Shakespeare fiktiivisenä, historiallisena ja myyttisenä hahmona kolmessa nykydraamateoksessa

Abstract

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee William Shakespearea fiktiivisenä hahmona ja häneen liitettyjä myyttejä kolmessa nykydraamateoksessa. Tutkimuskohteet ovat Peter Whelanin "The School of Night" (1992), Timothy Findleyn "Elizabeth Rex" (2000) ja Bill Cainin "Equivocation" (2009). Kaikissa kolmessa näytelmässä Shakespeare on yksi henkilöhahmoista. Näytelmät sijoittuvat renessanssin ajan Englantiin. Näytelmässä "The School of Night" Shakespeare kohtaa aikalaiskirjailija Christopher Marlowen. Hän yrittää auttaa Marlowea pakenemaan ulkomaille ateismiin liittyvien syytösten vuoksi, mutta Marlowe murhataan. Näytelmässä "Elizabeth Rex" Shakespeare muistelee kuoliniltanaan kohtaamistaan kuningatar Elisabet I:n kanssa. Hahmot kohtaavat Elisabetin rakastetun, Essexin jaarlin, teloituksen yönä kuningattaren kaivatessa harhautusta ajatuksistaan. Näytelmässä "Equivocation" Shakespeare saa käskyn kuningas Jaakko I:ltä kirjoittaa näytelmä ruutisalaliitosta, kuninkaan henkeä uhanneesta katolisten uskovaisten salajuonesta. Shakespeare kohtaa salaliiton edustajia ja joutuu pohtimaan, miten säilyttää sekä moraalinsa että henkensä näytelmää kirjoittaessaan. Tarkastelen fiktiivisten Shakespeare-hahmojen henkilökuvaa kirjallisuusfilosofian, myyttitutkimuksen, kulttuurintutkimuksen ja uushistorismin keinoin. Hyödynnän analyysissäni myös intertekstuaalisuuden ja metadraaman käsitteitä. Tarkastelen sitä, miten Shakespeare-hahmot representoidaan ja miten he suhteutuvat toisaalta historialliseen Shakespeare-tutkimukseen ja toisaalta häneen liitettyihin myytteihin. Totean tutkimuksessani, että Shakespeare-hahmot sidotaan hyvin vahvasti historiallisen Shakespearen kirjoittamiin teoksiin. Erityisenä kiinnostuksen kohteena näytelmissä on, mikä innoitti Shakespearen tekstit. Innoituksen lähteitä etsitään tämän henkilökohtaisista ihmissuhteista ja yhteyksistä renessanssin ajan politiikkaan. Shakespeare-hahmot yhdistyvät neromyyttiin, mutta korostavat samalla Shakespearen inhimillisyyttä. Näytelmissä Shakespeare on väline kuvata yksilön mahdollisuuksia henkilökohtaisten halujen ja yhteiskunnan asettamien rajojen sisällä.