Purentaelimistön kipujen ja toimintahäiriöiden yksilöllinen hoito : pitkäaikaisvaikutukset

Abstract

Purentaelimistön toimintahäiriöt (engl. temporomandibular disorders, TMD) on yhteisnimitys leukanivelten, puremalihasten, hampaiston ja niihin läheisesti liittyvien kudoksen sairaus- ja kiputiloille sekä toimintahäiriöille. TMD-vaivat ovat yleisin kasvojen alueen kiputila. TMD- potilaiden diagnostiikkaan on kehitetty Research Diagnostic Criteria for Temporomandibular Disorders eli RDC/TMD, jonka perusteella potilaat voidaan luokitella ryhmiin mm. kivun aiheuttaman toimintahaitan vaikeusasteen perusteella. Tätä luokitusta voidaan hyödyntää potilaan yksilöllisen hoidon suunnittelussa. Tutkimuksen tarkoituksena oli seurata TYKS:in suu- ja leukasairauksien klinikan TMD-haitta-asteluokituksen (GCPS 1.0) mukaisesti yksilöllisesti hoidettujen potilaiden hoidon pitkäaikaisvaikutuksia eri vaikeusasteluokissa.

Tutkimuksen otanta koostui 49 potilaasta, jotka oli lähetetty 1.1.2015-3.6.2016 TYKSin suu- ja leukasairauksien klinikalle TMD-vaivojen vuoksi ja joille oli toteutettu RDC/TMD kriteeristön mukaan määritetyn haitta-asteen mukainen yksilöllinen hoito (Kyrölä 2018). Heille lähetetiin uudet RDC/TMD kriteeristöön perustuvat kyselykaavakkeet keväällä 2020. Tutkimus toteutettiin sekä rekisteri-, että kyselytutkimuksena. Kyselyyn vastanneet potilaat jaettiin kyselyn GCPS 1.0 lomakkeen sisältämien kysymysten tulosten perusteella jälleen haitta-asteluokkiin (lievä, kohtalainen tai vaikea haitta), ja uutena luokkana luotiin neljäs ryhmä: ei TMD-kipua. Lisäksi potilailta kysyttiin, mitä terveydenhuollon palveluita he ovat käyttäneet kasvojen alueen kivun hoitoon TYKS:in hoitojakson päätyttyä.

Seurantatutkimuksen perusteella saatuja tuloksia ja potilaiden haitta-asteluokituksia verrattiin Mira Kyrölän tutkimukseen. Todettiin, että 24 potilaalla (51,1%) haitta-aste oli laskenut, eli potilaiden kokema kivun tuoma haitta oli lieventynyt. 19 potilaalla (40,4%) haitta-aste oli pysynyt samana ja 4 potilaalla (8,5%) haitta-aste oli noussut. Lähtötilanteeseen verrattuna noin puolet potilaista (51,1%) koki TMD kivustaan vähemmän haittaa yksilöllisen TMD-hoidon ja sen jälkeisen seuranta-ajan jälkeen. Seurantatutkimuksen aineistossa neljännes potilaista (25,5%) oli kokonaan kivuttomia, kun lähtötilanteessa kaikki olivat oireisia. Potilailla oli ollut monia eri TMD-hoitokeinoja käytössä. RDC/TMD ja DC/TMD kriteeristön mukaisesti määritelty haitta-aste on käyttökelpoinen menetelmä TMD-potilaiden luokitteluun, ja sen perusteella potilaille voidaan suunnitella yksilöllistä hoitoa.