”Maailmaa palvelemaan”: Lapsipiikojen muistot työnteosta ja palveluspaikoista 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Suomessa
Jylhä, Julia (2021-01-13)
”Maailmaa palvelemaan”: Lapsipiikojen muistot työnteosta ja palveluspaikoista 1800- ja 1900-lukujen vaihteen Suomessa
(13.01.2021)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202102165060
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202102165060
Tiivistelmä
Tutkielma käsittelee 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa lapsuuttaan eläneiden entisten lapsipiikojen muistoja työstään. Tutkimuskysymys jakautuu kahteen pääteemaan: miten muisteltiin työntekoa sekä toisaalta palvelupaikassa oloa ja isäntäväen kohtelua? Muistitieto on luonteeltaan konstruktiivista. Joka kerta kun muisto palautetaan mieleen, se rakennetaan uudelleen, eikä se siten pysy muuttumattomana. Siksi tutkielman läpi kantavana teemana toimii vuosisadan vaihteen ja muisteluhetken välinen ajallinen vuoropuhelu.
Aineistona käytetään 54 henkilön haastatteluja, kyselyvastauksia ja omakohtaisia muistelmia pääasiassa 1960- ja 1970-luvuilta. Aineisto on kerätty Tampereen yliopiston Kansanperinteen arkistosta, Työväen Arkiston Työväen Muistitietotoimikunnan kokoelmista ja Museoviraston arkistosta. Tarkastelussa keskitytään alle 15-vuotiaiden piikojen muisteltuihin kokemuksiin. Tutkielman aikarajauksen alarajan, vuoden 1880, määrittää aineisto ja ylärajan, vuoden 1921, oppivelvollisuuslaki. Maantieteellinen rajaus käsittää koko Suomen, painotus on maaseudulla. Metodina toimii muistitietotutkimus näkökulmana ja lukutapana. Aineisto on käsitelty ja järjestetty laadullisen sisällönanalyysin menetelmin, ja lähestymistapa on aineistolähtöinen.
Työntekoon liitetyt muistot korostivat usein työn määrää ja raskautta. Töitä tehtiin pitkiä päiviä ja se oli fyysisesti vaativaa, vastuullista ja pitkästyttävääkin. Toisaalta töistä saatiin onnistumisen kokemuksia. Omasta työntäyteisestä lapsuudesta oltiin toisinaan ylpeitä, mutta usein lähinnä surullisia tai katkeria. Työnteko poiki kuitenkin hyviäkin asioita: se opetti pärjäämään omillaan. Muisteluhetkellä, 1960–1970-luvuilla, elämä oli helpompaa ja esimerkiksi valtion sosiaalipoliittisista ratkaisuista oltiin pääosin hyvillään. Jotkut kertojat olivat kuitenkin huolissaan vaurastuneen yhteiskunnan vaikutuksista nuorten työmoraaliin.
Palveluspaikassa oloa määrittivät koti-ikävä ja isäntäväen kohtelu. Monessa palveluspaikassa lapsipiikaan suhtauduttiin ankarasti. Kohtelu oli yleisesti välinpitämätöntä ja talon väen ja piian välillä usein eriarvoista. Eriarvoisuus loukkasi lapsipiikoja. Usein lapsipiian saama karu kohtelu korostui ennestään, kun muistelijat vertasivat omaa lapsuuttaan 1960- ja 1970-lukujen lapsuuteen. Toisaalta lapsipiiat saattoivat saada palveluspaikassa osakseen huolenpitoa ja neuvoja, ja välit isäntäväkeen olivat toisinaan lämpimät. Yleisesti ottaen isäntäväkeä muisteltiin kuitenkin enemmän negatiivisesti.
Aineistona käytetään 54 henkilön haastatteluja, kyselyvastauksia ja omakohtaisia muistelmia pääasiassa 1960- ja 1970-luvuilta. Aineisto on kerätty Tampereen yliopiston Kansanperinteen arkistosta, Työväen Arkiston Työväen Muistitietotoimikunnan kokoelmista ja Museoviraston arkistosta. Tarkastelussa keskitytään alle 15-vuotiaiden piikojen muisteltuihin kokemuksiin. Tutkielman aikarajauksen alarajan, vuoden 1880, määrittää aineisto ja ylärajan, vuoden 1921, oppivelvollisuuslaki. Maantieteellinen rajaus käsittää koko Suomen, painotus on maaseudulla. Metodina toimii muistitietotutkimus näkökulmana ja lukutapana. Aineisto on käsitelty ja järjestetty laadullisen sisällönanalyysin menetelmin, ja lähestymistapa on aineistolähtöinen.
Työntekoon liitetyt muistot korostivat usein työn määrää ja raskautta. Töitä tehtiin pitkiä päiviä ja se oli fyysisesti vaativaa, vastuullista ja pitkästyttävääkin. Toisaalta töistä saatiin onnistumisen kokemuksia. Omasta työntäyteisestä lapsuudesta oltiin toisinaan ylpeitä, mutta usein lähinnä surullisia tai katkeria. Työnteko poiki kuitenkin hyviäkin asioita: se opetti pärjäämään omillaan. Muisteluhetkellä, 1960–1970-luvuilla, elämä oli helpompaa ja esimerkiksi valtion sosiaalipoliittisista ratkaisuista oltiin pääosin hyvillään. Jotkut kertojat olivat kuitenkin huolissaan vaurastuneen yhteiskunnan vaikutuksista nuorten työmoraaliin.
Palveluspaikassa oloa määrittivät koti-ikävä ja isäntäväen kohtelu. Monessa palveluspaikassa lapsipiikaan suhtauduttiin ankarasti. Kohtelu oli yleisesti välinpitämätöntä ja talon väen ja piian välillä usein eriarvoista. Eriarvoisuus loukkasi lapsipiikoja. Usein lapsipiian saama karu kohtelu korostui ennestään, kun muistelijat vertasivat omaa lapsuuttaan 1960- ja 1970-lukujen lapsuuteen. Toisaalta lapsipiiat saattoivat saada palveluspaikassa osakseen huolenpitoa ja neuvoja, ja välit isäntäväkeen olivat toisinaan lämpimät. Yleisesti ottaen isäntäväkeä muisteltiin kuitenkin enemmän negatiivisesti.