Takareiden vammat
Kohtala, Karita (2021-06-15)
Takareiden vammat
(15.06.2021)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021062239477
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021062239477
Tiivistelmä
Tämä katsausartikkeli Takareiden vammat on osa lääketieteen lisensiaatin tutkintooni kuuluvia syventäviä opintoja. Artikkelissa käsitellään perusteellisesti hamstring-repeämiä: niiden syntyä, diagnosointia, hoitoa sekä ennaltaehkäisyä. Lisäksi artikkelissa käydään läpi muita harvinaisempia, urheilijoille tyypillisempiä, vammoja (hamstring-oireyhtymä, takareiden lihasaitio-oireyhtymä ja istuinkyhmyn apofysiitti).
Lihasjännevammat ovat yksiä yleisimpiä urheiluvammoja, ja näistä suurimman osan kattaa hamstring-vammat. Kyseisiä vammoja nähdään myös esim. liukastumisten ja kaatumisten seurauksena. Näistä vammoista suuri osa paranee hyvin konservatiivisella hoitolinjalla. Operatiivinen hoito tulee kyseeeseen vakavimpien vammojen kohdalla sekä jos konservatiivisella hoidolla ei olla päästy haluttuun lopputulokseen.
Hamstring-repeämän taustalla on usein kombinaatio useista altistavista tekijöistä, joista osaan liikkuja voi vaikuttaa harjoittelutavoillaan. Hamstring-vammojen ennaltaehkäisyyn tulisikin keskittyä, sillä vammat ovat usein hankalahoitoisia ja vaativat pitkiä kuntoutusaikoja. Riskitekijöistä merkittävimpiä ovat aiempi hamstring-vamma ja potilaan korkeampi ikä.
Huolellinen anamneesi ja status auttavat alkuvaiheessa vamman vakavuuden määrittämisessä. Tarvittaessa MRI-kuvantaminen tarkentaa diagnoosin. Tärkeintä on tunnistaa potilaat, jotka hyötyvät alkuvaiheessa suoritetusta operatiivisesta hoidosta.
Lihasjännevammat ovat yksiä yleisimpiä urheiluvammoja, ja näistä suurimman osan kattaa hamstring-vammat. Kyseisiä vammoja nähdään myös esim. liukastumisten ja kaatumisten seurauksena. Näistä vammoista suuri osa paranee hyvin konservatiivisella hoitolinjalla. Operatiivinen hoito tulee kyseeeseen vakavimpien vammojen kohdalla sekä jos konservatiivisella hoidolla ei olla päästy haluttuun lopputulokseen.
Hamstring-repeämän taustalla on usein kombinaatio useista altistavista tekijöistä, joista osaan liikkuja voi vaikuttaa harjoittelutavoillaan. Hamstring-vammojen ennaltaehkäisyyn tulisikin keskittyä, sillä vammat ovat usein hankalahoitoisia ja vaativat pitkiä kuntoutusaikoja. Riskitekijöistä merkittävimpiä ovat aiempi hamstring-vamma ja potilaan korkeampi ikä.
Huolellinen anamneesi ja status auttavat alkuvaiheessa vamman vakavuuden määrittämisessä. Tarvittaessa MRI-kuvantaminen tarkentaa diagnoosin. Tärkeintä on tunnistaa potilaat, jotka hyötyvät alkuvaiheessa suoritetusta operatiivisesta hoidosta.