Lapsen ja vanhemman välinen suhde osana tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen ongelmien arviointia

Abstract

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö eli ADHD (Attention-deficit hyperactivity disorder) on kehityksellinen neuropsykiatrinen häiriö, joka vaikuttaa pitkäaikaisesti yksilön elämään. Diagnoosin asettaminen pohjautuu pääosin subjektiivisiin arviointimenetelmiin, jotka sisältävät kuitenkin paljon virhelähteitä. Luotettava diagnostiikka ja oireiluun vaikuttavien osatekijöiden ymmärtäminen ovat tärkeitä huomioitavia asioita hoidon ja tukitoimien kohdentamisessa. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin lapsen ja vanhemman välisen suhteen ja vanhemman subjektiivisen arvion tarkkuuden ryhmäeroja ADHD-diagnoosin saaneilla lapsilla (n=22) ja verrokeilla (n=27). Lisäksi tarkasteltiin lapsen ja vanhemman välisen suhteen laadun yhteyttä tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen haasteiden arviointiin. Tutkittavien toiminnanohjaus- ja tarkkaavuustoimintoja mitattiin hyödyntämällä virtuaalitodellisuuteen pohjautuvaa EPELI (Executive Performance in Everyday Living) - menetelmää sekä vanhemman CBCL (Child Behavior Checklist) -lomakkeen antamaa arviota. Tutkittavat lapset arvioivat suhteen laatua vanhempaansa 10-portaisella suhdekyselyllä. Vanhemman arvion tarkkuutta mittaamaan muodostettiin regressiomalli EPELI-suoriutumisen ja CBCL:n tarkkaavuuden haasteita kuvaavan skaalan avulla. Regressiomallista saadut jäännöstermit kuvasivat vanhemman arvion tarkkuutta. Lapsen ja vanhemman välisen suhteen laadussa löydettiin ryhmien välillä eroa. Suhteen laadun ja vanhemman lapsen tarkkaavuusongelmista tekemän arvion välillä havaittiin heikko yhteys. Tämä korrelaatio ei ollut merkitsevä, luultavasti johtuen pienestä otoskoosta. Ryhmäeroja vanhemman arvion tarkkuudessa ei havaittu. Kokonaisuutta tarkasteltaessa huomattiin kuitenkin vanhempien arvioissa esiintyvän epätarkkuutta. Tutkimus toisti myös aiemman tutkimuksen tulokset EPELI-tehtävän erottelevuudesta. Lisäksi EPELI-suoriutumisen havaittiin olevan yhteydessä CBCL:llä mitattuihin tarkkaavuuden ja käyttäytymisen ongelmiin. Tulosten perusteella lapsen ja vanhemman suhde olisi hyvä ottaa huomioon arvioinnin luotettavuudessa ja tukitoimien suunnittelussa. Tulokset viittaavat objektiivisten menetelmien tarpeeseen osana tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen arviointia ja puoltavat sitä, että EPELI voisi olla tähän soveltuva menetelmä.