Katkeransuloisen kaveruuden rujot kasvot : Venäjän vaikuttamispyrkimykset Serbiassa Belgrad-Pristina-dialogin aikana 2011-2013
Rantanen, Riku (2021-04-19)
Katkeransuloisen kaveruuden rujot kasvot : Venäjän vaikuttamispyrkimykset Serbiassa Belgrad-Pristina-dialogin aikana 2011-2013
(19.04.2021)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021051930713
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021051930713
Tiivistelmä
Tämä tutkimus perehtyy Venäjän vaikutuspyrkimyksiin Serbiassa Belgrad-Pristina-dialogiin aikana 2011–2013. Aiempien rauhanrakennuspyrkimysten jatkeeksi asetetun EU-välitteisen Belgrad-Pristina-dialogin tavoitteena oli Kosovon ja Serbian välisten suhteiden normalisointi. Aihepiiriä lähestytään kansainvälisen politiikan, Serbian sisäpolitiikan ja sen julkisen keskustelun näkökulmasta. Tutkimuksen primääriaineisto muodostuu Kremlin ja Venäjän ulkoministeriön edustajien lausunnoista, mediahaastatteluista ja -artikkeleista sekä Venäjän kannanotoista YK:n turvallisuusneuvostossa ja Etyjin pysyvässä neuvostossa.
Aineistonkäsittely seuraa Venäjän ulkopolitiikan tutkijan Aleksander Serguninin havaintoja Venäjän ulkopolitiikan operatiivisesta koodista. Serguninin mukaan Venäjän ulkopoliittinen vaikuttaminen perustuu kolmelle eriluonteiselle vallankäytön metodille: maksuille, painostukselle sekä oman houkuttelevuuden lisäämiselle.
Edellistä kategorisointia seuraten aineistonkäsittelyssä on käynyt ilmi, että Venäjä pyrki vaikuttamaan Serbiaan kolmella eri tasolla. Ensinnäkin Venäjä pyrki tarjoamaan Serbialle Belgrad-Pristina-dialogin aikana erilaisiin statukseen ja kansainväliseen asemaan liittyviä resursseja tehdäkseen Serbian poliittisen johdon riippuvaiseksi omasta toiminnastaan. Toiseksi Serbian sisäpolitiikassa se pyrki painostamaan Serbian presidenttiä ja hallitusta poliittisilla ja viestinnällisillä aktiivisilla toimenpiteillä. Tämä tapahtui antamalla avointa poliittista tukea Pohjois-Kosovon serbeille ja oikeistopopulistisille puolueille, levittämällä disinformaatiota sekä voimistamalla nationalistisia ideologioita historiapolitiikalla. Julkisuusdiplomaattisessa sfäärissä se rakensi houkuttelevuuttaan yhtäältä kehystämällä politiikkansa Venäjän ja Serbian kahdenvälisten suhteiden historiallisen jatkumon osaksi, toisaalta korostamalla omaa rooliaan EU:n ja muiden länsimaisten yhteistyöjärjestöjen varteenotettavana vastapainona.
Aineiston perusteella on selvää, että Venäjä pyrki vaikuttamaan Serbiassa voimistamalla poliittisyhteiskunnallisia voimia, jotka suhtautuivat nuivasti Kosovo-suhteen normalisointiin. Venäjän mahdollisuudet puuttua dialogiin tai alueen poliittisiin kehityksiin olivat rajalliset, mutta sen vaikuttamispyrkimykset olivat ajan ja serbialaisten tuntojen hermoilla etenkin syksyllä 2011 ja vaalikeväänä 2012. Vaikutuspyrkimyksissään Venäjä hyödynsi Kosovon rauhanrakennuksen puutteita, identiteettipolitiikkaa, Serbian sisäpoliittisia jännitteitä ja puutteellisesti kehittynyttä serbialaismediaa.
Aineistonkäsittely seuraa Venäjän ulkopolitiikan tutkijan Aleksander Serguninin havaintoja Venäjän ulkopolitiikan operatiivisesta koodista. Serguninin mukaan Venäjän ulkopoliittinen vaikuttaminen perustuu kolmelle eriluonteiselle vallankäytön metodille: maksuille, painostukselle sekä oman houkuttelevuuden lisäämiselle.
Edellistä kategorisointia seuraten aineistonkäsittelyssä on käynyt ilmi, että Venäjä pyrki vaikuttamaan Serbiaan kolmella eri tasolla. Ensinnäkin Venäjä pyrki tarjoamaan Serbialle Belgrad-Pristina-dialogin aikana erilaisiin statukseen ja kansainväliseen asemaan liittyviä resursseja tehdäkseen Serbian poliittisen johdon riippuvaiseksi omasta toiminnastaan. Toiseksi Serbian sisäpolitiikassa se pyrki painostamaan Serbian presidenttiä ja hallitusta poliittisilla ja viestinnällisillä aktiivisilla toimenpiteillä. Tämä tapahtui antamalla avointa poliittista tukea Pohjois-Kosovon serbeille ja oikeistopopulistisille puolueille, levittämällä disinformaatiota sekä voimistamalla nationalistisia ideologioita historiapolitiikalla. Julkisuusdiplomaattisessa sfäärissä se rakensi houkuttelevuuttaan yhtäältä kehystämällä politiikkansa Venäjän ja Serbian kahdenvälisten suhteiden historiallisen jatkumon osaksi, toisaalta korostamalla omaa rooliaan EU:n ja muiden länsimaisten yhteistyöjärjestöjen varteenotettavana vastapainona.
Aineiston perusteella on selvää, että Venäjä pyrki vaikuttamaan Serbiassa voimistamalla poliittisyhteiskunnallisia voimia, jotka suhtautuivat nuivasti Kosovo-suhteen normalisointiin. Venäjän mahdollisuudet puuttua dialogiin tai alueen poliittisiin kehityksiin olivat rajalliset, mutta sen vaikuttamispyrkimykset olivat ajan ja serbialaisten tuntojen hermoilla etenkin syksyllä 2011 ja vaalikeväänä 2012. Vaikutuspyrkimyksissään Venäjä hyödynsi Kosovon rauhanrakennuksen puutteita, identiteettipolitiikkaa, Serbian sisäpoliittisia jännitteitä ja puutteellisesti kehittynyttä serbialaismediaa.