Long-term effects of CPAP therapy on patients with sleep-disordered breathing

Abstract

The population of patients suffering from sleep-disordered breathing (SDB), especiallyobstructive sleep apnoea (OSA) is rising. OSA is often treated with continuous positive airway pressure (CPAP), but data on the long-term effects are scarce. SDB is an umbrella term for different types of SDB, that may have a similar nocturnal breathingdisorder, while the underlying mechanisms are different as well as the risks that comefrom having an untreated condition. In the future, treatment will be more individualised, and CPAP therapy might not be the first or the best choice for all patients. Thus, more information on the long-term effects of CPAP therapy is needed.

In order to study the lifestyle, weight changes, and leptin and Insulin-like GrowthFactor 1 (IGF-1) concentrations during long-term CPAP therapy, patients who were referred to the Pulmonary ward of the Turku University Hospital for suspected sleep apnoea were enrolled in the study (n=223). Patients were given an array of questionnaires on sleep duration and quality, sleepiness, depressive symptoms and anxiety, cravings for different food categories, and exercise habits. All had a cardiorespiratory polygraphy (PG), and their blood was drawn following an overnight fast. After three years of follow-up, the patients were divided into CPAP users (n= 76) and non-users (n= 73), and all measurements except the sleep study, were repeated. The use of medication for comorbidities was evaluated for women referred to Paimio Hospital between 1994-1998 for suspected sleep apnoea (n= 601).The medication data were derived from the National Reimbursement registration three years before, and three years after CPAP initiation or the sleep study. Women were divided into CPAP users (n=66) and the control group (n= 122). The SDB type was also considered in the analysis.

In our study, long-term CPAP therapy alleviated SDB symptoms, depressive symptoms, and anxiety efficiently. However, it did not influence lifestyle or exercise habits, and the patients did not lose weight. Increase in weight was associated with a good adherence to CPAP. In women, leptin concentrations increased, especially if they used CPAP. IGF-1 concentrations did not change. Medication use for comorbidities continued to increase regardless of CPAP therapy and CPAP users already had more comorbidities before the CPAP therapy initiation. However, the increase in medicine use did not differ between the CPAP users and non-users. The type of SDB also did not influence medicine use.

In conclusion, patients with SDB should have sufficient life-style counselling aswell as CPAP therapy. CPAP therapy does not automatically decrease medication use and thus the cost. Earlier diagnosis and treatment of SDB before end-organ manifestations might instead reduce health care costs. The different profile for female SDB patients should also be noted and remembered.

Unenaikaista hengityshäiriötä sairastavien määrä on kasvussa, ja erityisesti obstruktiivista uniapneaa sairastavia potilaita on vuosi vuodelta enemmän. Uniapneaa hoidetaan usein ylipainehengityslaitteella (continuous positive airway pressure, CPAP). Unenaikainen hengityshäiriö on sateenvarjotermi, jonka altalöytyy eri alatyyppejä, joita yhdistävät unenaikaiset hengityskatkokset, mutta niiden syntymekanismit ja riskiprofiili vaihtelevat. Tulevaisuudessa siirryttäneenkin yksilöllisempään hoitoon, jolloin CPAP ei ole ensisijainen hoitomuoto kaikille. Tämän vuoksi lisätieto CPAP-hoidon pitkäaikaisvaikutuksista on erityisen tärkeää.

Tutkiaksemme elintapoja, painon muutosta sekä leptiinin ja insuliinikaltaisen kasvutekijä 1:n (IGF-1) pitoisuuksia pitkäaikaisen CPAP-hoidon aikana, Turun yliopistollisen keskussairaalan keuhkoklinikalle uniapneaepäilyn vuoksi lähetetyille223 potilaalle annettiin kyselylomakkeita, joissa kysyttiin unen pituudesta ja laadusta,uneliaisuudesta, masennus-tai ahdistusoireista, erilaisten ruokien mieliteoista sekä liikuntatottumuksista. Lisäksi heille tehtiin yöpolygrafia ja otettiin paastoverinäyte. Potilaat jaettiin kolmen vuoden seuranta-ajan jälkeen CPAP-käyttäjiin (n=76) ja ei-käyttäjiin (n=73) ja heille tehtiin yöpolygrafiaa lukuun ottamatta samat tutkimukset. Lääkkeiden käyttöä tutkittiin Paimion sairaalaan v. 1994-1998 uniapneaepäilyn vuoksiunipatjatutkimukseen tulleiden naisten avulla (n=601). Lääkekäyttötiedot Kelalta pyydettiin kolme vuotta ennen ja kolme vuotta laitehoidon aloituksen tai rekiste¬röintipäivän jälkeen. Naiset jaettiin joko CPAP-käyttäjiin (n=66) tai verrokkeihin (n=122). Myös unenaikaisen hengityshäiriön tyyppi otettiin huomioon.

Tutkimuksessamme pitkäaikainen CPAP-hoito lievitti tehokkaasti unenaikaisen hengityshäiriön oireita sekä masennus- ja ahdistuneisuusoireita. Hoidolla ei ollut vaikutusta potilaiden elintapoihin, eivätkä potilaat laihtuneet. Painon nousu oli yhteydessä tehokkaaseen CPAP-laitteen käyttöön. Naisilla leptiinipitoisuudet nousivat hoidon aikana, erityisesti jos he käyttivät CPAP-laitetta. Insuliininkaltaisen kasvutekijä 1:n-pitoisuudet eivät muuttuneet. Liitännäissairauksien lääkekäyttö jatkoi nousuaan CPAP-hoidosta huolimatta, ja CPAP:n käyttäjillä oli jo alkuvaiheessa enemmän sairauksia kuin verrokeilla. Lääkekäytön lisääntyminen ei eronnut CPAP-hoitoa käyttävillä ja ei-käyttäjillä. Unenaikaisen hengityshäiriön tyypillä ei ollut vaikutusta lääkekäyttöön.

Tulostemme valossa ehdotamme, että uniapneaa sairastaville tulisi CPAP-hoidon lisäksi tarjota tehokasta elintapavalmennusta. CPAP-hoito ei automaattisesti vähennä lääkekulutusta. Varhaisempi uniapnean diagnosointi ja hoito saattaisi estääliitännäissairauksien kehittymistä ja säästää terveydenhuollon kuluja. Lisäksi naisten erilainen taudinkuva tulisi muistaa.