Human rights as the means, the goal and the absolute value : Analysis of the use of human rights concept in legitimation of sexual and reproductive health and rights

Abstract

This study examines the function of human rights appeals and ideology in authority construction and legitimation of sexual and reproductive health and rights (SRHR) in Accelerate Progress – Sexual and Reproductive Health and Rights for All – a report by the Guttmacher-Lancet Commission on SRHR. The main objective of the study is to determine the function of human rights in authority construction of the report. Moreover, the study examines the presence of allegedly shared values of universality as well as the implications of the human rights values and ideology, and their contribution to the SRHR discourse and the key message of the report (integrated definition of SRHR). The analysis is conducted by examining ‘human rights’ keyword occurrences in their contextually relevant textual environments. The main methods are Critical Discourse Analysis (CDA) (Fairclough 1989) and van Leeuwen’s legitimation theory (2007). In the frame of CDA, the method of critical reading from engaged and estranged positions is integrated in the analysis (Janks 1997). The analyzed material was categorized according to van Leeuwen’s four legitimation strategies; authorization, rationalization, moral evaluation and mythopoesis. In total 27 keyword occurrences of ‘human rights’ are examined by using these categories and the interpretative analysis is guided by the core elements of CDA; ‘critical’, ‘power’ and ‘ideology’. The analysis shows that appeals to human rights have several functions and they appear as a component in all four legitimation strategies. Human rights are framed as a legal obligation, a moral imperative, a central component in SRHR, and an absolute universal value. The discussion concludes that the human rights discourse in the Guttmacher-Lancet report appears often as an abstract ideology that assumes universally shared moral agreement and lacks meaningful relevance in the lived SRHR realities of people. However, more research is needed to address this gap and develop the human rights framework to accelerate process in implementation on grass-root level.

JOHDANTO. Tässä tutkielmassa tarkastellaan kriittisesti ihmisoikeusideologian heijastumia seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia koskevassa Guttmacher–Lancet -komission raportissa Accelerate Progress – Sexual and Reproductive Health and Rights for All. Ihmisoikeuksien kriittinen tarkastelu diskurssissa yhdistää vallan, ideologian ja sosiaalisten rakenteiden käsitteet, ja pyrkii havainnoimaan ihmisoikeusregiimin kielellisiä ilmentymiä (Szczepanik 2014, 14). Tutkielmassa ihmisoikeusregiimi käsittää kansainväliset sopimukset, normatiiviset periaatteet sekä yhteisön, joka on sitoutunut edistämään ihmisoikeusperiaatteita. Nämä periaatteet sekä yhteisön moraalisäännöt luovat ihmisoikeusideologian, joka nojaa institutionaaliseen valtaan, moraalisääntöjen ”oikeaoppisuuteen” sekä niiden pohjalta muodostuvaan yhteisöllisen solidaarisuuden ja sosiaalisen muistin muodostumiseen (David 2018, 2). Ihmisoikeusideologiassa normisto nostetaan muiden moraalioppien yläpuolelle, mikä sovellettuna politiikkaan muodostaa arvoasteikon, jolla valtioiden laillisuutta, kehitystä ja arvojen hyveellisyyttä mitataan (Jahren 2013, 1-2; Nickel 2019, 3; Murphy 1981, 437-439). Ihmisoikeudet on määritelty Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) yleismaailmallisessa julistuksessa ja ne hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa vuonna 1948. Julistuksen lisäksi ihmisoikeuksien määritelmää on myöhemmin laajennettu useilla kansainvälisillä yleissopimuksilla, jotka määrittelevät mm. naisten ja lasten oikeudet, taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet, kansalais- ja poliittiset oikeudet sekä lisääntymisoikeudet (United Nations 2020d; Nickel 2019, 3). Ihmisoikeuksien universaaliudesta käydään sekä juridista että filosofista väittelyä, jossa kriittiset osapuolet tuovat esiin länsimaisen kulttuuri-imperialismin sekä vinouman poliittis-ideologisessa valta-asetelmassa kylmän sodan aikaisessa maailmassa, jossa ihmisoikeudet luotiin (Nickel 2019, 4; Talbott 2005, 15-16). Ihmisoikeuksien poliittinen (väärin)käyttö sekä usein abstraktille tasolle jäävä diskurssi ulottuvat myös liitännäisiin sopimuksiin ja käsitteisiin, kuten seksuaali- ja lisääntymisoikeudet.

TAUSTA. Seksuaali- ja lisääntymisoikeudet ovat olleet pitkään poliittisen väittelyn aiheena, eikä käsitteestä ole saavutettu yksimielisyyttä nykypäivään mennessä. Kansainvälisen poliittisen kädenväännön seurauksena lisääntymisoikeudet hyväksyttiin osaksi ihmisoikeuksia Kairon väestö- ja kehityskonferenssissa (ICPD) vuonna 1994, mutta seksuaalioikeuksien laillista asemaa ei kirjattu konferenssin toimintaohjelmaan (Programme of Action) eikä käsitteellä ole laillisesti sitovaa asemaa kansainvälisessä oikeudessa (Girard 2007, 328). Seksuaalioikeuksien laillisen aseman hyväksyntää osaksi ihmisoikeuksia hidastaa oikeuksien määrittelyn sosiologiseterot sekä uskonnolliset, historialliset ja muut kulttuuriset vaikutteet. Lisäksi ihmisoikeuksien toimeenpanosta sekä arvomerkityksestä ei ole maailmanlaajuista yksimielisyyttä, vaikka ihmisoikeusdiskursseissa usein painotetaan universaaliutta (Murphy 1981, 433-434). Tässä tutkielmassa tarkasteltava Guttmacher–Lancet -komission raportti käsittelee seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia lääketieteellisestä, poliittisesta sekä ihmisoikeusnäkökulmista, ja sen keskeinen tavoite on edistää seksuaalioikeuksien integroidun määritelmän laajaa käyttöönottoa (Guttmacher-Lancet Commission on SRHR). Raportissa seksuaali- ja lisääntymisoikeuksien integroitu määritelmä pohjataan ihmisoikeuksiin ja se huomioi ensimmäistä kertaa seksuaalisuuden sosiaaliset ulottuvuudet, kuten seksikumppanin vapaa valinta, seksuaalinen nautinto ja turvallisuus, kehollinen koskemattomuus sekä seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli. Seksuaalioikeuksien sitominen ihmisoikeuksiin ei kuitenkaan ole täysin selväpiirteinen, sillä universaaliuden periaatteiden soveltaminen seksuaalisuuteen kulttuuri- ja sukupuolisensitiivisenä aiheena tuo mukanaan ihmisoikeusdiskurssin ongelmakohdat; abstraktiuden ja länsimaisen liberalistisen tasa-arvokäsitteen. Tutkimukset osoittavatkin, että kansainvälinen ihmisoikeus- ja seksuaalioikeusdiskurssi käsittelee seksuaali- ja lisääntymisoikeuksia usein normatiivisuuden kautta eikä luo merkityksellistä yhteyttä todelliseen elettyyn elämän ja ruohonjuuritason seksuaalirealiteetteihin (Standing et al. 2011).

TEOREETTINEN VIITEKEHYS. Tässä kriittisen diskurssianalyysin tutkielmassa tarkastellaan, miten ihmisoikeuksia käytetään auktoriteetin ja vallankäytön oikeutuksessa Guttmacher-Lancet komission raportissa. Kriittinen diskurssianalyysi (Critical Discourse Analysis, CDA) on tutkimusmetodi, jossa sosiaalista valtaa ja käytäntöjä sekä epätasa-arvoa luodaan, ylläpidetään ja vastustetaan diskurssissa (Wodak & Meyer 2009). Kriittisessä analyysissa diskurssilla tarkoitetaan kielellisiä käytäntöjä ja kanssakäymistä, jotka selittävät ja rakentavat tuntemaamme todellisuutta (Fairclough 1989, 25). Lisäksi metodin keskiössä ovat vallan ja ideologian käsitteet, jotka ovat merkittävässä osassa myös tässä tutkielmassa. Kriittisessä diskurssianalyysissa valta viittaa sosiaalisen todellisuuden luonnollisiin ilmiöihin, jotka ilmenevät ihmisten välisissä suhteissa ja heijastuvat täten myös kieleen – diskursseihin. Diskursseissa olevat rakenteelliset valta-asetelmat, painotukset ja sanavalinnat ovat siis sosiaalisen todellisuuden ilmentymiä, joita toistetaan ja rakennetaan yhä uudelleen kielen kautta (Fairclough 2001, 123). Sosiaaliset ilmiöt täten viittaavat myös ideologioiden ilmentämiseen kielessä, jota tämä tutkielma tarkastelee. Ideologia kriittisessä diskurssianalyysissa tarkoittaa ajatusmalleja ja uskomuksia, jotka ovat kehittyneet järjestäytyneiksi sosiaalisiksi toimintatavoiksi ja käsitteiksi (van Dijk 2000, 8). Määritelmään kuuluu keskeisenä osana myös vallan käsite, sillä ideologioiden syntyminen on yleensä kolmivaiheinen prosessi, jossa institutionaalinen valta tuottaa kumulatiivista doktriinin valtaa luoden lopulta solidaarisen yhteisön, joka hyväksyy ideologian arvot ja keskeiset opit (David 2018, 2). Tästä näkökulmasta tarkasteltuna voidaan todeta, että ihmisoikeusregiimi ja sen institutionaalinen sekä normatiivinen valta ovat luoneet ideologian, jossa ihmisoikeusmyönteiset tahot tekevät yhteistyötä ja luovat vahvaa normatiivista diskurssia (van Dijk 2000, 8; 73; Nickel 2019, 2.1). Kriittinen näkökulma diskurssianalyysiin käsittää sekä tutkittavan aiheen että tutkijan omien kantojen tarkastelun suhteessa aineistoon. Koska metodin perimmäinen tarkoitus on valtasuhteiden epätasapainon kriittinen tarkastelu ja esiintuominen, kriittinen diskurssianalyysi pyrkii puolustamaan sorrettuja ja voimaannuttamaan vallan alla olevia luoden sosiaalista muutosta. Kriittinen suhtautuminen tutkittavaan aiheeseen ottaa täten keskiöön sosiaaliset rakenteet ja vallan väärinkäytön. Miksi siis ihmisoikeuksia tulee tarkastella kriittisesti? Vaikka ihmisoikeusregiimillä on voimannuttava ja heikkoja puolustava tarkoitusperä, alun perin länsimaisen ideologiapohjan valtavirtaistaminen ja legitimoiminen universaaliksi sisältää valtavinouman, joka on kriittisen diskurssianalyysin mielenkiinnon kohde. Tutkittavan aiheen ei siis sinänsä tarvitse sisältää vallan väärinkäyttöä, jotta sen kyseenalaistaminen olisi merkittävää kriittisen diskurssianalyysin näkökulmasta. Kriittinen tarkastelu käsittää myös tutkijan omien lähtökohtien, odotusten ja subjektiivisten oletusten näkyväksi tekemisen sekä niiden vaikutusten tunnistamisen tutkimuksessa. Poikkitieteellisenä tieteenalana kriittisen diskurssianalyysin tutkimuslähtökohdat sisältävät luontaisesti jälkiä tutkijan luontaisesta subjektiivisuudesta tulkinnoissa, mikä ylläpitää sosiaalisia rakenteita diskurssien ja todellisuuden välillä (Habermas Fairclough’n ym. teoksessa 2011, 360. Kriittisessä diskurssianalyysissä tutkijan itsetutkiskelun ja omien näkökantojen pohdinnan tarkoituksena on pyrkiä ottamaan etäisyyttä tutkimusaiheeseen ja täten ymmärtää, miten tutkijan omat vaikutteet koskettavat tiedonkeruuseen, analyysiin sekä johtopäätöksiin (Leistyna 2001, 186). Tässä tutkielmassa itsetutkiskelu sekä tutkittavan aiheen kriittinen tarkastelu toteutetaan kriittisen lukemisen kautta, jossa tutkija asettuu sekä asianajajan (engaged position) että vastustajan (estranged position) rooleihin suhteessa tekstiin (Janks 1997, 330-331). Asianajajan roolissa tekstiä tulkitaan niin, että sen keskeinen viesti ja valta-asetelmat hyväksytään kyseenalaistamatta. Aineistoa tarkastellaan ”suositellusta” näkökulmasta siten, että sen päämäärä hyväksytään ja tarkoitusta edistetään. Vastustajan asemassa tutkija pyrkii etääntymään aineistosta ja tarkastelemaan sen viestiä, olettamuksia ja sosiaalisia heijastumia kriittisesti. Vastustaja kyseenalaistaa tekstin oletetun luonnollisuuden tarkastellen samalla omaa puolueellisuuttaan ja subjektiivisuuden vaikutusta tulkintoihin. Asianajaja-vastustaja-asetelma tukee tutkijan itsekriittistä arviointia suhteessa tutkittavaan aiheeseen ja auttaa tunnistamaan sosiaalisia valtarakenteita luovia ja ylläpitäviä elementtejä sekä todellisuudessa että diskurssissa (Janks 1997, 229). Diskurssianalyysin lisäksi tässä tutkielmassa Guttmacher-Lancet komission raporttia tarkastellaan myös Theo van Leeuwenin legitimaatioteorian kautta. Legitimaatio on kielellinen toiminta, jolla pyritään oikeuttamaan käytäntö, toiminta, asema tai muu seikka diskurssissa. Yleisesti legitimaation voi ymmärtää vastauksena kysymykseen ’miksi?’ (van Leeuwen 2007, 94). Van Leeuwen jakaa legitimaatiostrategiat neljään kategoriaan diskurssissa. Ensimmäinen, auktoriteettilegitimaatio, viittaa henkilöön, instituutioon tai käytäntöön, jonka auktoriteetti rakentuu aseman, asiantuntemuksen, lakiasetuksen, sosiaalisten tapojen tai yleisti hyväksyttyjen käytäntöjen kautta (van Leeuwen 2007, 97). Toinen strategia, moraalilegitimaatio, viittaa epäsuoriin, arvolatautuneisiin diskursseihin, jotka sisältävät moraalielementtejä abstraktien käsitteiden, kielikuvien sekä positiivisten ja negatiivisten arviointien muodoissa (ibid). Kolmas legitimointistrategia, rationalisaatio, kattaa tavoitteet, toiminnan muodot ja tarkoituksen ja sen funktiona on selittää, miksi tietty toiminta, käytäntö tai asema on olemassa tietyssä muodossa. Toisin sanoen, rationalisaatio pyrkii oikeuttamaan tietyn toimintamuodon, halutun tavoitteen ja päämäärän vetoamalla sosiaalisesti hyväksyttyihin päämääriin, yleistietoon ja ”totuuksiin” (van Leeuwen 2007, 103). Viimeinen legitimaatiostrategia viittaa mytopoeesiin, tarinankerrontaan ja moraaliopetuksiin, joissa päähenkilö saavuttaa tavoitteen tai saa palkinnon toimiessaan legitimoidulla tavalla (van Leeuwen 2007, 105). Varoittavien tarinoiden tarkoituksena on osoittaa, että normien ja legitimoitujen käytäntöjen vastainen toiminta johtaa vaikeuksiin.

TUTKIMUSKYSYMYKSET, AINEISTO JA METODIT. Tässä tutkielmassa tarkastellaan ihmisoikeusideologian kielellisiä ilmentymiä seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia koskevassa raportissa kolmen tutkimuskysymyksen avulla: 1) Mikä on ihmisoikeuksiin vetoamisen tehtävä legitimaation rakentamisessa raportissa? 2) Miten universaalit arvo-oletukset näkyvät legitimaatiossa? 3) Mikä on arvojen ja ideologian merkitys seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien diskurssissa ja edistävätkö ne raportin keskeistä viestiä (integroitu seksuaali- ja lisääntymisoikeuksien määritelmä)? Tutkimuskysymysten tarkoituksena on ohjata analyysiä selvittämään, miten ihmisoikeusideologia heijastuu diskurssissa ja mitä se kertoo sosiaalisesta todellisuudesta. Tutkielman hypoteesi on, että ihmisoikeuksiin viitataan raportissa abstraktina kokonaisuutena ensisijaisesti konteksteissa, joissa oikeuttaminen ja auktoriteetti rakennetaan moraalilegitimaation avulla. Hypoteesi perustuu aikaisempiin tutkimuksiin, joissa on tarkasteltu ihmisoikeuksien abstraktia luonnetta diskursseissa. Tutkimuksissa on havaittu, että kansainväliset ihmisoikeus- ja seksuaalioikeusdiskurssit nojaavat usein normatiivisuuteen ja liikkuvat teoreettisella tasolla, eivätkä nouse yksilöiden eletyn elämän konkreettisista lähtökohdista (Standing et al. 2011). Tutkittava aineisto koostuu ihmisoikeuksien avainsanaesiintymistä Guttmacher-Lancet komission raportissa Accelerate Progress – Sexual and Reproductive Health and Rights for All. Raportti on julkaistu vuonna 2018 ja se on yhdysvaltalaisen seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja -oikeuksiin keskittyvän Guttmacher Instituutin sekä brittiläisen lääketieteellisen lehden the Lancetin yhteistyön tulos. Raportti koostuu seitsemästä osa-alueesta, jotka käsittelevät seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia laillisista, lääketieteellisistä, koulutuksellisista sekä ihmisoikeusnäkökulmista huomioiden aikaisemmin laiminlyödyt kohderyhmät, kuten seksuaalivähemmistöt, nuoret sekä haavoittuvassa asemassa olevat henkilöt. Raportti esittää näyttöön perustuvia politiikka-, investointi- ja toimenpidesuosituksia edistääkseen yksilöiden seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien täyttymistä ja toimeenpanoa. Raportti pohjaa suosituksensa lääketieteelliseen näyttöön, tilastoihin, kyselytutkimuksiin sekä kansainvälisiin poliittisiin linjauksiin, kuten ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen. Tutkittava aineisto koostuu 27 tekstinäytteestä, jotka on valittu ihmisoikeudet-avainsanahaun (human rights) tulosten perusteella. Tarkasteltavat näytteet sisältävät avainsanan lisäksi otteita tekstiympäristöstä kontekstuaalisen taustatiedon havainnollistamiseksi ja näytteiden sitomiseksi ympäröivään diskurssiin. Avainsananäytteet ja niiden tekstiympäristö kategorisoidaan ja analysoidaan käyttäen van Leeuwenin neljää legitimaatiostrategiaa. Lisäksi kriittistä tarkastelua, ideologiaheijastumia sekä auktoriteettivaltaa tarkastellaan kriittisen lukemisen kautta vastustajan roolista.

KESKEISET TULOKSET JA PÄÄTELMÄT. Analyysi osoittaa, että ihmisoikeuksiin viitataan monipuolisesti käyttäen jokaista van Leeuwenin neljästä legitimaatiostrategiasta. Auktoriteettilegitimaatiossa ihmisoikeuksiin vedotaan usein sitovana institutionaalisena valtana viitaten mm. kansainväliseen oikeuteen ja käytäntöihin. Auktoriteetin rakentamisessa merkityksellistä on valtasuhde legitimaation tuottajan (Guttmacher–Lancet -komissio) ja lukijan välillä diskurssissa; legitimaatiot nojaavat vahvaan oletukseen ihmisoikeusperiaatteiden ja kansainvälisten sopimusten tuntemisesta, yhteisestä moraalipohjasta sekä komission institutionaalisen ja asiantuntija-auktoriteetin hyväksymisestä. Ihmisoikeuksiin viitataan myös tavoitteina, toimintatapoina sekä toiminnan vaikutuksina. Raportti vetoaa valtioita sitovaan moraaliseen vastuuseen edistää ihmisoikeuksia sekä omaksua ihmisoikeusperustainen toimintatapa politiikkaohjelmiin edistääkseen seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksia. Universaalit ihmisoikeusperiaatteet tulevat esiin vaatimuksissa edistää ja suojella ihmisoikeuksia valtioiden ja ihmisoikeustoimijoiden perimmäisenä päämääränä. Tämän päämäärän oikeutus pohjautuu oletukseen jaetuista arvoista ja ihmisoikeusideologian moraalisesta valta-asemasta. Ihmisoikeuksien normatiivinen valta tulee esille useassa rationaalisessa legitimaatiostrategiassa, joissa seksuaalioikeudet määritellään ihmisoikeuksien kautta. Kuten mainittu, kansainvälinen laki ei määritelmällisesti tunnista seksuaalioikeuksia osana ihmisoikeuksia, joten raportissa käytettävä legitimaatio pohjautuu normatiivisuuteen ja ihanteisiin todellisuudesta, jossa seksuaalioikeudet tunnustetaan universaaleiksi. Raportti vaatii sosiaalista muutosta, joka on ainoastaan mahdollista ihmisoikeuksien kehikossa. Se jättää huomiotta jo olemassa olevien sosiaalisten normistojen, tapojen ja perinteiden roolin yksilön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Täten ihmisoikeudet nostetaan eettisenä kehikkona muiden kulttuuristen, uskonnollisten ja sosiaalisten normistojen yläpuolelle luokittelemalla nykyiset sosiaaliset käytännöt ihmisoikeusrikkomuksiksi. Moraalilegitimaatiossa lakien ja politiikkaohjelmien ihmisoikeusmyönteisyyttä arvioidaan kehityksen ja edistyksen kautta. Aihetta käsitellään muutoksen abstraktiossa, jossa ajan myötä lait ja poliittiset toimet kehittyvät tukemaan tai vastustamaan ihmisoikeuksia. Tämä polarisoiva arviointi vahvistaa käsitystä ihmisoikeuksista universaalina normatiivisena mittarina, jolla valtioiden kehitystä, menestystä ja suosiota mitataan. Tällä arvoasteikolla menestyvät vain ne, jotka ovat ihmisoikeusmyönteisiä. Käytännössä tämä tarkoittaa valtioita ja tahoja, jotka toimivat länsimaalaisesta ideologiapohjasta nousevan käytösnormiston puitteissa. Tarinankerronnassa ihmisoikeudet ovat merkittävässä roolissa tarinan huippukohdassa, jossa nuorten seksuaalioikeudet toteutuvat lakimuutoksen ja kansainvälisen ihmisoikeusperiaatteiden johdosta. Tarina osoittaa, että käytännön muutos on mahdollista, kun ihmisoikeudet otetaan kiintopisteeksi kansallisen tason politiikassa. Mytopoeesi on legitimaatiostrategioista ainoa, jossa ihmisoikeudet ankkuroidaan sosiaaliseen todellisuuteen ja toimenpiteistä annetaan käytännön esimerkki. Tulosten valossa todetaan, että ihmisoikeusregiimin laillinen, dogmaattinen ja normatiivinen valta-asema on vahva ja sitä ylläpidetään raportissa monimotoisten legitimaatioiden keinoin. Ihmisoikeusideologia nostetaan arvokehikkona ylivertaiseen asemaan, jossa periaatteiden toteutuminen on tavoite, keino sekä itseisarvo. Tulokset osoittavat, että ihmisoikeusdiskurssi sekä sen sisällä olevat seksuaali- ja lisääntymisterveys ja -oikeusdiskurssit eivät ole ankkuroitu paikallis- ja yksilötasojen sosiaalisiin todellisuuksiin. Tutkielmassa ehdotetaan laajempaa korpustutkimusta, jotta ihmis- ja seksuaalioikeuksien diskurssien vaikutuksia sosiaaliseen todellisuuteen voidaan paremmin ymmärtää ja antaa tulosten pohjalta toimenpidesuosituksia. Yleismaailmalliset, universaaliuden periaatteen alla luodut oikeudet ja suositukset eivät kosketa todellisen elämän monimutkaista arkea, jossa kulttuuriset tavat ja perinteet, uskonnot ja muut sosiaaliset rakenteet vaikuttavat yksilöiden ja yhteisöjen elämään. Tämä kuilu todellisuuden ja normatiivisen diskurssin välillä vaikeuttaa ja hidastaa yksilöiden suojelua ja ihmisoikeuksien toimeenpanoa kansainvälisessä ja kansallisessa politiikassa sekä käytännön ruohonjuuritasolla. Sillan rakentaminen kuilun yli vaatisi universaalin näkökulman muuttamista kohti kulttuurirelativismia, jotta ihmisoikeuksien merkityksellisyyttä todellisessa elämässä voidaan ymmärtää ja inhimillisen hyvinvoinnin määritelmää laajentaa monikulttuurisessa dialogissa.