”Jos pahaa ei katsonut, se katosi.” Trauman kielellistyminen ja muistamisen mahdollisuus Jenni Linturin romaanissa Jälleenrakennus
Valtanen, Venla (2022-05-23)
”Jos pahaa ei katsonut, se katosi.” Trauman kielellistyminen ja muistamisen mahdollisuus Jenni Linturin romaanissa Jälleenrakennus
Valtanen, Venla
(23.05.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022060242448
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022060242448
Tiivistelmä
Tässä pro gradussa tutkin, miten trauma kielellistyy Jenni Linturin romaanissa Jälleenrakennus
(2017) ja millaisia muistamisen mahdollisuuksia teoksessa on. Trauma merkitsee yksilön
käsityskyvyn ylittävää, musertavaa kokemusta, jonka jälkeen elämä ei ole enää entisellään.
Kulttuurinen muisti rakentuu kaunokirjallisissa teoksissa, jotka liittävät menneisyyteen arvoja,
moraalisia käsityksiä ja ymmärrystä kansakunnan identiteetistä. Trauman ja muistamisen
mahdollisuuksien lisäksi tarkastelen, miten teos suhteutuu sotaromaanin ja uuden historiallisen
romaanin konventioihin. Peilaan Linturin teosta vasten kotimaisessa historiankirjoituksessa
tunnettua narratiivia, jossa korostuu jälleenrakennusaika selviytymiskamppailuna ja
kansallisena menestystarinana. Tutkielmani tavoitteena on selvittää, miten romaani
kaunokirjallisuuden keinoin täydentää historiantutkimuksen kartoittamaa kuvaa jatkosodasta ja
jälleenrakennusajasta.
Työni teoreettis-metodologinen viitekehys paikantuu trauma- ja muistitutkimukseen ja
narratiiviseen hermeneutiikkaan. Lähestyn romaania Hanna Meretojan mahdollisen tajun
käsitteellä. Kaunokirjallisen tekstin luomassa mahdollisen tajussa voimme kuvitella, millaisia
tunteita, ajatuksia ja kokemuksia menneisyyden ihmisillä on mahdollisesti voinut olla.
Tarkastelen Jälleenrakennusta Marianne Hirschin käsittein postmuistin kertomuksena, jossa
muistaminen muovautuu kuvittelun ja historiallisten dokumenttien luovasta yhdistelystä.
Tutkielmani tärkeä konteksti on myös Arto Jokisen ajatus kotimaisessa sotakirjallisuudessa
vallinneesta runebergiläisestä ideaalista, jossa suomalainen sotilas taistelee väsymättä ja uhraa
auliisti henkensä isänmaansa puolesta. Historiallisina lähteinä hyödynnän esimerkiksi Suomen
historian dosentti Ville Kivimäen teoksia.
Pro gradu -tutkielmassani osoitan, että Jälleenrakennus luo jatkosodasta ja
jälleenrakennusajasta sodassa särkymistä ja kokemusten moninaisuutta kuultavan kuvan.
Trauma kielellistyy teoksessa metonymioiden, metaforien ja motiivien välityksellä, ja
selviytymistä korostava yhtenäiskertomus laventuu mikrohistoriallisiksi tarinoiksi. Iloisen ja
uutteran jälleenrakennuksen sijaan erityisesti teoksen päähenkilö Kalevi murtuu
rintamakauhujen painosta ja kääntää jälleenrakennuksen narratiivin jälleentuhoamiseksi.
Romaani osallistuu keskusteluun jatkosodan ja jälleenrakennusajan kulttuurisista merkityksistä
ja luo yhteyttä menneisiin, nykyisiin ja tuleviin sukupolviin, mitä kutsun uuden muistin
luomiseksi.
(2017) ja millaisia muistamisen mahdollisuuksia teoksessa on. Trauma merkitsee yksilön
käsityskyvyn ylittävää, musertavaa kokemusta, jonka jälkeen elämä ei ole enää entisellään.
Kulttuurinen muisti rakentuu kaunokirjallisissa teoksissa, jotka liittävät menneisyyteen arvoja,
moraalisia käsityksiä ja ymmärrystä kansakunnan identiteetistä. Trauman ja muistamisen
mahdollisuuksien lisäksi tarkastelen, miten teos suhteutuu sotaromaanin ja uuden historiallisen
romaanin konventioihin. Peilaan Linturin teosta vasten kotimaisessa historiankirjoituksessa
tunnettua narratiivia, jossa korostuu jälleenrakennusaika selviytymiskamppailuna ja
kansallisena menestystarinana. Tutkielmani tavoitteena on selvittää, miten romaani
kaunokirjallisuuden keinoin täydentää historiantutkimuksen kartoittamaa kuvaa jatkosodasta ja
jälleenrakennusajasta.
Työni teoreettis-metodologinen viitekehys paikantuu trauma- ja muistitutkimukseen ja
narratiiviseen hermeneutiikkaan. Lähestyn romaania Hanna Meretojan mahdollisen tajun
käsitteellä. Kaunokirjallisen tekstin luomassa mahdollisen tajussa voimme kuvitella, millaisia
tunteita, ajatuksia ja kokemuksia menneisyyden ihmisillä on mahdollisesti voinut olla.
Tarkastelen Jälleenrakennusta Marianne Hirschin käsittein postmuistin kertomuksena, jossa
muistaminen muovautuu kuvittelun ja historiallisten dokumenttien luovasta yhdistelystä.
Tutkielmani tärkeä konteksti on myös Arto Jokisen ajatus kotimaisessa sotakirjallisuudessa
vallinneesta runebergiläisestä ideaalista, jossa suomalainen sotilas taistelee väsymättä ja uhraa
auliisti henkensä isänmaansa puolesta. Historiallisina lähteinä hyödynnän esimerkiksi Suomen
historian dosentti Ville Kivimäen teoksia.
Pro gradu -tutkielmassani osoitan, että Jälleenrakennus luo jatkosodasta ja
jälleenrakennusajasta sodassa särkymistä ja kokemusten moninaisuutta kuultavan kuvan.
Trauma kielellistyy teoksessa metonymioiden, metaforien ja motiivien välityksellä, ja
selviytymistä korostava yhtenäiskertomus laventuu mikrohistoriallisiksi tarinoiksi. Iloisen ja
uutteran jälleenrakennuksen sijaan erityisesti teoksen päähenkilö Kalevi murtuu
rintamakauhujen painosta ja kääntää jälleenrakennuksen narratiivin jälleentuhoamiseksi.
Romaani osallistuu keskusteluun jatkosodan ja jälleenrakennusajan kulttuurisista merkityksistä
ja luo yhteyttä menneisiin, nykyisiin ja tuleviin sukupolviin, mitä kutsun uuden muistin
luomiseksi.