"Minusta tuntuu kuin pitäisin päiväkirjaa ja lähettäisin sen sitten Sinulle" : Yksikön 2. persoonan muotojen käyttö päiväkirja- ja kirjeaineistossa

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastelen yksikön 2. persoonan muotojen käyttöä informanttini henkilökohtaisissa päiväkirjoissa ja kirjeissä, jotka hän on kirjoittanut miehelleen. Kirjeet (K) ovat vuosilta 1957, 1969 – 1970 ja päiväkirjat (PK) vuosilta 1965 – 1984. Päiväkirjan on perinteisesti ajateltu olevan henkilökohtainen muistikirja, kun taas kirjeet ovat osoitettu jollekulle vastaanottajalle – molemmat sisältävät kuitenkin yksikön 2. persoonan viittauksia. Tutkielmani sijoittuu vuorovaikutuslingvistiikan ja tekstilajitutkimuksen yhteiselle maaperälle. Karita Suomalainen osoittaa väitöskirjassaan yksikön 2. persoonalla olevan vuorovaikutuksen dynaamisessa kontekstissa erityyppisiä käyttötapoja. Tavallisesti puheaktipersoonien (minän ja sinän) on ajateltu viittaavaan keskustelun kahteen pakolliseen osanottajaan, jolloin yksikön 2. persoonan on ajateltu viittaavan vastaanottajaan. Suomalainen osoittaa yksikön 2. persoonalla olevan kuitenkin myös avoin viittaussuhde ja partikkelistuneita kiteytymiä (esim. tietsä; kato; kuule). Suomalaisen väitöskirja (2020b) sekä hänen aiemmat tutkimuksensa (2018; 2015) toimivat tärkeimpänä perustana omalle analyysilleni pro gradu - tutkielmassani. Tutkimukseni osoittaa, että kirjeaineistossa yksikön 2. persoonan viittaus saa tarkoitteekseen ensisijaisesti kirjeen vastaanottajan, eli kirjoittajan miehen. Kirje on kommunikaation väline, ja näin ollen oli oletettavissa, että tarkoite spesifioituu vastaanottajaan. Avoimia ilmauksia kirjeaineistossa ei esiintynyt. Päiväkirjateksteissä yksikön 2. persoona saa puolestaan useita eri tarkoitteita: sisäislukijan, tietyn nimetyn henkilön, yliluonnolliset voimat, kirjoittajan itsensä sekä ulkopuoliset henkilöt ajatusten ja puheen referoinnin repliikeissä. Avoimia viittauksia esiintyy päiväkirjatekstissä muutamia.