Kun kulttuuriperintö katoaa : Identiteettityöllä rakennettu rautatieläisten seuratalo Morkku
Heikkilä, Minna (2021-04-19)
Kun kulttuuriperintö katoaa : Identiteettityöllä rakennettu rautatieläisten seuratalo Morkku
(19.04.2021)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021050428720
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021050428720
Tiivistelmä
Tutkimukseni tarkastelee vuonna 2020 toukokuussa purettua rautatieläisten seuratalo Morkkua kulttuuriperintönä ja rakennuksen elinkaarta sekä sen tapahtumia kulttuuriperintöprosessina. Kulttuuriperintöprosessin keskiössä vaikuttaa kulttuuriperintöyhteisössä tapahtuva identiteettityö. Tavoitteena on ymmärtää, mikä johtaa kulttuuriperinnön katoamiseen. Tutkimuksen aineisto koostuu viiden Morkulla toimineen ja sen suojelua puoltaneen yhteisön haastattelusta, Morkun arkistosta, viranomaisten selvityksistä ja lausunnoista, alueen asemakaavan raporteista sekä rakennukseen liittyvästä uutisoinnista ja kirjallisuudesta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimivat taloushistorian professori Maths Isacsonin teoria menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuudentekijöistä, jotka vaikuttavat teollisen menneisyyden jäljen kohtaloon sekä kulttuuriperinnön professori Anna Sivulan omaksuvan, monumentalisoivan ja historioivan identiteettityön teoria.
Tampereen Tammelassa sijaitseva vuonna 1907 talkootyöllä rakennettu Morkku eli kulta-aikaansa rautatieläisten seuratalona. Sen parketit tulivat tutuiksi myös muille tamperelaisille suosittujen iltamien muodossa. Morkun aikakausi rautatieläisten seuratalona loppui rautatieteollisuuden muutosten sekä kaupunkikehityksen luomien paineiden seurauksena. Tämän jälkeen rakennuksessa toimi useita kulttuuriyhteisöjä sen sulkemiseen asti. Monitahoinen ja pitkä kaavoitusprosessi päättyi lopputulokseen, jossa Morkun vieressä sijaitseva vanha tavara-asema siirrettiin puretun Morkun paikalle, jotta
Ratapihankadun linjaus saatiin suoraksi.
Aineellinen katoava kulttuuriperintö on vahvasti yhteydessä kulttuurin muutosten myötä katoavaan aineettomaan kulttuuriperintöön. Alkuperäisen käyttötarkoituksen menettäneestä symbolista tulee uuttaa symboliarvoa odottava menneisyyden jälki. Kulttuuriperintöä rakentava, tiiviissä yhteisössä tapahtuva aktiivinen ja jatkuva identiteettityö purkautuu vahvemmin osaksi paikallista toimintaa. Paikalliseksi purkautunut identiteettityö tapahtuu useamman eri yhteisön sisällä ja on satunnaisempaa. Eri valta-asemista koostuvien yhteisöjen omien intressien ohjaamat tulkinnat kulttuuriperinnöstä aiheuttavat yhteisöjen välille ristiriitoja. Tämä vaikeuttaa symbolimerkityksen luomista ja kulttuuriperinnöllä on suurempi mahdollisuus kadota.
Tampereen Tammelassa sijaitseva vuonna 1907 talkootyöllä rakennettu Morkku eli kulta-aikaansa rautatieläisten seuratalona. Sen parketit tulivat tutuiksi myös muille tamperelaisille suosittujen iltamien muodossa. Morkun aikakausi rautatieläisten seuratalona loppui rautatieteollisuuden muutosten sekä kaupunkikehityksen luomien paineiden seurauksena. Tämän jälkeen rakennuksessa toimi useita kulttuuriyhteisöjä sen sulkemiseen asti. Monitahoinen ja pitkä kaavoitusprosessi päättyi lopputulokseen, jossa Morkun vieressä sijaitseva vanha tavara-asema siirrettiin puretun Morkun paikalle, jotta
Ratapihankadun linjaus saatiin suoraksi.
Aineellinen katoava kulttuuriperintö on vahvasti yhteydessä kulttuurin muutosten myötä katoavaan aineettomaan kulttuuriperintöön. Alkuperäisen käyttötarkoituksen menettäneestä symbolista tulee uuttaa symboliarvoa odottava menneisyyden jälki. Kulttuuriperintöä rakentava, tiiviissä yhteisössä tapahtuva aktiivinen ja jatkuva identiteettityö purkautuu vahvemmin osaksi paikallista toimintaa. Paikalliseksi purkautunut identiteettityö tapahtuu useamman eri yhteisön sisällä ja on satunnaisempaa. Eri valta-asemista koostuvien yhteisöjen omien intressien ohjaamat tulkinnat kulttuuriperinnöstä aiheuttavat yhteisöjen välille ristiriitoja. Tämä vaikeuttaa symbolimerkityksen luomista ja kulttuuriperinnöllä on suurempi mahdollisuus kadota.