Puhetta vanhemmuudesta : diskurssianalyysi Helsingin Sanomien artikkeleista vuosien 2019-2018 vaihteessa
Prauda-Rydgren, Ringa (2022-05-19)
Puhetta vanhemmuudesta : diskurssianalyysi Helsingin Sanomien artikkeleista vuosien 2019-2018 vaihteessa
Prauda-Rydgren, Ringa
(19.05.2022)
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
avoin
Julkaisun pysyvä osoite on:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022060343166
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2022060343166
Tiivistelmä
Vanhemmuudesta puhutaan enemmän kuin koskaan aiemmin länsimaisen perheen historiassa. Yhteiskunnallinen kiinnostus vanhemmuutta kohtaan on kiihtynyt varsinkin tultaessa 2000-luvulle. Vanhemmuuteen liitetään aikaisemmassa tutkimuksessa monia negatiivisia termejä, kuten vanhemman ja lapsen välisen suhteen deterministisyys, hukassa oleva vanhemmuus, intensiivinen äitiys sekä uupuminen. Tässä tutkimuksessa mielenkiinto kohdistui merkittävän päivälehden uutisointiin vanhemmuudesta eduskuntavaalien alla. Alun perin oli tarkoituksena tutkia Helsingin Sanomien artikkeleita, joissa jollain tapaa mainitaan vanhemmat ja vanhemmuus. Yhteiskunnan, median ja kansalaisten huomiosta kertoo jotakin, että
jo ensimmäisen kolmen kuukauden aineiston keruun perusteella näytti siltä, että aineisto tulisi tällä menetelmällä paisumaan monituhatsivuiseksi. Kiinnostus vanhemmuutta ja perheitä kohtaan oli valtavaa.
Tutkimuksen aineisto ja mielenkiinnon kohde rajattiinkin yhteen vanhemmuuteen kuuluvaan ilmiöön, syntyvyyteen. Vuoden 2018 marraskuussa Tilastokeskus julkaisi tiedotteen, jonka mukaan suomalaisten syntyvyys jäisi alhaisimmalle tasolle sitten nälkävuosien. Tämä avasi mielenkiintoisen ikkunan siihen, minkälaisia vanhemmuuden teemoja ja näkökulmia lehden artikkeleissa oli esillä liittyen syntyvyyteen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena ei ollut tarkastella syntyvyyden syitä, mutta samalla, kun keskusteluissa nousi esille syitä hankkia, olla hankkimatta tai viivyttää lasten hankintaa, muodostui myös diskursseja vanhemmuudesta. Näissä diskursseissa näkyi vahvasti erilaiset vanhemmuuden sosiaaliset normit ja sekä yksilön että yhteiskunnan odotukset, arvot, oletukset ja mahdollisuudet, joita vanhemmuudelle asetettiin.
Tutkimuksen menetelmäksi valikoituivat sisällönanalyysi ja diskurssianalyysi. Sisällönanalyysi aloitettiin teemoittelemalla tekstiä erilaisiin vanhemmuutta käsitteleviin teemoihin. Analyysiä jatkettiin kriittisen diskurssianalyysin avulla. Aineistosta löytyi kuusi diskurssia, jotka olivat seuraavat: 1) harkittu vanhemmuus, 2) individualistinen vanhemmuus, 3) sukupuolittunut (äiti)vanhemmuus, 4) yhteiskunnallisesti tuettava vanhemmuus, 5) intensiivinen vanhemmuus ja 6) rikastuttava vanhemmuus. Näistä neljällä ensimmäisellä päädiskurssilla oli myös aladiskursseja. Näistä diskursseista yhteiskunnallisesti tuettava vanhemmuus, sukupuolittunut (äiti)vanhemmuus ja harkittu vanhemmuus olivat sidoksissa vanhemmuuden yhteiskunnalliseen tasoon. Myös intensiivisessä vanhemmuudessa oli yhteiskunnallinen leima, jota kuitenkin pyrittiin häivyttämään ja samalla tuottamaan puhetta vanhemmuudesta yksilöpsykologian tasolla. Individualistinen vanhemmuus sekä rikastuttava vanhemmuus puolestaan painottivat vanhemmuuden individualistista näkemystä sekä vanhemmuuden ihmisoikeuspuhetta.
Tämän tutkimuksen valossa monet kansainväliset ilmiöt ja vanhemmuuspuheen tyylit ovat tulleet osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Vanhemmuus näyttäytyy tarkkaan harkittuna ilmiönä, jota nuoret aikuiset lähestyvät uhkien ja mahdollisuuksien kautta. Suomalainen vanhemmuus koettiin edelleen pitkälti ydinperheen äitivanhemmuutena, mutta tätä myyttiä haluttiin rikkoa erilaisten vanhempien puheenvuoroilla. Äitien asema ensisijaisena huoltajana ei tämän näyttänyt kuitenkaan murtuneen. Rikastuttavaa vanhemmuuspuhetta, vanhemmuuden hyviä puolia, ja isien ääntä keskustelussa kuului vain hyvin vähän. Yhteiskunnallisesti vanhemmuus nähtiin merkittävä asiana, mutta merkitys perustui usein valtion talouden, palveluiden sekä eläkkeiden turvaamiseen. Jonkin verran huolta kuitenkin kannettiin myös vanhemmista, lapsista ja perheistä itseisarvona. Lapset ja lapsilähtöisyys olivat hyvin vähän esillä testeissä. Perhepolitiikka eduskuntavaalien alla syntyvyyskeskustelun yhteydessä näyttikin painottuvan aikuisten, työpaikkojen ja yhteiskunnan tarpeisiin. Ehkä tässä itsessään löytyy syitä sille, miksi lapsia syntyy Suomeen entistä vähemmän.
jo ensimmäisen kolmen kuukauden aineiston keruun perusteella näytti siltä, että aineisto tulisi tällä menetelmällä paisumaan monituhatsivuiseksi. Kiinnostus vanhemmuutta ja perheitä kohtaan oli valtavaa.
Tutkimuksen aineisto ja mielenkiinnon kohde rajattiinkin yhteen vanhemmuuteen kuuluvaan ilmiöön, syntyvyyteen. Vuoden 2018 marraskuussa Tilastokeskus julkaisi tiedotteen, jonka mukaan suomalaisten syntyvyys jäisi alhaisimmalle tasolle sitten nälkävuosien. Tämä avasi mielenkiintoisen ikkunan siihen, minkälaisia vanhemmuuden teemoja ja näkökulmia lehden artikkeleissa oli esillä liittyen syntyvyyteen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena ei ollut tarkastella syntyvyyden syitä, mutta samalla, kun keskusteluissa nousi esille syitä hankkia, olla hankkimatta tai viivyttää lasten hankintaa, muodostui myös diskursseja vanhemmuudesta. Näissä diskursseissa näkyi vahvasti erilaiset vanhemmuuden sosiaaliset normit ja sekä yksilön että yhteiskunnan odotukset, arvot, oletukset ja mahdollisuudet, joita vanhemmuudelle asetettiin.
Tutkimuksen menetelmäksi valikoituivat sisällönanalyysi ja diskurssianalyysi. Sisällönanalyysi aloitettiin teemoittelemalla tekstiä erilaisiin vanhemmuutta käsitteleviin teemoihin. Analyysiä jatkettiin kriittisen diskurssianalyysin avulla. Aineistosta löytyi kuusi diskurssia, jotka olivat seuraavat: 1) harkittu vanhemmuus, 2) individualistinen vanhemmuus, 3) sukupuolittunut (äiti)vanhemmuus, 4) yhteiskunnallisesti tuettava vanhemmuus, 5) intensiivinen vanhemmuus ja 6) rikastuttava vanhemmuus. Näistä neljällä ensimmäisellä päädiskurssilla oli myös aladiskursseja. Näistä diskursseista yhteiskunnallisesti tuettava vanhemmuus, sukupuolittunut (äiti)vanhemmuus ja harkittu vanhemmuus olivat sidoksissa vanhemmuuden yhteiskunnalliseen tasoon. Myös intensiivisessä vanhemmuudessa oli yhteiskunnallinen leima, jota kuitenkin pyrittiin häivyttämään ja samalla tuottamaan puhetta vanhemmuudesta yksilöpsykologian tasolla. Individualistinen vanhemmuus sekä rikastuttava vanhemmuus puolestaan painottivat vanhemmuuden individualistista näkemystä sekä vanhemmuuden ihmisoikeuspuhetta.
Tämän tutkimuksen valossa monet kansainväliset ilmiöt ja vanhemmuuspuheen tyylit ovat tulleet osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Vanhemmuus näyttäytyy tarkkaan harkittuna ilmiönä, jota nuoret aikuiset lähestyvät uhkien ja mahdollisuuksien kautta. Suomalainen vanhemmuus koettiin edelleen pitkälti ydinperheen äitivanhemmuutena, mutta tätä myyttiä haluttiin rikkoa erilaisten vanhempien puheenvuoroilla. Äitien asema ensisijaisena huoltajana ei tämän näyttänyt kuitenkaan murtuneen. Rikastuttavaa vanhemmuuspuhetta, vanhemmuuden hyviä puolia, ja isien ääntä keskustelussa kuului vain hyvin vähän. Yhteiskunnallisesti vanhemmuus nähtiin merkittävä asiana, mutta merkitys perustui usein valtion talouden, palveluiden sekä eläkkeiden turvaamiseen. Jonkin verran huolta kuitenkin kannettiin myös vanhemmista, lapsista ja perheistä itseisarvona. Lapset ja lapsilähtöisyys olivat hyvin vähän esillä testeissä. Perhepolitiikka eduskuntavaalien alla syntyvyyskeskustelun yhteydessä näyttikin painottuvan aikuisten, työpaikkojen ja yhteiskunnan tarpeisiin. Ehkä tässä itsessään löytyy syitä sille, miksi lapsia syntyy Suomeen entistä vähemmän.