Kohti yhteistä turvallisuutta? : Kokonaisturvallisuus Suomen turvallisuuspolitiikan ja turvallisuuskäsityksen laajentajana
Korhonen, Oskari (2020-05-25)
Kohti yhteistä turvallisuutta? : Kokonaisturvallisuus Suomen turvallisuuspolitiikan ja turvallisuuskäsityksen laajentajana
(25.05.2020)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020062645992
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020062645992
Tiivistelmä
Tutkielma tarkastelee kokonaisturvallisuuden vaikutuksia Suomen turvallisuuspolitiikassa 2010-luvun aikana. Lisäksi tutkielma arvioi kokonaisturvallisuuden mahdollista kehittymistä kansalliseksi turvallisuuskäsitykseksi. Kuvattuun tutkimusongelmaan ja tutkimuskysymyksiin vastataan analysoimalla 2010-luvun keskeisintä turvallisuuspoliittista selontekoaineistoa.
Tutkielman empiirinen aineisto muodostuu tarkastelujakson ajallisesti kolmivaiheisesti jaotelluista turvallisuuspoliittisista linjapapereista: vuosien 2009 ja 2012 turvallisuuspoliittisista selonteoista sekä vuosina 2016-2017 hallinnonaloittain eriytetyistä ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta, sisäisen turvallisuuden selonteosta sekä puolustusselonteosta.
Tutkielman kaksivaiheisessa analyysiosiossa selontekoaineistoa tarkastellaan laadullisen sisällönanalyysin ja diskurssianalyysin keinoin. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostavia turvallisuustutkimuksen teorioita, sosiaalista konstruktionismia ja Pariisin koulukunnan turvallistamisteoriaa, hyödynnetään toteutettavan analyysin eri vaiheissa selontekoaineiston tarkastelussa ja tulkinnassa teoriaohjaavan tutkimusotteen mukaisesti.
Laadullisen sisällönanalyysin avulla turvallisuuspoliittisista selonteoista kartoitetaan ja tiivistetään keskeinen kokonaisturvallisuuden sekä sen osa-alueista johdettujen yleis- ja osateemojen ilmentyminen. Kyseisiä kokonaisturvallisuuteen liittyviä ilmauksia, lausumia ja sanontoja tulkitsemalla selvitetään kokonaisturvallisuuden vaikutukset Suomen turvallisuuspolitiikassa.
Tiivistettyyn selontekoaineistoon kohdistettavalla diskurssianalyysilla paikallistetaan esimerkkejä kokonaisturvallisuuden vakinaistamiseen ja normalisointiin tähtäävästä diskursiivisesta ja tavoitehakuisesta argumentoinnista. Tunnistettavia kokonaisturvallisuuteen liittyviä turvallisuusdiskursseja sekä niissä havaittavia muutoksia erittelemällä ja arvioimalla selvitetään kokonaisturvallisuuden vakiinnuttaminen ja turvallistaminen osaksi turvallisuuspolitiikkaa. Kokonaisturvallisuutta koskevien diskurssien valta-aseman saavuttamista ja vakinaistamista tulkitsemalla arvioidaan kokonaisturvallisuuden edelleen turvalliskäsitykseksi muodostumista.
Osana turvallisuuspolitiikkaa kokonaisturvallisuus korostaa eri turvallisuustoimijoiden vahvennettavan yhteistyön merkitystä tulevaisuuden muuntuviin ja yhteen kietoutuviin turvallisuusuhkiin vastaamisessa. Perinteisten viranomaistoimijoiden lisäksi elinkeinoelämän ja järjestöjen, lähiyhteisöjen sekä muun kokonaisturvallisuuden verkoston merkitystä turvallisuuden tuottamisessa korostetaan aiempaa vahvemmin. Myös yksittäisten kansalaisten turvallisuusosaamisen vahventaminen ja kehittäminen nähdään keskeisenä osana yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamista sekä kansallisen kriisinsietokyvyn vahvistamista. Verkostoitumisen ja verkottumisen kasvava merkitys korostuu sekä horisontaalisesti laajenevassa että vertikaalisesti syventyvässä turvallisuustoimijoiden kentässä.
Kokonaisturvallisuuden voidaan nähdä olevan vahvasti vakiinnutettu ja turvallistettu osaksi Suomen turvallisuuspolitiikkaa. Samanaikaisesti kokonaisturvallisuuden monialainen, usean eri hallinnonalan ja turvallisuustoimijan toteuttama, turvallistaminen on kuitenkin johtanut sekä sen käsitteellisen määrittelemisen, että käytännön operationalisoinnin osittaiseen hämärtymiseen.
Kokonaisturvallisuuden erilliseksi kansalliseksi turvallisuuskäsitykseksi kehittymistä ei pystytty yksiselitteisesti todentamaan. Kaksivaiheisen analyysin tuloksia tulkitsemalla ja yhdistelemällä kokonaisturvallisuudesta voitiin kuitenkin tunnistaa turvallisuuskäsitykselle ominaisia piirteitä. Kokonaisturvallisuus voitiin myös kategorisoida ja luokitella turvallisuuskäsitysten erittelyä ja vertailemista varten muodostetun mallin mukaisesti.
Tutkielman empiirinen aineisto muodostuu tarkastelujakson ajallisesti kolmivaiheisesti jaotelluista turvallisuuspoliittisista linjapapereista: vuosien 2009 ja 2012 turvallisuuspoliittisista selonteoista sekä vuosina 2016-2017 hallinnonaloittain eriytetyistä ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta, sisäisen turvallisuuden selonteosta sekä puolustusselonteosta.
Tutkielman kaksivaiheisessa analyysiosiossa selontekoaineistoa tarkastellaan laadullisen sisällönanalyysin ja diskurssianalyysin keinoin. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostavia turvallisuustutkimuksen teorioita, sosiaalista konstruktionismia ja Pariisin koulukunnan turvallistamisteoriaa, hyödynnetään toteutettavan analyysin eri vaiheissa selontekoaineiston tarkastelussa ja tulkinnassa teoriaohjaavan tutkimusotteen mukaisesti.
Laadullisen sisällönanalyysin avulla turvallisuuspoliittisista selonteoista kartoitetaan ja tiivistetään keskeinen kokonaisturvallisuuden sekä sen osa-alueista johdettujen yleis- ja osateemojen ilmentyminen. Kyseisiä kokonaisturvallisuuteen liittyviä ilmauksia, lausumia ja sanontoja tulkitsemalla selvitetään kokonaisturvallisuuden vaikutukset Suomen turvallisuuspolitiikassa.
Tiivistettyyn selontekoaineistoon kohdistettavalla diskurssianalyysilla paikallistetaan esimerkkejä kokonaisturvallisuuden vakinaistamiseen ja normalisointiin tähtäävästä diskursiivisesta ja tavoitehakuisesta argumentoinnista. Tunnistettavia kokonaisturvallisuuteen liittyviä turvallisuusdiskursseja sekä niissä havaittavia muutoksia erittelemällä ja arvioimalla selvitetään kokonaisturvallisuuden vakiinnuttaminen ja turvallistaminen osaksi turvallisuuspolitiikkaa. Kokonaisturvallisuutta koskevien diskurssien valta-aseman saavuttamista ja vakinaistamista tulkitsemalla arvioidaan kokonaisturvallisuuden edelleen turvalliskäsitykseksi muodostumista.
Osana turvallisuuspolitiikkaa kokonaisturvallisuus korostaa eri turvallisuustoimijoiden vahvennettavan yhteistyön merkitystä tulevaisuuden muuntuviin ja yhteen kietoutuviin turvallisuusuhkiin vastaamisessa. Perinteisten viranomaistoimijoiden lisäksi elinkeinoelämän ja järjestöjen, lähiyhteisöjen sekä muun kokonaisturvallisuuden verkoston merkitystä turvallisuuden tuottamisessa korostetaan aiempaa vahvemmin. Myös yksittäisten kansalaisten turvallisuusosaamisen vahventaminen ja kehittäminen nähdään keskeisenä osana yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamista sekä kansallisen kriisinsietokyvyn vahvistamista. Verkostoitumisen ja verkottumisen kasvava merkitys korostuu sekä horisontaalisesti laajenevassa että vertikaalisesti syventyvässä turvallisuustoimijoiden kentässä.
Kokonaisturvallisuuden voidaan nähdä olevan vahvasti vakiinnutettu ja turvallistettu osaksi Suomen turvallisuuspolitiikkaa. Samanaikaisesti kokonaisturvallisuuden monialainen, usean eri hallinnonalan ja turvallisuustoimijan toteuttama, turvallistaminen on kuitenkin johtanut sekä sen käsitteellisen määrittelemisen, että käytännön operationalisoinnin osittaiseen hämärtymiseen.
Kokonaisturvallisuuden erilliseksi kansalliseksi turvallisuuskäsitykseksi kehittymistä ei pystytty yksiselitteisesti todentamaan. Kaksivaiheisen analyysin tuloksia tulkitsemalla ja yhdistelemällä kokonaisturvallisuudesta voitiin kuitenkin tunnistaa turvallisuuskäsitykselle ominaisia piirteitä. Kokonaisturvallisuus voitiin myös kategorisoida ja luokitella turvallisuuskäsitysten erittelyä ja vertailemista varten muodostetun mallin mukaisesti.