Syöttämisen opettaminen liikunnassa non-lineaarisen pedagogiikan avulla

Abstract

Tutkimuksessa selvitettiin oppimistuloksien eroja opetettaessa syöttämistä perinteisen liikunnan opettamisen mallin sekä non-lineaarisen pedagogiikan avulla. Näiden kahden opetusmallin oppimistuloksien eroja tutkittiin alku- ja loppumittauksessa pelattujen jalkapallopelien avulla koe- sekä verrokkiryhmällä. Tutkimuksessa mitattiin ryhmien syöttömäärät, syöttöhetkeä edeltävät päätöksentekotilanteet sekä syöttöjen toteutukset, jotka analysoitiin onnistuneiksi tai epäonnistuneiksi suorituksiksi. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten jalkapallolla syöttäminen kehittyi, kun sitä harjoiteltiin drillipohjaisilla harjoitteilla ja miten jalkapallolla syöttäminen kehittyi, kun sitä harjoiteltiin muiden maalipelien avulla. Näiden tulosten avulla selvitettiin myös, millaisia eroja jalkapallolla syöttämisessä syntyi koe- ja verrokkiryhmien välille. Tutkimusjoukko koostui yhteensä 48 oppilaasta, joista interventiojakson harjoitteisiin osallistui molemmista ryhmistä 24 oppilasta. Molemmista ryhmistä arvottiin yhdeksän oppilasta, jotka osallistuivat alku- ja loppumittauspeleihin. Tutkimustyypiksi valittiin kenttäkoe. Tutkimuksen interventiojakso alkoi syyskuussa 2020 toteutetulla alkumittauksella ja päättyi marraskuussa 2020 loppumittaukseen. Interventiojakso toteutettiin länsisuomalaisessa yläkoulussa ja se sisälsi kuusi 15–20 minuuttia kestävää harjoituskertaa. Interventiossa käytetyt syöttöharjoitteet suunniteltiin ja toteutettiin tutkijoiden toimesta. Koeryhmän harjoitteiden suunnittelussa ja opetuksessa hyödynnettiin non-lineaarisen pedagogiikan pääperiaatteita, TGfU-pelinopetusmallia sekä ohjatun oivaltamisen opetustyyliä. Verrokkiryhmän harjoitteet suunniteltiin ja toteutettiin perinteisen liikunnan opetuksen mallin mukaisesti, jossa hallitsevana opetustyylinä käytettiin komentotyyliä. Mittausmenetelminä tutkimuksessa käytettiin systemaattista havainnointia. Sekä alku- että loppumittauspelit videoitiin, jonka jälkeen pelit observoitiin ja analysoitiin GPET-mittarin avulla havainnointilomakkeelle. Tutkimuksen tuloksista selvisi, että koeryhmän syöttömäärä kasvoi alku- ja loppumittauksen välillä tilastollisesti merkitsevästi. Myös verrokkiryhmän syöttömäärä kasvoi mittausten välillä, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Tuloksista selvisi myös, että koe- ja verrokkiryhmien välinen ero syöttömäärissä kasvoi interventiojakson aikana. Kumpikaan ryhmistä ei kuitenkaan kehittynyt tilastollisesti merkitsevästi onnistuneissa päätöksenteoissa tai syötön toteutuksessa interventiojakson aikana. Tutkimuksen luotettavuutta lisäsi se, että tutkimuksessa käytettyä GPET-mittaria on käytetty jo aikaisemmin samansuuntaisissa jalkapallon päätöksentekoa ja toimintoja mittaavissa tutkimuksissa. Luotettavuutta lisäsi myös se, että sekä koe- että verrokkiryhmälle eri opetusmenetelmillä toteutettuja interventiojakson mittaustuloksia vertailtiin keskenään. Interventiojakson sekä mittauspelien lyhyt kesto saattoi kuitenkin heikentää tulosten luotettavuutta. Tulokset osoittavat, että erot ryhmien välillä eivät kasvaneet lyhyen interventiojakson aikana tilastollisesti merkitsevästi päätöksenteoissa eikä syötön toteutuksissa. Tulokset antavat kuitenkin viitteitä siitä, että non-lineaarisen pedagogiikan avulla maalipelejä opettaessa pelaajien syöttömäärä saattaa lisääntyä. Tulokset eivät kuitenkaan ole yleistettävissä ja aihetta tulisi tutkia lisää toteuttamalla interventiojaksolla useampia harjoituskertoja.