Covid-19, luottamus ja digitalisaatio : Tutkimus etätyöstä ja sen järjestymisestä Suomessa keväällä ja syksyllä 2020

Abstract

Miten Suomi selvisi äkillisestä etätyöhön siirtymisestä ja etätyön tekemisestä vuonna 2020? Miten etätyöhön siirtyminen tapahtui, entä miten työnantajan ja työntekijän välisiä, työn valvontaan ja työnantajan määräämisoikeuksiin liittyviä työsuhteen ulottuvuuksia käsiteltiin etätyöhön siirtymisessä? Meitä kiinnosti mm. myös se, lisääntyikö työnantajan työntekijöihin kohdistama valvonta ja työntekijöiden raportointivelvollisuus etätyötilanteessa, sekä yleisemmin se, miten etätyön tekeminen sujui, kun etätyön tekeminen jatkui oletettua kauemmin ja pidempään – ja jatkuu edelleen.

Pandemia on tuonut esille työn tekemiseen liittyviä uusia jakolinjoja: etätyö on digitalisaation myötä mahdollisuus monelle, muttei kaikille. Pandemia on myös mahdollistanut uudenlaista etätyön aseman ja paikan hahmottelua keskeisenä osana ”uutta normaalia”: digitaalisuus mahdollistaa etätyöyhteydet, työn ja vapaa-ajan uudenlainen yhdistäminen voi joustavoittaa työntekoa, ja työmatkaliikenteen vähentyminen tuottaa myönteisiä ympäristövaikutuksia. Tutkimuksemme mukaan mm. vahva luottamus työnantaja-työntekijäsuhteissa loi perustan hyvin ja helposti sujuneelle siirtymiselle etätyöhön sekä etätöiden sujuvuudelle suomalaisessa yhteiskunnassa.

Tutkimme työssäkäyvän väestön etätyöhön siirtymistä etätyöhön ja etätyön tekemistä Covid-19 pandemian aiheuttamassa yhteiskunnallisessa poikkeustilanteessa kevään ja syksyn 2020 aikana. Olemme kiinnostuneita työn autonomisuudesta, työn valvonnasta sekä uusista teknologioista osana työn tekemistä. Nostamme esille kaksi aineistossamme kiinnostavasti esille nousevaa seikkaa: luottamuksen työntekijä-työnantaja –suhteiden muotoaan muuttavana perustana ja digitalisaation merkityksen etätyön sujuvuuden pohjana.

Tutkimuksemme mukaan 31 % suomalaisista teki jo ennen pandemiaa pääosin paikkariippumatonta työtä ja kertoi käyttävänsä yli 80 % työajastaan työtehtäviin, jotka eivät olleet sidotut tiettyyn yhteen tai useampaan työskentelypaikkaan. Kansainvälisesti vertaillen ”normaalioloissa” paikkariippumatonta työtä tekevien osuus Suomessa, 31 %, on saman-suuntainen kuin kehittyneiden talouksien ns. hybridityön ja etätyön osuus työssäkäyvästä väestöstä. Kokonaan paikkariippumatonta työtä tekevät tutkimuksemme mukaan yleisimmin 30-34 vuotiaat korkeakoulutetut, jotka toimivat asiantuntijatehtävissä, ylempinä toimihenkilöinä tai toimihenkilötehtävissä. Korkeakoulutetut naiset työskentelivät useimmiten kokoaikaisesti etätyössä, korkeakoulutetut miehet työskentelivät useimmiten osan viikkoa, 3-5 päivää, etätyössä.

Poikkeusolojen aikana, keväällä 2020, 45 % suomalaisista teki tutkimuksemme mukaan etätöitä säännöllisesti tai epäsäännöllisesti. Heistä 32 % oli tehnyt etätöitä säännöllisesti ja 13 % oli tehnyt etätöitä epäsäännöllisesti kevään ja kesän 2020 aikana. 55 % ei tehnyt tai ei voinut tehdä lainkaan etätöitä kevään tai kesän 2020 aikana työnsä luonteen vuoksi (Kuvio 1).

Miten etätyöhön siirtyminen tapahtui keväällä 2020? Tiivistetysti: tutkimuksemme mukaan valtaosa etätyötä tehneistä koki etätyön tekemiseen siirtymisen tapahtuneen hyvin helposti, eikä etätyön tekemisestä tarvinnut erikseen sopia työnantajan kanssa. Siirtymä työpaikoilta etätöihin koettiin helpoksi ja vaivattomaksi silloin kun työssä oli edes joitakin elementtejä jotka mahdollistivat mielekkään etätyön. Etätöihin siirtymisen helppous ja sujuvuus sekä työvälineiden toimivuus ja työtila kotona selittivät vastaajien halukkuutta jatkaa etätöissä pysyvämmin, pandemian jälkeen.

Etätyön tekeminen väheni hieman syksyllä 2020 kevään ja kesän etätyötä tehneiden määriin verrattuna. Syksyllä etätöitä teki vajaat 40 % kaikista vastaajista. Säännöllisesti etätöitä syksyllä teki 28 % vastaajista, ja epäsäännöllisesti 12 % vastaajista. 61 % vastanneista ei tehnyt enää syksyllä 2020 etätöitä (Kuvio 2).

Etätyönteon sujuvuuteen liittyi myös se, että ylivoimaisesti suurimman osan työntekijöistä (91 %) ei tarvinnut esittää etätyönä tehtävään työhön liittyvää ennakkosuunnitelmaa työnantajalle (Kuvio 3). Työnteko vain siirtyi työpaikalta kotiin ja jatkui niin normaalisti kuin mahdollista. Erityisen kiinnostavaa on, että etätyöhön siirtyminen ja etätöiden jatkuminen ei kyselymme perusteella ole vaikuttanut negatiivisesti työnantajan luottamukseen työsuoritusta tai työntekijää kohtaan vaan pikemminkin päinvastoin. Nämä yhdistettynä muihin etätyön myönteisiin seikkoihin lisäävät yhdessä etätyön kiinnostavuutta jopa pysyvänä ratkaisuna (Kuviot 8, 9, 14).

Kun kysyimme vastaajilta sitä, onko työnantajan luottamus pysynyt ennallaan, kasvanut vai vähentynyt etätöiden myötä, vastaukset vahvistivat oletuksiamme: yli 80 % vastasi kysymykseen neutraalisti tai myönteisesti: kaikista vastaajista 75 % koki luottamuksen pysyneen ennallaan ja 7 % koki luottamuksen jopa kasvaneen etätyöskentelyn myötä. Vain 3 % kaikista vastanneista koki työnantajansa luottamuksen omaa työsuoritusta kohtaan jostain syystä vähentyneen etätyöhön siirtymisen jälkeen. (Kuvio 7).

Kysyimme miten etätyötä ja etätyön tekemistä valvotaan työnantajan taholta. 45 % ilmoitti, ettei heidän tekemäänsä etätyötä valvota lainkaan ja tästä joukosta suurimman osan kohdalla kyse oli tavanomaisen työn tekemisen jatkumisesta, vain työn tekemisen paikka siirtyi kotiin. (Kuviot 4, 5, 6). Saamamme vastaukset kertovat vahvasta luottamuksen asteesta suomalaisessa työelämässä: tärkeintä on, että työt sujuvat, eikä työn valvontaa ollut työnantajan taholta koettu tarpeelliseksi lisätä tai erikseen järjestää etätyöolosuhteissa.

Tulkintamme on, että etätyöhön siirtymisen helppous johtui yleisesti ottaen kolmesta seikasta: yleisestä luottamuksesta yhteiskunnan rakentajana ja erityisestä luottamuksesta työnantaja-työntekijäsuhteissa, poikkeuslain pakottavasta luonteesta sekä digitalisaation luomasta vahvasta perustasta etätöiden sujumiselle.