistuvan väkivallan sukupuoleen liittyvää kontekstia eikä täten pysty tarjoamaan sukupuolistuneen väkivallan uhreille yhdenvertaisen kohtelun edellyttämää suojaa. Tutkimuksessa ilmenee, että perheen sisäistä lähestymiskieltoa ja pahoinpitelyn syytemuutosta koskevassa lakimuutoksissa tavoite kohdistaa toimenpiteitä juuri naisiin kohdistuvaan väkivaltaan on ollut vahvasti läsnä, mutta etenkin myöhemmissä lainmuutoksissa lainsäädännön sukupuolineutraaliuden korostaminen estää käytännössä väkivallan sukupuolistuneisuuden huomioimisen. Sen sijaan viimeaikainen lainsäädäntökehitys keskittyy lähisuhteessa tapahtuvan väkivallan uhrin suojeluun ja väkivallan vaikutusten kokonaisvaltaisempaan arviointiin. Kehityksessä on huomattavissa pyrkimystä huomioida lähisuhdeväkivallan konteksti kuitenkin niin, ettei sukupuolta huomioida, väkivallan syitä ei pohdita eikä lainsäädännön syrjivyyteen oteta kantaa. Lainsäädännössä ei ole huomioitu väkivallan sukupuolistuneisuutta ja näin ollen ajankohtaiset kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet eivät toteudu CEDAW-sopimuksen ja Istanbulin sopimuksen edellyttämällä tavalla.
Tutkimuksen taustoittava osuus kuvaa väkivaltakäsitysten aiempaa kehitystä ja oikeudellisissa teksteissä havaittuja väkivaltadiskursseja. Empiirinen osuus kohdistuu neljään väkivaltarikoksia ja syyteoikeutta koskevaan hallituksen esitykseen aikavälillä 2003-2013. Analysoitavat lakimuutokset sisältävät pahoinpitelyn ja lievän pahoinpitelyn syyteoikeutta koskevat muutokset sekä perheen sisäisen lähestymiskiellon, raiskausta ja seksuaalirikosten syyteoikeutta koskevat muutokset sekä seksuaalisen ahdistelun ja vainoamisen uusina kriminalisointeina.
Analyysi toteutetaan aineistolähtöisen sisällönanalyysin ja diskurssianalyysin menetelmin. Sisällönanalyysin avulla hallituksen esityksistä tehdään havaintoja, jota vertaillaan ja käydään läpi aiemmassa tutkimuksessa havaittujen diskurssien ja etenkin väkivallan sukupuolistuneisuuden käsitteen kautta. Tutkimuksen tarkoitus on myös paikantaa mahdolliset muutokset näissä käsityksissä ja diskursseissa tarkasteltavana ajanjaksona.
Rikosoikeusjärjestelmää on kritisoitu siitä, ettei se kykene tunnistamaan naisiin kohdistuvan väkivallan sukupuoleen liittyvää kontekstia eikä täten pysty tarjoamaan sukupuolistuneen väkivallan uhreille yhdenvertaisen kohtelun edellyttämää suojaa. Tutkimuksessa ilmenee, että perheen sisäistä lähestymiskieltoa ja pahoinpitelyn syytemuutosta koskevassa lakimuutoksissa tavoite kohdistaa toimenpiteitä juuri naisiin kohdistuvaan väkivaltaan on ollut vahvasti läsnä, mutta etenkin myöhemmissä lainmuutoksissa lainsäädännön sukupuolineutraaliuden korostaminen estää käytännössä väkivallan sukupuolistuneisuuden huomioimisen. Sen sijaan viimeaikainen lainsäädäntökehitys keskittyy lähisuhteessa tapahtuvan väkivallan uhrin suojeluun ja väkivallan vaikutusten kokonaisvaltaisempaan arviointiin. Kehityksessä on huomattavissa pyrkimystä huomioida lähisuhdeväkivallan konteksti kuitenkin niin, ettei sukupuolta huomioida, väkivallan syitä ei pohdita eikä lainsäädännön syrjivyyteen oteta kantaa. Lainsäädännössä ei ole huomioitu väkivallan sukupuolistuneisuutta ja näin ollen ajankohtaiset kansainväliset ihmisoikeusvelvoitteet eivät toteudu CEDAW-sopimuksen ja Istanbulin sopimuksen edellyttämällä tavalla.