Puhetta tukeva ja korvaava kommunikaatio suomalaisessa varhaiskasvatuksessa
Ojanen, Ida (2021-12-16)
Puhetta tukeva ja korvaava kommunikaatio suomalaisessa varhaiskasvatuksessa
(16.12.2021)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202201071343
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202201071343
Tiivistelmä
Puhetta tukeva ja korvaava kommunikaatio eli AAC (Augmentative and Alternative Communication) voi olla välttämätön apu kommunikoimiseen. AAC voi avustaa esimerkiksi ilmaisussa, ymmärtämisessä sekä vuorovaikutuksessa. AAC:stä voi olla hyötyä kaikenikäisille ja kaikenlaisille ihmisille; se voi auttaa esimerkiksi varhaiskasvatuksessa lapsia, joilla on vaikeuksia kommunikoinnissa. Jotta AAC:n käyttö toteutuu tehokkaasti, on tärkeää, että varhaiskasvatuksen henkilökunta olisi saanut AAC-koulutusta. Tällöin henkilökunta osaa hyödyntää AAC:tä kaikkien lasten kanssa kommunikoinnin ja arjen toimintojen tukena.
Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin, mitä AAC-keinoja suomalaisessa varhaiskasvatuksessa käytetään ja miksi sekä vaikuttavatko ammattinimike ja työkokemus AAC:n käyttöön. Näiden lisäksi kartoitettiin varhaiskasvatuksen henkilökunnan saamaa AAC-koulutusta sekä heidän toiveitaan lisäkoulutukselle. Aihetta on tutkittu aiemminkin, mutta otanta on yleensä ollut pieni. Tutkimus toteutettiin kyselylomakkeen avulla koko Suomessa. Vastauksia kertyi yhteensä 141.
Tulosten perusteella varhaiskasvatuksen henkilökunnalle tutuimpia AAC-keinoja olivat tukiviittomat sekä kuvat. Arjessa käytetyimpiä keinoja olivat eleet ja olemuskieli (eli esimerkiksi ilmeet ja äänenpaino). AAC:n käyttö kuitenkin vaihteli paljon vastaajien kesken. Suosituimpia syitä AAC:n käytölle olivat toiminnanohjauksen sekä kielen kehityksen tukeminen.
Varhaiskasvatuksen erityisopettajat käyttivät AAC:tä eniten, varhaiskasvatuksen opettajat toiseksi eniten ja varhaiskasvatuksen lastenhoitajat vähiten. Työkokemuksen myötä AAC:n käyttö kasvoi kaikilla ammattiryhmillä, mutta ryhmien väliset erot pysyivät samana. Eniten AAC:tä käyttivät yli 16 vuotta työskennelleet henkilöt.
Saadun AAC-koulutuksen määrä vaihteli vastaajien keskuudessa paljon. Noin viidesosa ei ollut saanut lainkaan koulutusta, mutta myös AAC-koulutusta saaneet kokivat sen pääsääntöisesti riittämättömäksi. AAC-koulutusta haluttaisiin edelleen lisää, etenkin tukiviittomista sekä keskustelumatosta (apuväline, jossa käytetään kuvallisia ja sanallisia kortteja mielipiteen ilmaisun tukena). Suosituin tapa koulutuksen järjestämiselle olivat työpaikan sisäiset koulutustilaisuudet.
Tulosten perusteella varhaiskasvatuksessa olisi tarpeen tarjota jo työelämässä oleville enemmän AAC-koulutusta sekä kasvattaa AAC-opintojen tarjontaa opiskeluaikana. Jatkossa tulisi tutkia, mitkä kouluttautumismuodot olisivat parhaiten soveltuvia varhaiskasvatusalalle sekä miten AAC:n käyttö arjessa muuttuu lisäkouluttautumisen myötä.
Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin, mitä AAC-keinoja suomalaisessa varhaiskasvatuksessa käytetään ja miksi sekä vaikuttavatko ammattinimike ja työkokemus AAC:n käyttöön. Näiden lisäksi kartoitettiin varhaiskasvatuksen henkilökunnan saamaa AAC-koulutusta sekä heidän toiveitaan lisäkoulutukselle. Aihetta on tutkittu aiemminkin, mutta otanta on yleensä ollut pieni. Tutkimus toteutettiin kyselylomakkeen avulla koko Suomessa. Vastauksia kertyi yhteensä 141.
Tulosten perusteella varhaiskasvatuksen henkilökunnalle tutuimpia AAC-keinoja olivat tukiviittomat sekä kuvat. Arjessa käytetyimpiä keinoja olivat eleet ja olemuskieli (eli esimerkiksi ilmeet ja äänenpaino). AAC:n käyttö kuitenkin vaihteli paljon vastaajien kesken. Suosituimpia syitä AAC:n käytölle olivat toiminnanohjauksen sekä kielen kehityksen tukeminen.
Varhaiskasvatuksen erityisopettajat käyttivät AAC:tä eniten, varhaiskasvatuksen opettajat toiseksi eniten ja varhaiskasvatuksen lastenhoitajat vähiten. Työkokemuksen myötä AAC:n käyttö kasvoi kaikilla ammattiryhmillä, mutta ryhmien väliset erot pysyivät samana. Eniten AAC:tä käyttivät yli 16 vuotta työskennelleet henkilöt.
Saadun AAC-koulutuksen määrä vaihteli vastaajien keskuudessa paljon. Noin viidesosa ei ollut saanut lainkaan koulutusta, mutta myös AAC-koulutusta saaneet kokivat sen pääsääntöisesti riittämättömäksi. AAC-koulutusta haluttaisiin edelleen lisää, etenkin tukiviittomista sekä keskustelumatosta (apuväline, jossa käytetään kuvallisia ja sanallisia kortteja mielipiteen ilmaisun tukena). Suosituin tapa koulutuksen järjestämiselle olivat työpaikan sisäiset koulutustilaisuudet.
Tulosten perusteella varhaiskasvatuksessa olisi tarpeen tarjota jo työelämässä oleville enemmän AAC-koulutusta sekä kasvattaa AAC-opintojen tarjontaa opiskeluaikana. Jatkossa tulisi tutkia, mitkä kouluttautumismuodot olisivat parhaiten soveltuvia varhaiskasvatusalalle sekä miten AAC:n käyttö arjessa muuttuu lisäkouluttautumisen myötä.