Edunvalvontavaltuutus jäämistösuunnittelun keinona
Penttala, Essi (2020-03-26)
Edunvalvontavaltuutus jäämistösuunnittelun keinona
(26.03.2020)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020040710692
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020040710692
Tiivistelmä
Tutkielman tarkoituksena on selvittää millä tavoin valtuuttaja voi hyödyntää edunvalvontavaltuutusta jäämistösuunnittelussaan ja mitä tämän on silloin huomioitava. Laki edunvalvontavaltuutuksesta (25.5.2007/648) tuli Suomessa voimaan 1.11.2007 ja sen tarkoituksena oli tarjota keino, jolla henkilö voi varautua oman toimintakykynsä heikkenemiseen. Vaikka edunvalvontavaltuutus on osa edunvalvontaoikeutta, se perustuu aina henkilön yksityisoikeudelliseen tahdonilmaisuun. Tämä mahdollistaa sen, että valtuutusta voidaan, valtuuttajan näin tahtoessa, hyödyntää myös tämän jäämistösuunnittelussa.
Tutkimuskysymykseen vastaamiseksi tutkielmassa perehdytään säännösten tarjoamien mahdollisuuksien tarkastelemiseen. Käytännön mahdollisuuksien selvittäminen edellyttää kuitenkin myös oikeuskirjallisuuden laajaa tutkimista sekä perehtymistä holhoustoimilain mukaiseen edunvalvontaan, sillä kaikkiin kysymyksiin vastausta ei edunvalvontavaltuutukseen liittyvistä lain säännöksistä tai sen esitöistä ole löydettävissä. Tutkimusmetodi on siis vahvasti lainopillinen. Metodia täydentää kuitenkin empiirinen tutkimus, joka on toteutettu sähköpostihaastattelulla holhousviranomaisena toimivalle Digi- ja väestötietovirastolle. Haastattelun tarkoituksena oli selvittää holhousviranomaisen käsityksiä aiheeseen liittyvien säännösten soveltamisesta.
Tutkielman keskeisimpinä johtopäätöksinä voidaan todeta, että edunvalvontavaltuutusta pystytään lähtökohtaisesti hyödyntämään jäämistösuunnittelussa erityisesti mahdollistamalla valtuuttajan omaisuuden lahjoittaminen sekä tämän puolesta perinnöstä tai tasingosta luopuminen. Nämä toimet voidaan ulottaa koskemaan myös valtuuttajan kiinteää omaisuutta. Tällaisten oikeustoimien toteuttamiseen liittyy kuitenkin muutamia epävarmuuksia, joista keskeisimpänä voidaan tässä mainita yksilöintivaatimus, joka edellyttää tiettyjen perusteiden yksilöintiä edunvalvontavaltakirjassa. Omat haasteensa ja toisaalta myös mahdollisuutensa tuo valtuuttajan kansainvälisyys, joka on myös syytä huomioida edunvalvontavaltuutuksessa, mikäli halutaan varmistaa valtuuttajan jäämistösuunnittelun toteutuminen.
Tutkimuskysymykseen vastaamiseksi tutkielmassa perehdytään säännösten tarjoamien mahdollisuuksien tarkastelemiseen. Käytännön mahdollisuuksien selvittäminen edellyttää kuitenkin myös oikeuskirjallisuuden laajaa tutkimista sekä perehtymistä holhoustoimilain mukaiseen edunvalvontaan, sillä kaikkiin kysymyksiin vastausta ei edunvalvontavaltuutukseen liittyvistä lain säännöksistä tai sen esitöistä ole löydettävissä. Tutkimusmetodi on siis vahvasti lainopillinen. Metodia täydentää kuitenkin empiirinen tutkimus, joka on toteutettu sähköpostihaastattelulla holhousviranomaisena toimivalle Digi- ja väestötietovirastolle. Haastattelun tarkoituksena oli selvittää holhousviranomaisen käsityksiä aiheeseen liittyvien säännösten soveltamisesta.
Tutkielman keskeisimpinä johtopäätöksinä voidaan todeta, että edunvalvontavaltuutusta pystytään lähtökohtaisesti hyödyntämään jäämistösuunnittelussa erityisesti mahdollistamalla valtuuttajan omaisuuden lahjoittaminen sekä tämän puolesta perinnöstä tai tasingosta luopuminen. Nämä toimet voidaan ulottaa koskemaan myös valtuuttajan kiinteää omaisuutta. Tällaisten oikeustoimien toteuttamiseen liittyy kuitenkin muutamia epävarmuuksia, joista keskeisimpänä voidaan tässä mainita yksilöintivaatimus, joka edellyttää tiettyjen perusteiden yksilöintiä edunvalvontavaltakirjassa. Omat haasteensa ja toisaalta myös mahdollisuutensa tuo valtuuttajan kansainvälisyys, joka on myös syytä huomioida edunvalvontavaltuutuksessa, mikäli halutaan varmistaa valtuuttajan jäämistösuunnittelun toteutuminen.