OLKALUUN VARREN MURTUMIEN LEIKKAUSKOMPLIKAATIOT TYKSISSÄ 2009-2018
Lager, Aleksi (2021-02-23)
OLKALUUN VARREN MURTUMIEN LEIKKAUSKOMPLIKAATIOT TYKSISSÄ 2009-2018
(23.02.2021)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202103117206
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202103117206
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia olkaluun varren kirurgisen hoidon komplikaatioita ja sukupuolen, leikkaustekniikan, leikkausajankohdan sekä iän vaikutusta niihin potilasaineistossamme Tyksissä 2009–2018. Lisäksi vertailemme tutkimuksessamme esiintyneiden komplikaatioiden yleisyyttä kirjallisuuteen. Valitsimme ensisijaiseksi komplikaatioksi mistä tahansa syystä tehdyn uusintaleikkauksen ja toissijaiseksi komplikaatioksi leikkauksen jälkeisen radialispareesin. Lisäksi käsittelemme murtumien luutumattomuutta ja leikkausalueen infektioita. Patologiset murtumat käsittelimme omassa kappaleessa. Pohdimme myös, onko olkaluun varren murtuman kirurgisen hoidon lisääntyminen perusteltua.
Valitsimme tutkimukseen kaikki Tyksissä vuosina 2009–2018 leikatut olkaluun varren murtumapotilaat, jotka haettiin Tyks Auria Tietopalvelun avulla. Olkaluun varren murtumat operoitiin avoimella paikalleen asettamisella ja kiinnityksellä levyttämällä tai suljetulla paikalleen asettamisella ja ydinnaulaamalla. Poissuljimme potilaat, joilla oli komplisoitu murtuma tai monivamma ja lapsipotilaat.
169 operoitua potilasta valikoitui tutkimukseen. 16 (9 %) potilaalle tehtiin uusintaleikkaus yhden vuoden seuranta-ajalla alkuperäisen leikkauksen jälkeen. Sukupuoli, ikä tai leikkaustekniikka ei vaikuttanut tilastollisesti merkitsevästi uusintaleikkausten määrään. Myöskään yli 2 kuukautta tapaturmasta operoiduilla ei tehty merkitsevästi enempää uusintaleikkauksia. Radialispareesin leikkauksen jälkeen sai 13 (8 %) potilasta. Sukupuoli, ikä tai leikkaustekniikka ei vaikuttanut tilastollisesti merkitsevästi leikkauksen jälkeisen radialispareesin esiintyvyyteen. Myöskään yli 2 kuukautta tapaturmasta operoiduilla ei esiintynyt merkitsevästi enempää leikkauksen jälkeisiä radialispareeseja. Leikkausalueen infektioita oli 4:llä (2 %) potilaalla.
Uusintaleikkausten määrä oli tutkimuksessamme suurempi kuin aiemmassa kirjallisuudessa. Viime aikoina julkaistuissa kolmessa prospektiivisessa tutkimuksessa yksikään leikattu potilas ei joutunut uusintaleikkaukseen yhden vuoden seuranta-ajan sisällä. Tutkimuksessamme sukupuoli, ikä, leikkaustekniikka tai leikkauksen ajankohta ei vaikuttanut uusintaleikkausten tai radialispareesien esiintyvyyteen. Leikkauksen jälkeisen radialispareesin ja leikkausalueen infektioiden yleisyys tutkimuksessamme sopii kirjallisuuteen. Radialispareesit kuntoutuivat pääsääntöisesti hyvin ja kaikki leikkausalueen infektiot paranivat. Uusintaleikkausten suuri määrä voi johtua esimerkiksi huonosta potilasvalinnasta kirurgiseen hoitoon, potilaiden riskitekijöistä tai leikkausteknisistä asioista. Jatkoon jää selvitettäväksi, miten uusintaleikkausten määrää voisi pienentää, ja myös näin parantaa kirurgisen hoidon kustannustehokkuutta. Tutkimuksemme ei vahvistanut kirurgisen hoidon paremmuutta, sillä riski uusintaleikkaukselle aineistossamme pysyi melko suurena. Lisätutkimusta aiheesta tarvitaan.
Valitsimme tutkimukseen kaikki Tyksissä vuosina 2009–2018 leikatut olkaluun varren murtumapotilaat, jotka haettiin Tyks Auria Tietopalvelun avulla. Olkaluun varren murtumat operoitiin avoimella paikalleen asettamisella ja kiinnityksellä levyttämällä tai suljetulla paikalleen asettamisella ja ydinnaulaamalla. Poissuljimme potilaat, joilla oli komplisoitu murtuma tai monivamma ja lapsipotilaat.
169 operoitua potilasta valikoitui tutkimukseen. 16 (9 %) potilaalle tehtiin uusintaleikkaus yhden vuoden seuranta-ajalla alkuperäisen leikkauksen jälkeen. Sukupuoli, ikä tai leikkaustekniikka ei vaikuttanut tilastollisesti merkitsevästi uusintaleikkausten määrään. Myöskään yli 2 kuukautta tapaturmasta operoiduilla ei tehty merkitsevästi enempää uusintaleikkauksia. Radialispareesin leikkauksen jälkeen sai 13 (8 %) potilasta. Sukupuoli, ikä tai leikkaustekniikka ei vaikuttanut tilastollisesti merkitsevästi leikkauksen jälkeisen radialispareesin esiintyvyyteen. Myöskään yli 2 kuukautta tapaturmasta operoiduilla ei esiintynyt merkitsevästi enempää leikkauksen jälkeisiä radialispareeseja. Leikkausalueen infektioita oli 4:llä (2 %) potilaalla.
Uusintaleikkausten määrä oli tutkimuksessamme suurempi kuin aiemmassa kirjallisuudessa. Viime aikoina julkaistuissa kolmessa prospektiivisessa tutkimuksessa yksikään leikattu potilas ei joutunut uusintaleikkaukseen yhden vuoden seuranta-ajan sisällä. Tutkimuksessamme sukupuoli, ikä, leikkaustekniikka tai leikkauksen ajankohta ei vaikuttanut uusintaleikkausten tai radialispareesien esiintyvyyteen. Leikkauksen jälkeisen radialispareesin ja leikkausalueen infektioiden yleisyys tutkimuksessamme sopii kirjallisuuteen. Radialispareesit kuntoutuivat pääsääntöisesti hyvin ja kaikki leikkausalueen infektiot paranivat. Uusintaleikkausten suuri määrä voi johtua esimerkiksi huonosta potilasvalinnasta kirurgiseen hoitoon, potilaiden riskitekijöistä tai leikkausteknisistä asioista. Jatkoon jää selvitettäväksi, miten uusintaleikkausten määrää voisi pienentää, ja myös näin parantaa kirurgisen hoidon kustannustehokkuutta. Tutkimuksemme ei vahvistanut kirurgisen hoidon paremmuutta, sillä riski uusintaleikkaukselle aineistossamme pysyi melko suurena. Lisätutkimusta aiheesta tarvitaan.