Terroristeja vai neuvottelukumppaneita? : Tunnustuksen politiikan teorian kriittistä tarkastelua osana aseellisten ei-valtiollisten toimijoiden tutkimusta
Sihvo, Sami (2022-04-27)
Terroristeja vai neuvottelukumppaneita? : Tunnustuksen politiikan teorian kriittistä tarkastelua osana aseellisten ei-valtiollisten toimijoiden tutkimusta
(27.04.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022052037939
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022052037939
Tiivistelmä
Kansainvälisen politiikan teoriakenttää eivät hallitse enää vain muutamat debatit suurien teorioiden välillä. Uusien lähestymistapojen voidaan katsoa valaisevan vanhojen teorioiden sokeita pisteitä ja tuovan aiemmin marginaalissa olleita ilmiöitä analyysien keskiöön. Yhtenä uutena ja jo jonkin verran huomiota saaneena teoriana kansainvälisen politiikan kentälle on noussut alun perin filosofiasta ja sosiaalipsykologiasta ponnistava tunnustuksen politiikka, joka kiinnittää huomiota identiteetteihin sekä niille annetulle tunnustukselle tai tunnustuksen kieltämiselle, tunnustuksen hakemisen tavoille ja tunnustustekojen seurauksille. Ihmisen tai tietyn ryhmittymän tunnustamisen tai tunnustamatta jättämisen voikin katsoa koskevan jotain hyvin fundamentaalista piirrettä: toisen hyväksymistä tai toisen kohtelemista jonkinlaisen arvon omaavana. Valtioita ei teorian mukaan tule ajatella vain mustina laatikkoina, vaan avainasemassa on sen ymmärtäminen, mikä tietystä valtiosta tai ryhmittymästä tekee juuri kyseisen valtion tai ryhmittymän, miten keskeisten identiteettipiirteiden puolesta argumentoidaan ja miten niille annetaan tai ollaan antamatta tunnustusta.
Tutkielmassani keskityn analysoimaan tunnustuksen politiikan käyttöä aseellisten ei-valtiollisten toimijoiden kontekstissa. Esimerkiksi erilaiset terroristijärjestöt ovat usein iskuillaan pyrkineet saamaan tunnustusta identiteeteilleen ja päämäärilleen. Kysyn, miten tunnustuksen politiikkaa on tällä kansainvälisen politiikan rajatulla alalla käytetty, ja esitän, miksi sitä ei tulisi kohdella sellaisena jumalterminä, jollaista siitä on joissain suureellisimmissa analyyseissa maalailtu. Työni aineistona toimii tutkimuskirjallisuus, jota olen lukenut laajasti ja jolle pohjaan kriittiset huomioni.
Tunnustuksen politiikkaa yleisesti on sovellettu esimerkiksi identiteettipolitiikan, uudelleenjakamisen ja monikulttuurisuuskysymysten yhteydessä. Aseellisten ei-valtiollisten toimijoiden kentällä huomiota on kiinnitetty tunnustuksen kieltämiseen ja sen seurauksiin, symbolisiin tekoihin, neuvottelutilanteisiin sekä konfliktitilanteiden dynamiikkaan. Tunnustusteoiksi on nähty esimerkiksi neuvotteluiden edistyminen tai kariutuminen, tietyt terrori-iskut, kapinallisryhmittymien inkluusio/ekskluusio ja valtioiden pyrkimykset määritellä aseelliset ei-valtiolliset ryhmittymät tietyin sanakääntein – usein siis tavoilla, jotka eivät vastaa ryhmittymien omaa itsensä määrittelyä. Hyökkäykset identiteettejä kohti ovat usein aiheuttaneet pahaa verta.
Tunnustuksen politikka ongelmat olen jakanut neljään kategoriaan. Teoria olettaa tunnustukselta (1) liiallista hyveellisyyttä sen suhteen, että molemminpuolinen tunnustus olisi tie rauhaan. Tunnustus voidaan tulkita myös (2) toissijaisena, sillä monissa konfliktitilanteissa tunnustusdynamiikka näyttää toimivan pikemminkin apukätenä kuin pääasiallisena selittäjäkategoriana. Lisäksi teorian (3) fokus ei ole terävä, koska sillä ei näytä olevan tietynlaista kovaa ydintä, josta sovellutukset ponnistavat. Tärkein kritiikkini koskee kuitenkin tunnustuksen politiikan (4) välineellisyyttä; tunnustusta haetaan usein tietyn päämäärän vuoksi. Tunnustustekojen analysointi olisikin parempi asettaa jonkin muun teorian osaksi kuin kohdella tunnustuksen politiikkaa uutena grand theoryna.
Tutkielmassani keskityn analysoimaan tunnustuksen politiikan käyttöä aseellisten ei-valtiollisten toimijoiden kontekstissa. Esimerkiksi erilaiset terroristijärjestöt ovat usein iskuillaan pyrkineet saamaan tunnustusta identiteeteilleen ja päämäärilleen. Kysyn, miten tunnustuksen politiikkaa on tällä kansainvälisen politiikan rajatulla alalla käytetty, ja esitän, miksi sitä ei tulisi kohdella sellaisena jumalterminä, jollaista siitä on joissain suureellisimmissa analyyseissa maalailtu. Työni aineistona toimii tutkimuskirjallisuus, jota olen lukenut laajasti ja jolle pohjaan kriittiset huomioni.
Tunnustuksen politiikkaa yleisesti on sovellettu esimerkiksi identiteettipolitiikan, uudelleenjakamisen ja monikulttuurisuuskysymysten yhteydessä. Aseellisten ei-valtiollisten toimijoiden kentällä huomiota on kiinnitetty tunnustuksen kieltämiseen ja sen seurauksiin, symbolisiin tekoihin, neuvottelutilanteisiin sekä konfliktitilanteiden dynamiikkaan. Tunnustusteoiksi on nähty esimerkiksi neuvotteluiden edistyminen tai kariutuminen, tietyt terrori-iskut, kapinallisryhmittymien inkluusio/ekskluusio ja valtioiden pyrkimykset määritellä aseelliset ei-valtiolliset ryhmittymät tietyin sanakääntein – usein siis tavoilla, jotka eivät vastaa ryhmittymien omaa itsensä määrittelyä. Hyökkäykset identiteettejä kohti ovat usein aiheuttaneet pahaa verta.
Tunnustuksen politikka ongelmat olen jakanut neljään kategoriaan. Teoria olettaa tunnustukselta (1) liiallista hyveellisyyttä sen suhteen, että molemminpuolinen tunnustus olisi tie rauhaan. Tunnustus voidaan tulkita myös (2) toissijaisena, sillä monissa konfliktitilanteissa tunnustusdynamiikka näyttää toimivan pikemminkin apukätenä kuin pääasiallisena selittäjäkategoriana. Lisäksi teorian (3) fokus ei ole terävä, koska sillä ei näytä olevan tietynlaista kovaa ydintä, josta sovellutukset ponnistavat. Tärkein kritiikkini koskee kuitenkin tunnustuksen politiikan (4) välineellisyyttä; tunnustusta haetaan usein tietyn päämäärän vuoksi. Tunnustustekojen analysointi olisikin parempi asettaa jonkin muun teorian osaksi kuin kohdella tunnustuksen politiikkaa uutena grand theoryna.