Lapsen kertomuksen merkitys näyttönä seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa
Lumento-Voutilainen, Pauliina (2020-05-11)
Lapsen kertomuksen merkitys näyttönä seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa
(11.05.2020)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020052939853
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020052939853
Tiivistelmä
Tutkielmani käsittelee lapsen antaman kuulustelukertomuksen merkitystä näyttönä häneen itseensä kohdistuneessa seksuaalisen hyväksikäytön tapauksessa. Tutkielmassa tarkastellaan erityisesti asianomistajana olevan alle 15-vuotiaan lapsen kertomusta. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, mikä merkitys lapsen kuulemisessa käytettävillä menetelmillä on kertomuksen näytön arvioinnin ja luotettavuuden kannalta. Tutkimuksen tarkoituksena on selkeyttää lapsen kertomukseen liittyvää tuomioistuimessa tehtävää harkintaa.
Tutkimuksen tarkoituksena ja päätutkimuskysymyksenä on selvittää, miten lapsen omaa kertomusta arvioidaan näyttönä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa ja millainen näyttöarvo lapsen omalla kertomuksella on. Tutkimuksessa tarkastellaan, millaiseksi näyttökynnys oikeuskäytännön valossa muodostuu. Lisäksi tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita, mikä merkitys esitutkinnassa tehdyllä lapsen kuulemisella ja käytetyillä kuulustelutekniikoilla on tapausten arvioimisen ja lapsen kertomuksen luotettavuuden kannalta.
Tutkielman tutkimusmetodi on rikoslainopillinen. Tutkielmassa tarkastellaan siten tulkinnan ja systematisoinnin avulla voimassa olevan oikeuden kantaa valittuun tutkimuskysymykseen. Tutkimuksessa hyödynnetään myös rikosprosessioikeudellista ja oikeuspsykologista näkökulmaa.
Tutkimus keskittyy oikeuskirjallisuuden ja oikeuskäytännön analysoimiseen. Tutkimuskysymyksiin vastataan oikeuskirjallisuuden, virallislähteiden ja oikeuskäytännön avulla. Tutkimusaineistossa on hyödynnetty oikeustieteellisen kirjallisuuden lisäksi myös muiden tieteenalojen kirjallisuutta. Keskeisessä roolissa tutkimuksessa on korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntö, jota analysoimalla tehdään selkoa näytön arvioinnista valitussa kontekstissa konkreettisesti.
Keskeiseksi näytön arvioinnin kannalta tutkielmassa nousee lapsen kertomuksen luotettavuus ja sitä tukevat ja heikentävät seikat. Tutkimuksen perusteella voidaan havaita, että lapsen kuulemista käsittelevän kirjallisuuden ja oikeuskäytännön välillä on ristiriitoja. Tutkimus osoittaa muun muassa, että tiettyihin lapsen kuulemisen kannalta olennaisiksi nouseviin seikkoihin, kuten lapsen johdatteluun, ei ole oikeuskäytännössä suhtauduttu yhtä kielteisesti kuin aihepiiristä tehdyn tieteellisen tutkimuksen valossa olisi odotettavissa. Oikeuskäytännön perusteella lapsen kertomuksen arviointi seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa ei ole yksiselitteistä tai vakiintunutta.
Tutkimuksen tarkoituksena ja päätutkimuskysymyksenä on selvittää, miten lapsen omaa kertomusta arvioidaan näyttönä lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa ja millainen näyttöarvo lapsen omalla kertomuksella on. Tutkimuksessa tarkastellaan, millaiseksi näyttökynnys oikeuskäytännön valossa muodostuu. Lisäksi tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita, mikä merkitys esitutkinnassa tehdyllä lapsen kuulemisella ja käytetyillä kuulustelutekniikoilla on tapausten arvioimisen ja lapsen kertomuksen luotettavuuden kannalta.
Tutkielman tutkimusmetodi on rikoslainopillinen. Tutkielmassa tarkastellaan siten tulkinnan ja systematisoinnin avulla voimassa olevan oikeuden kantaa valittuun tutkimuskysymykseen. Tutkimuksessa hyödynnetään myös rikosprosessioikeudellista ja oikeuspsykologista näkökulmaa.
Tutkimus keskittyy oikeuskirjallisuuden ja oikeuskäytännön analysoimiseen. Tutkimuskysymyksiin vastataan oikeuskirjallisuuden, virallislähteiden ja oikeuskäytännön avulla. Tutkimusaineistossa on hyödynnetty oikeustieteellisen kirjallisuuden lisäksi myös muiden tieteenalojen kirjallisuutta. Keskeisessä roolissa tutkimuksessa on korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntö, jota analysoimalla tehdään selkoa näytön arvioinnista valitussa kontekstissa konkreettisesti.
Keskeiseksi näytön arvioinnin kannalta tutkielmassa nousee lapsen kertomuksen luotettavuus ja sitä tukevat ja heikentävät seikat. Tutkimuksen perusteella voidaan havaita, että lapsen kuulemista käsittelevän kirjallisuuden ja oikeuskäytännön välillä on ristiriitoja. Tutkimus osoittaa muun muassa, että tiettyihin lapsen kuulemisen kannalta olennaisiksi nouseviin seikkoihin, kuten lapsen johdatteluun, ei ole oikeuskäytännössä suhtauduttu yhtä kielteisesti kuin aihepiiristä tehdyn tieteellisen tutkimuksen valossa olisi odotettavissa. Oikeuskäytännön perusteella lapsen kertomuksen arviointi seksuaalisen hyväksikäytön tapauksissa ei ole yksiselitteistä tai vakiintunutta.