”Yliopistokampukselta työelämään” – vastavalmistuneen varhaiskasvatuksen opettajan asiantuntijuuden kehittyminen ja ammatillisen tuen merkitys työelämän induktiovaiheessa
Korpela, Iida (2020-06-17)
”Yliopistokampukselta työelämään” – vastavalmistuneen varhaiskasvatuksen opettajan asiantuntijuuden kehittyminen ja ammatillisen tuen merkitys työelämän induktiovaiheessa
(17.06.2020)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020081961000
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020081961000
Tiivistelmä
Tämän pro gradu-tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millainen on vastavalmistuneen varhaiskasvatuksen opettajan asiantuntijuuden kehitysprosessi työelämän induktiovaiheessa sekä millaisia haasteita varhaiskasvatuksen opettajat kohtaavat aloittaessaan työelämässä. Tavoitteena oli myös tarkastella induktiovaiheen aikaisen ammatillisen tuen vaikutusta opettajan asiantuntijuuden kehittymiseen sekä erityisesti mentorointia ammatillisen tuen muotona.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena ja sen aineisto kerättiin haastattelemalla neljää työelämän induktiovaiheessa olevaa varhaiskasvatuksen opettajaa.Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina keväällä 2020 ja aineisto analysoitiin käyttäen teorialähtöistä sisällönanalyysia. Analyysin tukena käytettiin Järvisen (2005) esittämää opettajan ammatillisen kehityksen dynaamista prosessimallia.
Tutkimuksen tuloksissa on nähtävissä, että varhaiskasvatuksen opettajan työelämän alkuvaiheessa korostuvat erilaiset epävarmuustekijät ja epäilykset omaa osaamista kohtaan. Tarve ammatilliselle tuelle on induktiovaiheessa suuri, mutta sen saatavuudessa on vaihtelevuutta. Tutkimuksen mukaan virallisia ja yhtenäisiä ohjeita varhaiskasvatuksen opettajan induktiovaiheen tukemiseen ja työhön perehdytykseen ei ollut ja tuen saaminen oli työtiimin ja työyhteisön muiden opettajien varassa. Erityisesti esimiehiltä saatu tuki koettiin puutteelliseksi. Ne varhaiskasvatuksen opettajat, jotka kokivat saaneensa riittävästi ammatillista tukea, kokivat induktiovaiheen positiivisempana ja kohdistivat vähemmän kritiikkiä esimerkiksi työskentelyolosuhteita kohtaan. Ammatillisen tuen saatavuus mahdollisti oman toiminnan dialogisen reflektoinnin ja rakensi varmuutta toteuttaa omaa opettajuutta ja rakensi näin ollen myös asiantuntijuutta. Merkityksellisimpänä ammatillisen tuen muotona esiin nousi lapsiryhmän tai työyhteisön toiselta varhaiskasvatuksen opettajalta saatu tuki. Tästä voidaan päätellä, että mentoroinnin parempi saatavuus voisi mahdollistaa sen, ettei ammatillisen tuen saaminen olisi riippuvaista pelkästään työparin tai -tiimin omaehtoisesta halukkuudesta sitä tarjota. Varhaiskasvatuksen työyhteisöissä olisikin syytä kiinnittää huomiota mentorointiin ammatillisen tuen muotona.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena ja sen aineisto kerättiin haastattelemalla neljää työelämän induktiovaiheessa olevaa varhaiskasvatuksen opettajaa.Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina keväällä 2020 ja aineisto analysoitiin käyttäen teorialähtöistä sisällönanalyysia. Analyysin tukena käytettiin Järvisen (2005) esittämää opettajan ammatillisen kehityksen dynaamista prosessimallia.
Tutkimuksen tuloksissa on nähtävissä, että varhaiskasvatuksen opettajan työelämän alkuvaiheessa korostuvat erilaiset epävarmuustekijät ja epäilykset omaa osaamista kohtaan. Tarve ammatilliselle tuelle on induktiovaiheessa suuri, mutta sen saatavuudessa on vaihtelevuutta. Tutkimuksen mukaan virallisia ja yhtenäisiä ohjeita varhaiskasvatuksen opettajan induktiovaiheen tukemiseen ja työhön perehdytykseen ei ollut ja tuen saaminen oli työtiimin ja työyhteisön muiden opettajien varassa. Erityisesti esimiehiltä saatu tuki koettiin puutteelliseksi. Ne varhaiskasvatuksen opettajat, jotka kokivat saaneensa riittävästi ammatillista tukea, kokivat induktiovaiheen positiivisempana ja kohdistivat vähemmän kritiikkiä esimerkiksi työskentelyolosuhteita kohtaan. Ammatillisen tuen saatavuus mahdollisti oman toiminnan dialogisen reflektoinnin ja rakensi varmuutta toteuttaa omaa opettajuutta ja rakensi näin ollen myös asiantuntijuutta. Merkityksellisimpänä ammatillisen tuen muotona esiin nousi lapsiryhmän tai työyhteisön toiselta varhaiskasvatuksen opettajalta saatu tuki. Tästä voidaan päätellä, että mentoroinnin parempi saatavuus voisi mahdollistaa sen, ettei ammatillisen tuen saaminen olisi riippuvaista pelkästään työparin tai -tiimin omaehtoisesta halukkuudesta sitä tarjota. Varhaiskasvatuksen työyhteisöissä olisikin syytä kiinnittää huomiota mentorointiin ammatillisen tuen muotona.